Belgian läpi Ranskaan ja takaisin Belgiaan

Välillä vähän satoi ja joutui kieli keskellä suuta ohjailemaan.

Juliana- kanava

Maas- joki jatkuu Juliana- kanavana aina Maastrichtiin saakka. Kanavaoppaamme kertoi sen olevan tylsä ja haasteellinen pätkä, koska alueella on paljon laivaliikennettä ja teollisuutta.

Emme kumpikaan kokeneet sitä erityisen tylsänä taikka haasteellisena. Kanava oli leveä, syvä ja suora, sekä siinä oli vain muutama sulku. Teollisuutta oli paljon, mutta oli mielenkiintoista tuijotella aitiopaikalta laivojen lastaamista ja touhuamista tehtaiden ympäristössä. Laivat pysyivät kivasti omalla puolellaan tai ohittivat kaukaa ja matka oli nopeasti tehty.

Oi ihana ja kaunis Maastrich

Maastrich oli viimeinen pysähdys Hollannissa ja näin eräänlainen etappi koko kanavamatkallamme. Tulisimmehan seuraavaksi vaihtamaan valtiota.

Aivan keskellä kaupunkia on siltojen väliin rakennettu ilmainen pysähdyspaikka veneille. Erinomaisen mukavaa toimintaa kaupungilta. Mitään palveluita tässä ei tietysti ollut, mutta sehän ei meitä haittaa.

Alma isojen jahtien keskellä.

Kaupungissa oli parhaillaan menossa jokin teräsmies/nais- kisa, joka toi kivan lisän vierailuumme. Ainoa miinus oli ympäri vuorokauden kuuluva jumputus. Paikallisilla yrittäjillä oli selkeästi kisa kenen ämyreistä lähtee kovimmat äänet. Tämä vuorokauden ympäri jatkuva kakofonia hieman häiritsi vierailuamme.

Maastrich on opiskelijakaupunki täynnä yliopistoja. Eräänä iltana kuulimme sillalta selkeää suomenkielistä keskustelua veneistä. He eivät olleet huomanneet lippuamme ja päätinkin yllättää nuoren pariskunnan huutamalla veneestä kovalla äänellä suomeksi hyvää iltaa.

He olivat molemmat Helsingistä kotoisin olevia kansainvälisen juridiikan opiskelijoita. He sanoivat etteivät ole aikaisemmin törmänneet Maastrichissa suomalaisiin veneisiin. Aikamme jutusteltua he kyllästyivät juttuihini ja jatkoivat matkaansa.

Reitin suunnittelua ja sipsejä

Puhtaat kalsarit loppuvat

Palveluiden puutteessa jouduimme taas turvautumaan nyrkkipyykkiin. Tällä kertaa pääsimme testaamaan hankkimaamme wc- imukuppia. Tulipa muuten helpolla puhdasta pyykkiä. Ainakaan minun hipiäni ei huomannut eroa pesukoneessa pestyihin vaatteisiin.

Pesimme koneellisen verran pyykkiä, johon kulutimme 5 litraa arvokasta puhdasta vettä. Kanavoilla vesihän on suolatonta, joten käytimme kanavan vettä itse pesuun ja teimme vain viimeisen huuhtelun tankkivedellä.

Homma toimii helposti niin, että aamulla laittaa likaiset vaatteet ämpäriin ja sinne kanavasta vettä, sekä loraus pesuainetta. Nestemäinen pesuaine liukene kätevästi kylmäänkin veteen. Päivän aikana vesi lämpenee ja aina ohi kävellessä tai muuten vaan tekemisen puutteessa ämpäriä pumppaillaan imukupilla. Illalla tai seuraavana aamuna sitten huuhtelut ja simpsalapim pyykit ovat puhtaat.

Minäkin osallistuin pyykinpesuun pumppailemalla imukuppia raivokkaasti koko illan.

Videopuhelu kavereille

Unohdin mainita aiheesta viimeksi, mutta korjaan asian nyt. Amsterdamissa ollessamme turkulaiset ystävämme kerääntyivät Aurajoenrantaan nauttimaan kesäillasta ja soittivat meille videopuhelun. Tämä oli oikein kiva yllätys. Hetken tuntui kuin olisi ollut kotona hengailemassa kavereiden kanssa. Kiitos kaverit!

Oltiin jokirannassa hengailemassa kavereiden kanssa

Rohkeasti rajan yli Belgiaan

Maastrichista lähdimme jatkamaan Meuse jokea pitkin kohti Liegeä. Oli mielenkiintoista huomata, kuinka heti rajan ylitettyämme kaikki muuttui kämäiseksi. Joen penkat olivat hoitamattomia, ohi menevät junat rämiä ja spraymaalilla töhrittyjä ja talot huonokuntoisia.

Hollannissahan joka ikinen kirkko, kivi, talo ja puutarhahan oli viimeisen päälle hienossa kunnossa, joten muutos oli melkoinen.

Hollannin vimosen päälle oleva kirkko ja minä.
Isoihin sulkuihin voi kiinnittyä vain yhteen pollariin.

Liege

Liegessä on vain yksi satama, joka oli tupaten täynnä. Meusella on melko kova liikenne, joten kanavan reunassa ei ole kiva olla. Aloin myöskin pelkäämään rosvoja, koska oltiinhan saavuttu isoon suurkaupunkiin. Onneksi saimme Alman tungettua satamaan, vaikka emme porttien taakse suojaan venettä saanutkaan. Tuntui silti turvallisemmalta paikalta.

Liegen satama

Ainoa huono puoli oli se, että uteliaat ihmiset pääsivät meitä nyt pällistelemään ja rohkeimmat tulivat juttelemaan. Keskustelu meni yleensä niin, että ensin joku tulee ja hölisee hirmuisesti ranskaa. Suunvuoron saatuani kerron, että en puhu ranskaa, mutta suomi, ruotsi tai englanti taipuisi. Tämän alueen belgialainen ei tietysti puhu taikka ymmärrä mitään muuta kieltä kuin ranskaa. Hetken osoiteltua erinäisiä asioita ja hymyiltyämme toisillemme utelias ihminen yleensä poistui.

Krokotiilin kokoinen sisilisko paistattelee päivää Liegen muureilla.

Liegessä alkoi ensimmäisen kerran tuntumaan siltä, että on ihan oikeasti poistunut kotinurkilta ja matkalla etelään. Suuri vaikutus oli tietysti sillä, että ainoa ymmärretty kieli on ranska, mutta yleinen siivottomuus ja kämäisyyskin vaikutti asiaan. Liegen kaduilla haisi kusi ja nistejä sekä kerjäläisiä oli nurkat täynnä, mutta aika symppis kaupunki silti.

Huomasimme myös Belgian olevan kallis maa. Ruoka kaupoissa ja ravintoloissa oli saman hintaista mitä Suomessa. Myös kalja maksoi kaupassa täysin saman mitä suomessa. Onneksi emme tulisi Belgiassa kauan viihtymään, koska olimme vain läpikulkumatkalla. Tai niinhän me vielä silloin luulimme.

Namur

Liegessä viihdyimme vain yhden yön ja jatkoimme matkaa kohti Namuria. Meuse- joki ei ollut millään tavalla erityisen nätti tai idyllinen, mutta eteneminen oli nopeaa ja helppoa. Miinuksena mainittakoon, että sulkuvahdit puhuvat vain ranskaa. Hollannissahan olimme tottuneet englanniksi ilmottamaan tulostamme, mutta täällä englanniksi radioon huutelu ei johtanut mihinkään.

Erään hollantilaistankkerin perämiehen sanoin belgialaiset puhuvat ”Very good no english”.

Olimme jo aikaisemmin Meuse- joella ohittaneet norjalaisen moottoriveneen ja nyt he olivat salakavalasti kerenneet meitä ennen Namuriin. He tulivat ystävällisesti ottamaan meidän köysiä vastaan. Kertoivat nähneensä meidät Liegessä ja toivoneensa törmäävänsä meihin myöhemmin, koska vaikutimme samanlaisilta persaukisilta veneilijöiltä, kuin hekin.

73-vuotias norjalainen Nils ja hänen 40 vuotias filippiiniläisvaimonsa Lynette olivat myöskin matkalla Välimerelle. Nils oli tehnyt reissun jo viisi kertaa aikaisemmin, joten hänen kokemuksestaan tulisi olemaan paljon hyötyä.

Namurissa veneen sai parkkeerata jälleen aivan kaupungin keskustaan, mutta tästä ilosta sai maksaa 10 euroa yöltä. Hintaan ei sisältynyt mitään. No mehän tulimme myöhään, jolloin rahastaja oli jo käynyt ja jatkoimme matkaamme seuraavana päivänä, joten säästyimme tältä kuluerältä.

Namurin veneparkki aivan keskustassa.

Kohti Ranskaa

Namurin kohdalla laivaliikenne jatkaa Sambre- joelle, joten Meuse muuttuu hyvin rauhalliseksi. Myös Maisemat muuttuvat todella hienoiksi. Joki pujottelee pitkin pieniä kalliovuoria, jotka ovat täynnä vuorikiipeilijöitä. Sulut ovat helppoja, koska ne ovat isoja ja niihin joutuu harvoin laivojen kanssa. Vasta tässä kohtaa kanavamatkailu alkoi muuttumaan sellaiseksi mitä olin odottanut. Olimme päässeet pois teollisuusalueilta ja laivareiteiltä.

Vietimme muutaman yön jossain Meuse- joen reunassa ja päädyimme vihdoin sululle joka on Belgian ja Ranskan välissä. Tiesin jo ennakkoon, että täällä joudumme ostamaan kanavaluvan Ranskaan.

Ongelmia paratiisissa

Sulkuun päästyämme menimme sulunhoitajan koppiin ostamaan kanavalupaa, eli vinegetteä. Ensimmäiseksi ystävällinen herrasmies pyysi minua näyttämään kartalta reittimme. No minäpä näytin kiltisti ja herra totesi siihen, että ei onnistu. Näytin toista reittiä ja herra totesi siihenkin, ettei onnistu. Näytin kolmatta reittiä ja taas sama juttu. Kylmä hiki alkoi jo nousta otsalle.

Keskustelu eteni jälleen hieman huonosti, koska minä en puhu taikka ymmärrä sanaakaan ranskaa, Terttu on joskus lukenut muutaman kurssin ja herrasmies ei puhu sanaakaan englantia. Sulun ulkopuolella odottaa kuitenkin toinen vene ja sulkuvahti viittoo meitä siirtämään veneemme ulos sulusta kanavan reunaan ja palaavan takaisin.

Menemme siirtämään Alman ja pidämme nopean kriisipalaverin. Päätän soittaa ystävälleni Karolliinalle, joka puhuu sujuvaa ranskaa ja pyydän häntä toimimaan tulkkina.

Uusi yritys

Palaamme sulkuvahdin kopille ja annan herrasmiehelle puhelimen käteen. Kuuntelemme siinä pitkän tovin hirmuista hölötystä, josta ymmärrän vain kanavien nimet. Alkaa jo vähän hirvittämään, että pitääkö lähteä takaisin Pohjanmerelle.

Karoliinalta saamme lopulta informaatiota ymmärtämällämme kielellä. Suunnittelemamme reitti, joka olisi ollut lyhyin, ei ole mahdollinen. Tähän on syynä kuivuus jonka vuoksi kanavilla ei ole vettä riittävästi, joten sulkuja ei voida käyttää. Toinen vähän pidempi reitti ei myöskään ole mahdollinen, koska yksi sulku on maanvyöryn jälkeen mennyt rikki.

Sulkuvahti näyttää sulusta kuvan ja sulku on kyllä totaalisen entinen. Koko sulkuvahdin valvontakoppi on tipahtanut sulkuun ja portit ovat hajonneet. Korjaus on kuulemma valmis vuonna 2021, eli se siitä reitistä.

Kolmannen vaihtoehdon kanavaan on taas silta romahtanut ja senkin korjauksessa menee vielä vuosi, joten sekään ei onnistu. Tässä vaiheessa alan epäröimään koko Ranskan kanavaverkoston turvallisuutta ja toimintaa, mutta eteenpäin on päästävä jotenkin.

Ainoa vaihtoehto on palata Belgiaan ja tehdä pitkä kierros länteen ja tulla täysin eri reittiä takaisin.

Mitä hittoa me tehdään?

Menemme veneelle miettimään vaihtoehtoja. Haluaisimme mennä Ranskan puolelle Givetin kaupunkiin, koska tiedämme norjalaisten olevan siellä. Saisimme heiltä neuvoja mitä tehdä. Emme kuitenkaan voi mennä Ranskaan ilman kallista vinegetteä.

Vinegette on hinnoiteltu niin, että ei ole mitään järkeä ostaa kuin kuukauden lupa. Päivä olisi maksanut 40 euroa, kun kuukausi maksoi 107 euroa. Päätimme ostaa kuukauden vinegeten ja mennä Givetiin pohtimaan asiaa. Pahimmassa tapauksessa siitä menisi viikko hukkaan, mutta eipä sille mitään voi.

Vinegette ostettu

Givet

Givetin laiturilla Nils oli jo meitä punaviinipäissään odottelemassa ja ihmetteli mikä meillä kesti. Hänellä oli tietoa, että tarvitaan kymmenen päivää rankkaa sadetta, jotta lyhyin reitti voidaan avata. Hän myös tiesi ilmaisen paikan lähellä kohtaa, josta reitti on poikki. Suunnitelma oli siis jatkaa sinne ja odottaa siellä, että kanava aukeaa.

Tämä kuulosti hyvältä idealta, koska en todellakaan halunnut lähteä takaisin. Olimme juuri päässeet kivoille seuduille ja tästä alkaisi ihana alamäki Välimerelle saakka. Parin kolmen viikon odotus jossain mukavassa kylässä ei tuntunut lainkaan huonolta vaihtoehdolta.

Tertun takana olevia limaisia sulun tikkaita pitkin on lystiä kiivetä kiinnittämään köysiä.

Uutisia etelästä

Muutama tunti Givetiin saapumisemme jälkeen saapui sinne myös hollantilainen ja saksalainen purjevene. He olivat olleet vähän meistä etelämpänä ja odottaneet kuusi viikkoa kanavan aukeamista. He olivat kyllästyneet jä lähteneet kiertämään Belgian kautta. Sääennustukset lupasivat kyllä sadetta, mutta eivät likimainkaan riittävästi.

Tässä kohtaa päätimme kaikki yksimielisesti, että on järkevintä lähteä takaisin Belgiaan. Kukaan ei halunnut ottaa riskiä, että jäisi talveksi pohjoiseen ja reitti oli vielä takuuvarmasti auki. Hollantilaisella oli vielä tietoa, että kyseinen reitti pidetään viimeiseen saakka auki, valuttamalla muilta kanavilta sinne vettä. Sinne oli vain päästävä nopeasti, koska kukaan ei tiedä milloin reitti Givetistä sinne sulkeutuu.

Ruokaostoksille

Vietimme Givetissä päivän. Edellisenä iltana olimme ottaneet vähän suuntaa antavaa, joten krapulakin vaivasi. Kävin kuitenkin hakemassa dieseliä, ruokaa ja sen sellaista. Nils laskeskeli kuinka paljon tarvitsee viiniä ja viskiä, koska Belgiassa niihin ei ole varaa. Hänellä kuulemma kuluu päivässä litra viiniä ja 1/3 osa viskipulloa. Olimme jo edellisiltana huomanneet, että mies on melko juoppo. Tertun sanoin setä on pervosovinistialkoholistirasisti, joka muistuttaa vähän Taikatuulian kipparia Matiasta.

Nilsin veneen nimi on muuten Bilitis, joka on kuulemma jonkun norjalaisen pehmopornoelokuvan päähenkilön nimi.

10 litran viinitonkka maksoi Ranskassa 10 euroa ja 10 pientä kaljaa 2,50 euroa. Pidän Ranskasta.

Dieselin kulutus kanavissa ajellessa

Diesel maksoi Ranskassa noin 1,50 euroa litralta, kun se Belgiassa maksoi vain 1,30 euroa ja Hollannissa 1,20 euroa. Huonompi homma meidän kannalta, mutta onneksi kulutuksemme on todella pientä.

Vatsaantulija käryttää hieman enemmän dieseliä mitä me.

Alman moottori on pieni yksisylinterinen 10 hevosvoimainen dieselkone. Viittä solmua ajaessa se kuluttaa melko tarkkaan 1,3 litraa tunnissa. Kanavilla sulut määrittävät etenemisnopeuden, joten ei ole suurtakaan väliä ajaako 3,5 solmua taikka 6,5 solmua. Täydellä kaasulla Alma kiitää tyynessä 5,5 solmua, mutta kulutus hyppää yli 1,5 litran.

Putputtelemmekin yleensä jotain neljän solmun luokkaa jolloin kulutus tippuu alle litraan tunnissa. Yleensä päivän ajamiseen kuluu noin viisi litraa dieseliä, ellemme tee pitkää aamusta iltaan ajoa. Hitaasti ajaen kone on myös hiljaisempi ja matkan teko on muutenkin paljon rennompaa ja mukavampaa. Joskus saatamme huudattaa täysillä, jos vaikka onnistumme roikkumaan laivan perässä ja pääsemään sen siivellä suoraan sulkuihin.

Ruotsalainen dieselin käryttäjä

Koko kanavamatkaan meillä luultavasti tulee palamaan dieseliä 200-300 litraa, eli ei aivan hirmuisesti. Ainakin vielä toistaiseksi kanavareitti vaikuttaa helpolta ja edulliselta reitiltä Välimerelle. Nopeudesta en vielä tiedä, koska mikäs kiire tässä on. Mukavaahan täällä kanavilla on pöristellä.

U-käännös ja takaisin Belgiaan

Seuraavana päivänä lähdimme letkassa ajelemaan kohti uutta reittiämme. Nils oli letkan vetäjänä ja matka sujui kuin leikki. Kielimiehenä hän soitteli aina edeltä sulkuihin ja ilmoitti saapumisemme. Isona letkana meihin suhtauduttiin kuin laivoihin ja sulut olivat aina valmiina. Norjan, ruotsin, englannin ja ranskan kielen lisäksi Nils puhui myös saksaa.

Kiertolenkki takaisin Ranskaan

Jouduimme palaamaan takaisin Namuriin, josta jatkoimme pitkin Sambre-jokea Canal du Centren ja Canal Nimy-Blaton-Peronneksen kautta Escaut- joelle.

Tämä koko pätkä oli kuvottavaa teollisuusaluetta paljon liikennöidyillä kavilla ja joilla. Tätä reittiä ei ole suunniteltu huviveneilyyn, eikä siellä ole juurikaan satamia tai muita fasiliteettejä. Myös sulut on tehty isoille laivoille, eivätkä näin ollen ole kovin mukavia. Muutaman yön olimme satamissa ja loput suluissa.

Sulkujen edessä on aina tilaa kiinnittäytyä ja niissä on hyvä olla yö. Yöllähän sulut ei toimi, joten liikennettäkään ei ole. Mukavia ja idyllisiä nämä eivät ole, koska tuolla reitillä nämä olivat täynnä laivoja ja koko yön sai kuunnella apukoneiden jylinää ja haistella dieseliä.

Teimme koko lenkin viidessä päivässä ja pääsimme nopeasti takaisin Ranskan mukaville pikkukanaville. Eipä tästä jäänyt paljon kerrottavaa, koska painoimme vain aamusta iltaan menemään. Saksalaisten ja hollantilaisten veneet tippui heti alkumetreillä kyydistä, koska he eivät jaksaneet meidän tahtia. Teimme koko lenkin siis norjalaisten kanssa.

Ainoa hieno asia tässä kierroksessa oli se, että pääsimme kokemaan valtavan laivahissin. Tämä oli kyllä todella hieno insinöörin taidonnäyte ja mahtava kokemus.

Matkalla saimme koko ajan päivityksiä kanavien tilasta vastaan tulevilta veneilijöiltä, sulkuvahdeilta ja Ranskan kanavaviranomaisilta. Reitti on takuuvarmasti vielä auki aina Välimerelle saakka.

Hermot menee

Olimme olleet jo muutaman päivän todella kyllästyneet norjalaisten juttuihin ja heidän toimintaansa ylipäätänsä. Kuulin myös saksalaisilta, että se oli ollut syy muiden hidastamiseen alkumetreillä.

Olimme saaneet eräältä brittiveneeltä hienot ohjeet paperilla miten huudella ranskaksi sulkuihin ja Terttu oli niitä jo opetellut lausumaan, joten olimme valmiit jatkamaan matkaa ominpäin.

Onneksi onnistuimme jättäytymään Monsin kaupunkiin, kun he jatkoivat eteenpäin. Ilmoitin tyylikkäästi tekstiviestillä, että jatkamme tästä eteenpäin ihan kaksistaan ja ongelma oli näin ratkaistu. Riskinä on tietenkin mahdollisuus törmätä heihin jatkossa. Nils on yrittänyt soittaa minulle useaan kertaan, mutta en jaksa kuunnella juopon hölinöitä, joten olen jättänyt vastaamatta.

Me ei päästä ikinä pois Belgiasta

Kiertolenkkimme viimeinen sulku ennen Ranskaa ja Escaut- jokea aiheutti meille harmaita hiuksia. Sulku on rakennettu 20 vuotta sitten ja suunniteltu silloisia pieniä laivoja varten. Nykyisiä isoja laivoja sulkuun mahtuu vain nippa nappa yksi. Sulku on siis toivottoman hidas.

Jonottamista sulun edustalla

Kaiken lisäksi laivoja oli jo jonossa, kun saavuimme sulululle ja niitä tuli koko ajan lisää. Laivathan ovat aina etuajo-oikeutettuja sulkuihin. Lilluimme sulun edessä toivoen sopivaa väliä koko illan, mutta loppujen lopuksi sulku meni kiinni emmekä me olleet edenneet mihinkään.
Laitoimme Alman parkkiin sulun eteen ja kävimme yöpuulle. Seuraavana aamuna heräsimme kuudelta yrittämään uudestaan. Kiinnityspaikkamme oli onneksi hyvä, emmekä häirinneet sulun liikennettä, eikä liikenne häirinnyt meitä.

Sulun edessä jonottamassa vuoroamme.

Kävimme jossain vaiheessa sulkuvahdin kopissa tekemässä pantomiimiesitykset ja saimme selville, että pääsemme sulkuun kahden laivan jälkeen, tai ainakin jotain siihen suuntaan. Kymmenen maissa aamulla, odotettuamme neljä tuntia, pääsimme sulkuun ja Ranskaan. Terttu huuteli radiolla kaikille suluille sujuvasti ranskaksi ja saimme täydellisen vihreän linjan aina Cambraihin saakka.

Takaisin kauniissa Ranskassa

Escaut- joelta jatkoimme kuvan kauniille Saint Quentinin kanavalle. Tämän kanavan sulut ovat automaattisia kaukosäätimellä toimivia, jotka toimivat todella vauhdikkaasti ja laivaliikennettä ei ole juuri laisinkaan. Veneitä on vain muutamia meidän lisäksi ja ilmaisia pysähdyspaikkoja on vaikka kuinka paljon.

Ihana Ranska ja St Quentin kanava

St. Quentin kanava on todella matala ja kapea. Vedessä lilluu kaiken maailman puita, oksia, lehtiä, kenkiä ynnä muuta romua. Ajelimme varuiksi vain reilua kolmea solmua, jotta näitä rämmäleitä kerkeää väistämään ja jotta emme jää niin piukkaan pohjamutaan. Välillä huomasin vauhdin hidastuvan, kun kynsimme vähän pohjaa. Näistä seikoista huolimatta kanava on ehdottomasti tähän mennessä kivoin, nätein ja mukavin.

Satamamaksut kanavilla

Keskimäärin yö satamassa maksaa kymmenen euroa, eli satamat ovat kanavilla todella edullista. Välillä hintaan kuuluu kaikki ja välillä jopa vessassa käynti maksaa lisäksi jotain. Joskus hintaan ei kuulu muuta kuin kiinittymispaikka. Itseasiassa Cambraissa oli juurikin tällainen tilanne, mutta tämän kuultuamme siirsimme vain veneen sataman ulkopuolelle nojaamaan kanavan reunaan ja vältimme maksun.

Kuukausihinta satamissa on yleensä noin 100 euroa sisältäen kaiken ja vuosimaksu 500-1000 euron välillä. Eli ei täällä satamamaksuilla pääse köyhtymään. Etelä-Ranskan kanavat olisikin oiva paikka viettää Välimeren talvikuukaudet.

Ihanaa olla taas matkalla etelään näillä kivoilla kanavilla. Ensiviikoksi on luvattu aurinkoa ja tiedossa on lähes kuusikilometriä pitkä tunneli, jonka läpi meidät hinataan jollain sähköhärvelillä. Jännää!

Elämä hymyilee jälleen.

Cambraissa ranskalainen setä tuli rupattelemaan meille sujuvalla SUOMENKIELELLÄ!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s