Oltuamme viikon vankina Nornerneyssä, tuuli tyyntyi ja pääsimme vihdoin jatkamaan matkaa.
Vattimeren läpi Hollantiin
Vattimeri on itseasiassa todella kaunis paikka purjehtia ja ymmärränkin paikallisten innostuksen nostokölisiin veneisiin. Suurin osa alueesta kuivuu kokonaan alavedellä, joten purjehdus pitää ajoittaa ylävesien aikoihin.
Päivän ensimäinen ylävesi sattui lähtöaamuna kello kuudeksi, joten heräsimme puoli viideltä ja viideltä olimme matkalla. Friisian saarten väleissä on valtavat virtaukset ja ne on mahdollista suorittaa vain virtauksen ja aallokon ollessa samansuuntaisia. Muuten joutuu hirmuiseen hornankattilaan. Siksi siis lähdimme tunti ennen ylävettä.
Vajaassa tunnissa olimme siirtyneet Norderneyn suojista viereisen Juist nimisen saaren suojiin ja loppumatka olikin lasten leikkiä.
Juhannuskoivunavigointia
Vattimeri on viitoitettu puunoksilla. Vähän kuin juhannuskoivuja olisi tökitty sinne tänne. Nämä ovat halpoja ja ne on helppo käydä laittamassa oikeaan kohtaan. Väyläthän täällä elävät koko ajan ja mitkään kartat eivät ole koskaan ajan tasalla, kuten eivät olleet meidänkään kartat. Nämä kepit ovat onneksi hyvin lähellä toisiaan, joten reitin löytäminen on hyvin helppoa.
Kepit vastaavat yleensä punaisia merkkejä, eli väylän vasenta laitaa purjehtiessa väylän kulkusuuntaan. Kulkusuuntia ei ole merkitty karttaan, vaan poijut on numeroitu kulkusuunnan ollessa pienemmästä suurempaan numeroon päin. Näissä juhannusrisuissa numeroita ei tietysti ole, vaan asia pitää päätellä numeroidusta väylästä.
Numeroiden lisäksi poijuissa on kirjaimia, jotka erottavat väylät toisistaan. Lisäksi on olemassa poijuja, jotka ovat sekä vihreitä että punaisia. Kirjain-numero -yhdistelmästä pystyy päättelemään kumman väylän vihreä ja kumman punainen se on.
Tämä saattaa kuulostaa hankalalta, mutta kun hommasta pääsee jyvälle, on se oikeastaan melko kätevä väylien merkintätapa. Sama systeemi on käytössä myös Hollannissa.
Numeroin ja kirjaimin merkitty punainen poiju. 
Risuväylän etsimistä.
Kohti Delfzijliä
Matkallemme Norderneystä Delfzijliin osui yksi matala vesi niin kuin olimme suunnitelleet. Kerkesimme juuri sopivasti suunnittelemallemme ankkuripaikalle, jossa oli riittävän syvää myös alavedellä. Siinä sitten ihmettelimme kun vesi hävisi ympäriltämme.
Tämä oli itseasiassa todella kiva pysähdys. Killuimme kuivuneen merenpohjan ympäröimänä useamman tunnin ja katselimme hylkeitä, jotka tulivat kuiville kohdille paistattelemaan päivää. Söimme samalla lounaan ja nukuimme päiväunet.
Hylje paistattele päivää. 
Terttu ihmettelee hyljettä.
Nousuveden alkaessa lähdimme varovasti liikkeelle. Nopeasti löysimme itsemme pohjasta kiinni, joten vesi ei ollut vielä riittävän korkealla. Hetken saveen nojattuamme pääsimme jatkamaan matkaa ja kiidimme mukavassa solmun parin myötävirrassa Ems jokea pitkin Delfzijliin. Matkaa ei ollut kuin 36 mailia, mutta koko päivä siihen meni, koska jouduimme odottelemaan ylävesiä.
Delfzijl on ankean teollisuuskompleksin keskellä oleva täydenpalvelun satama. Kaupungissa ei ole mitään nähtävää, joten myöhäinen saapuminen ei haitannut lainkaan. Sataman hinta oli vaatimaton 13 euroa kattaen kaiken.
Parasta Delfzijlissä on se, että sinne on helppo tulla ja sieltä pääsee sulun läpi Staande Mast Routille ihan mihin vuorovedenaikaan tahansa. Eli heippa sitten vuorovedet ja virtaukset, kumpaakaan ei tule ikävä.
Staande Mast Route
Niin kuin nimestä pystyy päättelemään on kyseessä masto pystyssä suoritettava kanavareitti. Tämä on kätevä vaihtoehto Pohjanmerelle, jos keli on kova tai tuulet vastaisia, niin kuin ne yleensä länteen mennessä ovat.
Reittiä on mahdollista mennä aina Belgian rajalle saakka seuraten Hollannin Pohjanmeren rantaa. Me menimme vain reitin pohjoisen osion, joka toi meidät mukavasti IJsselmeerille.
Ihanat kanavat
Hollannit kanavat ovat kuin maalauksesta. On mahtavaa körötellä veneellä nättien kylien läpi ja katsella vain maisemia. Sulut ovat isoja ja helppoja, ja nostosillat aukeavat kuin taikuudella.
Siltoja ennen on aina kyltti, jossa on VHF-kanava ja sillan nimi. Kun ilmoittaa tulostaan kyltin kohdalla on silta jo yleensä auki, kun sen kohdalle pääsee. Kaupunkien keskustojen sillat ja sulut on miehitetty ja niihin riittää, kun vaan ajaa riittävän lähelle.
VHF-kyltti 
Silta aukeaa
Sillat ja sulut ovat puolilta päivin kiinni puolitoista tuntia, koska silloin on lounastunti. Illalla seitsemän maissa on taas päivällinen, joten silloinkin voi joutua odottelemaan.
Joissain silloissa on siltamaksu. Se on yleensä 2-5 euroa ja maksu suoritetaan siltavahdin laskemaan puukenkään. Me maksoimme koko kanavalla siltamaksuja yhteensä 8,5 euroa.
Odottelemme ruokatauon loppumista ja sillan aukeamista. Olemme tietenkin kynnysmattona isommalle veneelle, joka ei päässyt rantaan saakka. 
Siltamaksun suoritus
Koneen pärinä hajoittaa pään
Ainoa miinus kanavissa on se, että se on koneella ajamista. Tunnista toiseen puuduttavaa koneen pärinän kuuntelua.
Me ajelimme noin kuuden tunnin päiviä, joka oli vielä ihan siedettävää. Tämänkin olisi voinut tietenkin jakaa vaikka kahteen pitämällä lounastauon, mutta ei sitä malta lopettaa, kun vauhtiin pääsee. Sillat ja sulut tauottavat touhua muutenkin aika mukavasti.
Itse vietin vapaavahtini yleensä keulakannella maisemia katsellen, koska siellä ei tarvitse kuunella konetta ja haistella dieseliä
Vapaavahdin lepohetki 
Lampaita rannalla 
Sulussa
Koko reitin olisi voinut tehdä kahdessa päivässä, mutta me kulutimme siihen neljä. Helposti olisi mennyt vaikka viikko, koska kivoja pysähdyspaikkoja on niin paljon.
Lukematon määrä ilmaisia ja halpoja pysähdyspaikkoja
Kanavat ovat täynnä paikkoja, joihin saa ihan luvan kanssa parkeerata muutamaksi päiväksi ilmaiseksi. Lisäksi järvet, joiden läpi kanava menee ovat tietysti täynnä idyllisiä ankkuripaikkoja.
Ensimäinen pysähdyksemme kanavassa oli Gröningen kaupungissa. Tämä on iso kaupunki ja ensimmäinen kunnon hollantilaiskaupunki matkallamme. Kaupunki oli itseasiassa todella hieno ja eläväinen. Siellä oli ihan suurkaupungin tuntua, vaikka onkin vain muutaman sadantuhannen asukkaan kylä.
Veneen laitoimme parkkiin paikallisen moottorivenekerhon laituriin. Hinta oli 11,90 euroa sisältäen kaiken.
Gröningen Ikeasta löytyi uusi kattila ja kattilan kansi 
Hollannissa on hirmuisesti pyöriä ja koko maa on rakennettu pyöräilijöille. Ihanaa! 
Eksyimme puhallinsoitinorkesterin keikalle.
Järvelle yöksi
Seuraavan yön olimme suunnitelleet olevamme yötä Lauwersmeer järvellä ankkurissa, mutta hiukan ennen järveä alkoi ukkostamaan ja pelottavia pilviä alkoi kerääntymään päällemme.
Onneksi kohdallamme sattui olemaan eräänlaisia laitureita, joihin sai kiinnittäytyä yöksi. Menimme kylkiparkkiin saksalaisen veneen jatkoksi. Maihin laiturilta ei päässyt, mutta siinä oli tukeva olla vaikka tulisi ukkosmyrskykin.
Seuraavana päivänä jatkoimme Leewardeniin. Kanava meni suoraan kaupungin läpi ja siihen heitimme veneen parkkiin kanavan reunaan isojen puiden alle. Puut huomasin vasta kun masto otti niihin kiinni ja risuja satoi kannelle. Hinta oli 13 euroa ja lisäksi 5 euron kortti sataman palveluihin. Kortin pitäisi käydä muuallakin Hollannissa, mutta vielä ei ole tullut sellaista paikkaa vastaan.
Leewardenista köröttelimme Groote Brekken järvellä olevaan pikkusaaren missä sai ilmaiseksi pysähtyä kolmeksi päiväksi. Siinä oli mukava katsella järvessä kulkevia laivoja ja veneitä. Saari itsessään oli paikallisten purjehtijoiden vessa ja siellä kävellessä sai tarkkaan katsoa, ettei astu kyykkypaskajätöksiin. Kävin tietysti paikallisen tavan mukaan suorittamassa itse samat toimet saaren pöpeliköissä.
Groote Brekken järven saaressa parkissa 
Täytimme täällä kanootin valmiiksi tulevia ankkuripaikkoja varten
Ei pelkkää koneella ajamista
Kanavissa on sallittua purjehtia, joten tuulen ollessa sopivasta suunnasta voi ainakin hetken leputtaa korviaan ja säästää dieseliä. Meille tuuli oli lähes koko matkan vastainen, joten emme hirveästi päässeet tätä kokemaan. Vastaan tuli kyllä paljon veneitä purjeet ylhäällä.
Siltojen kohdallla ja joissakin erikseen merkityillä kohdillla kone pitää olla tyhjäkäynnillä, mutta muuten on täysin sallittua purjehtia kanavissa. Alueen järvet ovat tietenkin asia erikseen ja niillä saa purjehtia ihan missä vain. Siinä kuluisi helposti useampi viikko, kun lähtisi näitä upeita järviä ja luonnonsatamia koluamaan.
IJsselmeer
91 mailin ja vajaan 20 litran dieselin kärytyksen, sekä 54 nostosillan ja 7 sulun jälkeen putkahdimme IJssemerille, Hollannin suurimmalle järvelle. Olipahan matkalla myös yksi venesilta, eli silta jota pitkin veneet ja laivat menivät autotien yli.
Joskus 1930-luvulla hollantilaiset keksivät padota ison lätäkön irti Vattimerestä ja näin syntyi mahtava purjehdusalue. Tuskin se nyt aivan ensisijainen syy oli, mutta on se mukava, että täällä vuorovesihelvetin keskellä on täydellinen purjehdusparatiisi.
Täällä ei ole vuorovesiä eikä virtauksia ja vesi on sellaista mukavaa Itämeren suolaista. Sulun jälkeen siirryttäessä Markermeerille vesi on jo täysin suolatonta. Tämä lätäkkö on suojassa joka suunnalta, joten aallot eivät koskaan kasva kovin isoiksi, eikä 2-5 metrin syväys muutenkaan mahdollista sitä. Lisäksi täällä ei ole kiviä tai muita juttuja häiritsemässä, joten koko alue on purjehtijoiden leikkikenttää.
De Brekken sulusta Enkhuizeniin purjehdimmekin täydellisessä sivutuulessa, lähes aallottomassa vedessä nopeuden hipoessa seitsemää solmua. Ah mitä ihanaa purjehtimista, ihan kuin kotisaaristossa.
Jes, purjehdusta 
Superkovaa kohti Enkhuizenia
Enkhuizen
Enkhuizen on todella idyllinen hollantilainen kaupunki. Rannassa on iso museo satamineen, jonka edustalle me ankkuroimme. Olisihan vieressä ollut iso satamakin, mutta on mukavampaa ja halvempaa olla suojaisessa ankkuripaikassa ihan omassa rauhassa.
Vuohia ja Alma ankkurissa
Meloimme kajakilla satamaan ja menimme katselemaan kaupunkia. Sieltä löytyi paljon elukoita. Oli kanoja, alpakoita, vuohia, bambeja, lintuja ja ties mitä. Tulipahan Terttu onnelliseksi, kun hän niin paljon pitää kaiken maailman elukoista.
Kanoja 
Ankkurissa
Kävin vielä illalla salaa sataman suihkussa ja vessassa. Mitäs olivat jättäneet ovet niin kutsuvasti auki. Terttu ei kehdannut, vaan päätti olla likainen hippi.
Cape Hoornin kierto
Enkhuizenista purjehdimme leppoisassa tuulessa lyhyen kymmenmailisen pätkän Hoornille. Tämä teki matkaamme pienen mutkan, mutta halusin ehdottomasti mennä Hoornilla käymään. Onhan Willem Schouten löytäessään Cape Hornin vuonna 1616 antanut sille nimen kotikaupunkinsa Hoornin mukaan. Hoornin pitäisi myös olla yksi IJsselmeerin ja Markermeerin kauneimmista kaupungeista.
Väite saattaa hyvinkin pitää paikkaansa, koska Hoorn osoittautui kaikkine pikku katuineen todella nätiksi kaupungiksi.
Jätimme jälleen sataman väliin ja ankkuroiduimme kaupungin edessä olevalle kauniille lahdelle. Lyhyen melontamatkan päässä oli puisto, johon jätimme kanootin, kun lähdimme kaupungille.
Kanootilla rantaan 
Löysin kavereita 
Haikara ja Hoornin ankkuripaikka
Hollanti on ihana
Hoornin edustalla oli erittäin mukava killua ankkurissa, kirjoitella blogia ja katsella kaupungin elämää. Hollanti, kanavat, järvet ja ankkuripaikat ovat mahtavia. Kaikki puhuvat täällä englantia ja ovat todella ystävällisiä. Tämä on hienoin maa missä olemme tähän mennessä reissua olleet. Myös pankkikortti käy kaikkialla toisin kuin Saksassa.
Koko Saksa tuntui vähän jälkeenjääneeltä kehitysmaalta, joten on mukava olla taas maassa, joka elää tätä päivää.
Portin takana on Alma 
Tykkejä 
Vanhoja rahtilaivoja 
Todella kapea Hoornin katu
Hollantilaiset puukenkäveneet
Sen lisäksi, että olen rakastunut Hollantiin, olen ihastunut näihin puukengän muotoisiin paikallisiin perinneveneisiin.
Nämä on perinteisesti tehty puusta, mutta hollantilaiseen tyyliin paljon teräksisiäkin perinneveneitä näkyy liikenteessä. Nämä ovat tasapohjaisia veneitä, joissa on sivuilla taittokölit. Kutsumme niitä Tertun kanssa siiviksi, koska emme tiedä mikä niiden oikea nimi on.
Puukenkäveneiden masto on helposti kaadettava ilma ulkoista apua, joten niillä pääsee kaikille kanaville.
Tasapohja, taittuvat kölit ja peräsin tekevät sen, että ne tarvitsevat hyvin vähän vettä alleen kelluakseen. Laskuvedellä ne taas makaavat kiltisti suorassa kuivuneen merenpohjan päällä.
Juttelin yhden omistajan kanssa, joka oli purjehtinut veneellä ristiin rastiin Itämerta ja Pohjanmerta, joten eivät ne aivan merikelvottomiakaan voi olla. Pohjassa on kuulemma lyijyä painolastina riittävästi kääntämään vene takaisin pystyyn vaikka kyljelleen menisikin.
Näen itseni eläkkeellä seilaamassa puisella hollantilaisveneellä pitkin hollannin kanavia ja järviä.
Kohti Amsterdamia
Lähdimme Hoornista kevyessä myötätuulessa kohti Amsterdamia. Ihmettelin, kun aika pian lähdettyämme kone alkoi käydä raskaasti ja nopeus tippui solmun verran. Tyhjäkäynnillä antoi kierroksia aivan normaalisti ja toimi hienosti. Potkurissa oli siis oltava jotain.
Koko IJsselmeer on täynnä eräänlaista köynnöstä ja olin jo mielessäni vähän varautunut tähän. Eipä siis muuta kuin sukeltaen tarkistamaan asia. Akselin ympäriltä todellakin löytyi metrikaupalla tätä meriliaania tai mitä ikinä onkaan nimeltään.
Jälkeenpäin kuulin, ettei väylien ulkopuolella kannata ajaa koneella. Siellä voi hyvin purjehtia, mutta koneella ajot kannattaa tehdä väylillä, koska isot laivat pitävät ne puhtaana tästä pitkästä kasvista.
Onneksi ongelma oli helposti ratkaistu ja jatkoimme matkaamme täydellisessä myötätuulessa spinaakkerin vetäessä meitä kohti Amsterdamia.
Jälleen ankkuriin
Ankkuroimme Amsterdamin lähellä olevan Durgedamin sataman eteen. Tämä on mukavan rauhallinen suhteellisen suojaisa ankkuripaikka reilun tunnin kävelymatkan päässä Amsterdamin keskustasta. Tietysti myös bussilla ja metrolla on matka mahdollista suorittaa.
Maston kaadon suunnittelu
Huomasin, että satamassa on mastonosturi ja menimme tietenkin heti kysymään sen käyttömahdollisuutta. Sataman henkilökunta ja muu väki olivat todella ystävällisiä ja avuliaita, mutta valitettavasti ainoa herra, joka nosturia sai käyttää oli kesälomilla. Harmi, koska täällä maston kaato olisi käynyt näppärästi ja halvalla. Saimme kuitenkin luvan käyttää sataman jollalaituria rantautumispaikkana, kun tulemme veneeltä rantaan. Otimme myös aina rannassa käydessämme 10 litran kanisterin täyteen juomavettä ja näin oli vesihuoltommekin hoidettu Amsterdamin vierailun ajaksi.
Laiturilta rantaan mentiin käsikäyttöisen lossin avulla. 
Satamassa asusteli myös Uikku poikasineen.
Satamassa oleva vanhempi pariskunta kutsui meidät veneeseensä pohtimaan maston kaatoa. He neuvoivat meidät aivan Amsterdamin keskustassa olevalle Twellega marinalle, mutta varoittelivat paikan olevan aika ala-arvoinen.
Twellega marina
Kävelimme marinaan tiedustelemaan ja katsomaan paikkoja. Paikka oli aika läävä ja nosturit ikivanhoja ruosteen raiskaamia rakennelmia. Hinnoittelu oli vähintään kyseenalaista, koska mitään tarkkaa hintaa eivät sanoneet. Sanoivat vaan, että tarvitaan kaksi miestä, joista kumpikin laskuttaa 70 euroa per tunti ja lisäksi nosturin vuokra 35 euroa. Aikaa kuulemma menisi tunnista eteenpäin ja sen mukaan sitten laskutetaan. Vähän ihmettelin tätä, koska teen saman homman itse parin kaverin kanssa viidessätoista minuutissa, mutta en ruvennut enempää kyselemään. Päätettiin jättää tämä paikka väliin.
Saimme kuitenkin sekä satamasta että muilta veneilijöiltä ohjeet palata 15 mailia takaisin Monnickendam marinaan ja hoitaa homma siellä. Tämä itseasiassa oli aivan alkuperäinen suunnitelma, koska olin netistä lukenut paikasta hyviä arvosteluja. Soitin sinne ja varasin maston laskun seuraavan viikon tiistaihin. Hinnaksi sovittiin tasan 99 euroa.
Nyt meille jäi siis mukavasti viikonloppu aikaa tutkia Amsterdamia.
Amsterdam
Amsterdam on todella hieno kaupunki, jossa on paljon nähtävää. Anne Frankin taloon emme saaneet lippuja, mutta pääsimme sentään juustomuseoon maistelemaan juustoja. Eksyimme vahingossa punaistenlyhtyjen alueelle ja kävimme syömässä herkulliset pitsat. Tämä oli reissumme toinen ravintolasyöminki.
Kaupungilla pyörimisen ohessa kerkesimme tekemään vähän huoltohommia veneellä ja muutenkin lepäilemään ja rentoutumaan.
Huoltohommia 
Pariselfie 
Piknikillä 
Etsimässä ilmaista veneparkkia Damin keskustasta. 
Hollannin rannat on täynnä veneenraatoja. 
Terttu ja pyöräilijät odottaa sillan laskeutumista.
Pihi purjehtija 