Cambraista Saone-joelle

Painajaisemme toteutuu

Lähdimme aikaisin aamulla Cambraista köröttelemään kohti Riquevalin tunnelia. Päivä oli aurinkoinen, lämmin ja kanava oli kaunis. Olimme iloisia, kun saimme nauttia Ranskan pikkukanavista ja kaikki meni taas niin mukavasti. Tilanne muuttui, kun saavuimme päivän viimeiselle sululle.

Kanavan vesi oli hassun vihreää

Kavutessani sulun pohjalta ylös viemään köysiä katsoin tapani mukaan ympärille ja sulun toiselle puolelle. On kiva tietää, jos siellä vaikka odottaa laiva tai toinen vene. Tällä kertaa huomasin, että sulun toiselle puolelle oli parkkeeranut tuttu vene nimeltä Bilitis. Aloin voimaan fyysisti huonosti, kun ajattelin tulevaa kohtaamista norjalaisten ”ystäviemme” kanssa. Terttu pakeni veneeseen sisälle ja ilmoitti, ettei tule ulos ennen kuin tilanne on ohi.

Mietin jo hetken joskos kerkeisin vielä pakittamaan sulusta ulos ja palaamista kanavaa takaisin päin. Aktivoisin kuitenkin sulun ja sen täytyttyä ajoin kylmän rauhallisesti Bilitiksen ohi ja huutelin heille tervehdykset. Nils murisi jotain takaisin ja veti oven kiinni. Ajattelin, että sehän meni itseasiassa ihan hyvin. Ainoa ongelma oli, että olisimme menossa tunneliin norjalaisten kanssa samaan aikaan. Olimme myös lähes 100 prosentin varmuudella pienimmät veneet, eli joutuisimme sitomaan veneemme toisiimme. Hienoa, tästä tulisi varmasti lystikäs kokemus.

Riquevalin historiallinen tunneli

Tunneli on 5670 metriä pitkä ja se on otettu käyttöön vuonna 1856. Tunnelin ilmanvaihto ei riitä poistamaan pakokaasuja, joten laivat ja veneet on vedettävä sen läpi. Alkuun homma hoidettiin ihmisvoimin kiskomalla, jolloin yhden laivan vetäminen tunnelin läpi kesti 12- 14 tuntia. Työvoimana käytettiin paljon vankeja, naisia ja lapsia.

Vuonna 1863 otettiin käyttöön kuuden hevosten pyörittämä karuselli hässäkkä, joka taas veti ketjua tunnelin läpi. Laivat kytkettiin ketjuun ja hepat vetivät laivat läpi.

1900- luvun taitteessa tunnelissa kokeiltiin hetken aikaa höyrylaivaa veturina, mutta koska ihmisiä alkoi kuolemaan tunnelissa turhan paljon, höyrylaivasta luovuttiin.

Vuonna 1920 hinaukseen kehitettiin sähkökäyttöinen hinauslaiva ja sama laitteisto on edelleen käytössä. Meidät hinannut laiva oli rakennettu vuonna 1924 ja on toinen jäljellä olevista laivoista.

Näkymä tunnelin yläpuolelta

Sähkötoiminen veturilaiva

Koko tunnelin mitalle pohjaan on laskettu paksua kettinkiä. Sähköveturissa on ankkuripeleistä tuttu kettinkipyörä tai mikä tämän nimi nyt onkaan, jolla se vetää itseään eteenpäin. Sähkön vekotin saa tunnelin kattoon vedetyistä johtimista.

Veturissa on myös potkurit ja akkupankki, mutta akuissa riittää virtaa vain 15 minuutiksi. Tarkoitus ei olekaan vetää laivoja näin läpi, vaan tämä on tarkoitettu ongelmatilanteita varten. Jos vaikka kettinki katkeaa, niin veturi voi silti jatkaa matkaa ja hidastaa letkaa turvallisesti.

Tämä vekotin veti meidät tunnelin läpi.

Ennen veturit liikennöivät tunnelissa ympäri vuorokauden, mutta nykyään veturi kulkee vain kerran päivässä molempiin suuntiin. Riquevalin tunneli on Ranskan viimeinen tunneli, jossa kyseistä laitetta vielä käytetään. Alkujaan läpi hinattavia tunneleita oli 20, mutta kaikkien muiden ilmanvaihto on päivitetty ja nykyään alukset liikkuvat niissä omilla moottoreilla.

Tunnelin tulavaisuus vaakalaudalla

Kuulimme, että tunnelin hinausta tullaan jatkamaan vain tämän vuoden loppuun. Kysyin päivitetäänkö ilmanvaihtoa vai mitä tapahtuu sen jälkeen? Kuulemma rahaa ei ole, eikä suunnitelmia. Käytännössä tämä reitti tulee siis sulkeutumaan, mikä on todella sääli, koska se tulee samalla olemaan koko upean Saint Quentinin kanavan loppu.

Tämä on mielenkiintoista, koska uusi Canal Seine-Nord Europe ei valmistu vielä ainakaan viiteen vuoteen, joten ainoaksi reitiksi jää Canal du Nord. Kolme vuotta sitten Canal du Nordilta hajosi yksi sulku ja silloin liikenne ohjattiin St Quentinin kautta. Jatkossa tätä ei voida enää tehdä. Tämä oli kuulemma kulta-aikaa St Quentinillä, koska liikennettä oli kuin 30 vuotta sitten.

Tunnelin suoritus käytönnössä

Kaikissa oppaissamme sanottiin, että tunneliin pitää varata vuoro päivä etukäteen soittamalla johonkin. No meillä ei yllättäen ollut numeroa saatika ranskankielen taitoa kyseiseen temppuun. Ajattelimme vaan mennä paikalle ja katsoa mitä tapahtuu.

Edeltävänä päivänä chek-point sululla tietomme oli kuitenkin otettu ylös ja kerroimme menevämme tunneliin, joten olimme melko varmoja onnistumisesta. Illalla kävimme vielä kävellen tutustumassa tunneliin ja tutustuimme samalla mukavaan ausralialaispariskuntaan. He olivat sitä mieltä, että tulkaa paikalle niin eivät he meitä tänne jätä. Näin siis teimme ja pääsimme letkan mukaan.

Onnistuin vielä saamaan erään belgialaisen purjeveneen junailtua meidän ja Bilitiksen väliin, joten matka tulisi menemään hienosti.

Jonoon laitettiin ensimmäiseksi kaksi laivaa ja veneet koko järjestyksessä isoimmasta pienempään niiden taakse. Sähköveturilaivavekotin pystyy hinaamaan kerralla jopa 30 laivaa tunnelin läpi.

Veneet sidotaan toisiin perästä keulaan kahdella ristiin menevällä köydellä, jotka ovat molemmat vähintään 30 metriä pitkiä. Köydet pitää olla omasta takaa ja VNF virkamies valvoo koko toimitusta. Nilsillä oli asiasta taas omat insinöörin mielipiteet, mutta kukaan ei jaksanut kuunnella hänen valituksiaan.

Ensimmäisenä menevät laivat.

Letka kulkee tunnelin läpi sellaista rauhallista kävelyvauhtia ja toimitus kestää noin viisi tuntia. Tämä oli mielestäni todella hieno kokemus ja ainoa huono puoli oli tunnelin lämpötila, joka oli vain hieman yli 10 astetta. Minä vilukissana siis palelin koko päivän, kun taas Terttu puoliksi lappalaisena nautti kylmästä täysin siemauksin. Yleensähän aamuisin minulla on fleece, verskat ja välillä jopa pipo, kun Terttu vetelee shortseissa. Päivällä lämpötilan noustessa lähemmäs 30 astetta minullakin alkaa olla mukavaa, mutta sitten on jo Tertulle liian kuuma ja hän vaipuu koomaan.

Viimeisenä meni Alma.

Monilla veneillä oli vaikeuksia pysyä keskellä tunnelia ja ne kimpoilivat jatkuvasti seiniin. Fendarit saivat paljon kyytiä ja erinäisillä kepeillä ihmiset yrittivät tökkiä veneitään irti tunnelin seinistä. Me olimme jonon viimeisiä ja kaiken lisäksi pitkäkölinen purjevene, eli pystymme peräsimen ansiosta kääntymään ilman konevoimaa ja pysymme muutenkin suunnassa hyvin. Meillä ei ollut mitään ongelmia matkalla.

Riquevalin tunnelin museo

Tunnelin eteläpäässä on todella mielenkiintoinen museo ja museoitu sähkölaiva mihin pääsee sisälle. Museon aukioloajat ovat vain perin kummalliset. Kun tunnelin on tullut läpi, joutuu odottamaan puolitoista tuntia sen avautumista, koska silloin rankalaiset viettävät ruokataukonsa. Tämä myös takoittaa, että silloin ei kerkeä enää seuraavan tunnelin vihreisiin valoihin, vaan joutuu odottamaan ties kuinka kauan etelään päin kulkevan liikenteen vuoroa.

Museo tietää tarkat kellonajat milloin veneet tulevat sinne ja useimmat haluavat varmasti vierailla myös museossa. Kysyimme syytä tähän, mutta vastaus oli vain, että pitäähän meidän syödä. Ranskalaiset ovat tarkkoja ruoka-ajastaan. He eivät voi syödä ennen tai jälkeen letkan saapumista museoon. Lounaan on aina oltava kello13.00-14.30.

Le Tronquoy tunneli

Riquevalin tunnelin jälkeen on lähes heti toinen tunneli. Le Tronquoy on lyhyt kilometrin mittainen tunneli, jonka läpi mennään omalla koneella. Ei siis mitään ihmeellistä. Tunneli on yksisuuntainen ja valoilla ohjattu.

Koska olimme vierailleet museossa emme kerenneet meidän jaksolla seuraavan tunnelin läpi. Siinä sitten olimme australialaisten, belgilaisten ja brittien kanssa kanavan reunassa ihmettelemässä. Norjalaiset olivat onneksi jättäneet museon väliin ja menneet jo menojaan.

Belgialainen Didier puhui tietenkin ranskaa ja hän yritti selvittää asiaa. Valitettavasti juuri mistään numerosta ei vastattu. Loppujen lopuksi hän sai jonkuin VNF:än ison kihon kiinni ja häneltä ohjeet. Valo tulisi vielä ehkä jossain vaiheesssa illalla vaihtumaan vihreäksi, jolloin pääsisimme läpi. No sepä kiva. Sulut sulkeutuvat seitsemältä ja kello oli jo viiden paikkeilla, eli näyttäisi siltä, että jäisimme yöksi sen hetkiseen paikkaamme. Paikka ei ollut hyvä, koska mekin olimme kiinni vain kölillä pohjamudassa, koska kiiloja en saanut pitämään.

Odottelimme porukalla valojen vaihtumista vihreäksi.

Didier sai myös luvan ajaa tunneli punaisia päin, mutta omalla riskillä. Pohdimme asiaa miehissä (naisia ei tällä kertaa kuunneltu) hetken ja päättelimme, että tunneli on vain kilometrin mittainen, joten viittä solmua ajaen se olisi 10 minuutissa hoidettu. Kaiken lisäksi tunnelin toinen pää näkyi. Didier rohkeimpana sanoi menevänsä hiljaa ensin, koska hänen venettään on helppo pakittaa, jos joku tuleekin vastaan. Hän lupasi soittaa meille tunnelin toiselta puolelta ja jäädä vahtimaan vastaantulevaa liikennettä.

Didier teki kuten sanoi ja aussit lähtivät menemään, joten mekin päätimme mennä. Briteillä oli teen juonti kesken, joten he jäivät yöksi tunnelin suulle. Oli melko jännittävää ajella viisi metriä leveää ja pimeää tunnelia 5,5 solmun vautia läpi, mutta pääsimme toiselle puolelle. Suositeltu nopeushan tunneleihin on tuollainen kaksi solmua, joka on sekin aivan riittävän lujaa.

Maggie ja Colin Ausraliasta

Tapasimme Maggien ja Colinin Vendhuilessa Riguvalin tunnelin suulla ja vietimme heidän kanssaan mukavan illan. Heistä tulikin meidän hyviä ystäviä ja kimppaveneilimme yhdessä viikon verran, kunnes tiemme erkanivat.

Maggie ja Colin kyllästyivät rahan perässä juoksemiseen joskus 90-luvulla ollessaan reiluja kolmekympisiä. He ostivat itselleen purjeveneen ja painuivat pariksi vuodeksi Tyynen-Valtameren saarille pyörimään. Parivuotinen suunnitelma venähti seitsemäksi ja he tekaisivat matkalla vielä tyttärenkin.

Seitsemän vuoden jälkeen rahat kuitenkin loppuivat ja he joutuivat palaamaan takaisin Ausraliaan. He myivät veneen, rakensivat itselleen kivan asunnon ja tahkoivat rahaa. Tovin sitä tehtyään totesivat sen olevan tylsää ja halusivat taas matkustaa, mutta tällä kertaa Euroopassa.

Maggie ja Colin kävivät ostamassa lisää viiniä, koska tyhjensimme Tertun kanssa heidän varastonsa.

He viettivät muutaman vuoden aina puolet vuodesta autoillen ympäri Eurooppaa ja toisen puolikkaan kotona Australiassa. Nopeasti oli käynyt selväksi, että autoilu, hotelleissa asuminen ja ravintolassa syöminen käy lompakon päälle ja pitkään moista ei voi jatkaa.

Tämän vuoksi he päätyivät ostamaan teräksisen moottoriveneen, jossa voivat asustella ja pöristellä ympäri Eurooppaa. Colin sanoi heidän nykyään kuluttavan noin 800 euroa kuukaudessa kanavilla veneillessään, joka on paljon vähemmän mitä heillä kuluu Australiassa asuessaan. Itseasiassa tässä vaiheessa matkaa meidän keskivertokuukausikulutuksemme on ollut lähes täysin sama. Viime kuussa käytimme rahaa satamamaksuihin hurjat 75 euroa, joten kanavilla satamat eivät todellakaan lompakkoa kevennä, niin kuin viime kirjoituksessa mainitsin.

Didier Belgiasta

Didier oli hauska 50- vuotias yksinpurjehtija johon törmäsimme samoihin aikoihin Maggien ja Colinin kanssa.

Hän oli eronnut vaimostaan ja päättänyt tehdä vihdoin ihan mitä itse haluaa. Hän oli ostanut Puolasta veneen ja tarkoituksena oli ajella Euroopan ja Mustanmeren läpi Kreikkaan hänen talolleen. Matkallaan hänen oli tarkoitus vierailla seitsemässä Euroopan suuressa kaupungissa.

Kreikan Peloponneseksen saaristossa olevalla talossaan hänellä oli myös toinen purjevene. Didier kutsui meidät kylään, kun sinne pääsemme. Eli toisin sanoen ilmainen talvipaikka on siis tiedossa.

Didierin vene hajoaa

Yksinpurjehtijalla on aina omat vaikeudet. Didier tuli aina viimeisenä sulkuun, jolloin me kerkesimme ottamaan häntä vastaan. Ihmisen pitää myös syödä ja käydä vessassa ja tähän tarkoitukseen autopilotti on oiva kapine.

Didier oli kytkenyt pilotin ja piipahtunut sisälle hakemaan välipalaa, mutta ei ollut huomioinut lähellä olevaa teräksistä siltaa. Veneen mennessä sillan ali oli pilotin kompassi tietenkin seonnut ja pilotti kääntänyt venettä 90 astetta sivuun. Neljän solmun vauhdissa kapealla kanavalla reagointiaikaa jää vähän, eikä hän ollut pystynyt enää välttämään sillan betonista reunaa. Kylkeen tuli melko ruma jälki ja pahimmassa kohtaa oli jopa reikä.

Ihmettelimmekin sululla, että missä mies viipyy, mutta asia selvisi meille pian. Didier oli tietenkin asiasta hyvin harmissaan. Koitin lohduttaa sanomalla, että näitähän sattuu, eikä hätä ole suuri. Minulta löytyy lasikuidut, hartsit ja työkalut korjaukseen.

Etsimme siis sopivan parkkipaikan johon saimme kolmen veneemme jengin kiinni ja aloimme hommiin. Didierillä oli vielä bensageneraattori, jonka nostimme laiturille pörisemään. Minä join kaljaa ja neuvoin Didierin tehdessä työt. Oli oikein mukava ilta. Maggie ja Colin painuivat kylille, mutta kävivät kutsumassa meidät heille illanviettoon.

Didierin veneen korjausta

Seuraavana päivänä Didier tuli tarjoamaan rahaa korvaukseksi, mutta kieltäydyin. Sanoin, että en halua rahaa purjehtijakavereilta. Käskin pistää hyvän kiertämään ja auttamaan seuraavaa onnetonta vaikka konehommissa. Didierhän oli moottoreiden kanssa pelannut koko ikänsä ja työskennellyt muunmuassa NASA:lle.

Saimme häeltä kuitenkin ihan oikean shampanjapullon kiitoksesksi. Käski korkata, kun pääsemme Välimerelle. Terttu kyllä ilmoitti, että sehän juodaan hänen synttäreillään ja Colin totesi, että nyt pitää vain saada nämä osumaan samaan päivään. Siltähän se itseasiassa tällä hetkellä vaikutta, että Tertun 30-vuotis synttäreiden aikaan olisimme Välimerellä.

Didier, minä, Colin, Maggie ja Terttu kameran takana viettämässä suhmuraista iltaa.

Canal de la Oise al Aisne ja Canal lateral a l’Aisne

Abbecourtissa Didier lähti kohti Pariisia ja jatkoimme matkaa Maggien ja Colinin kanssa. Lähes puoli vahingossa teimme varmaan matkamme pisimmän nykäyksen ja päädyimme Berry-au-Baciin saakka. Teimme siis kaksi kanavaa ja ties kuinka monta sulkua yhdessä päivässä.

Osasyy tähän oli se, että myös muut olivat tutustuneet norjalaisiin ja halusivat saada hajurakoa aikaiseksi. Luulimme heidän meinaan olevan takanamme.

Sulut aktivoidaan vetämällä tälläisen tolpan vivusta.

Viimeisen sulun jälkeen oli vielä pitkä pätkä minkä kerkeäisimme ajelemaan ennen iltaa ja päätimme körötellä vielä senkin. Suunnittelemamme pysähdyspaikka osoittautui kuitenkin huonoksi ja jouduimme jatkamaan sululle saakka. Tässä vaiheessa kello oli paljon ja alkoi olla jo pimeää.

Kanavilla on kiellettyä ajaa pimeällä, enkä siellä muutenkaan haluaisi pimeällä olla. Lilluuhan vedessä kaikenlaista. Eksoottisin tähän mennessä on ollut nojatuoli. Sellaiseen olisi kiva törmätä viiden solmun vauhdilla. Toisaalta sen saattaisi vielä hämärässä nähdä, mutta kaikkea potkuriin sekaantuvaa ja moottorin vedenoton tukkivaa mömmöä ei pimeässä näe.

Pääsimme kuitenkin ehjänä sululle yöksi. Olimme kaikki puhki ja uni tuli posken koskettaessa tyynyä.

Pääsimme pimeässä perille.

Reims

Maggie ja Colin nukkuivat aamuisin pitkään ja me taas olemme aamuvirkkuja. Lähdimme matkaan heidän vielä nukkuessa ja suuntasimme kohti Reimsiä. Colin ilmoitti myöhemmin, että he olivat jääneet laivan taakse ja matka oli tuskastuttavan hidasta, joten he olivat edenneet vain muutaman sulun.

Eikö näistä norjalaisista vaan pääse eroon

Hieman ennen Reimsiä näimme Bilitisen parkissa. Onneksi he olivat nukkumassa tai jotain, joten livuimme vain hiljaa ohi. Ajattelimme, että tuskin he Reimsiin tulevat, koska olisivat varmasti menneet suoraan sinne.

Reimsin satama oli kaamea, turvaton ja meluisa, joten vietimme sielä vain yhden 12 euron hintaisen yön. Reims kaupunkina on todella hieno. Kävimme tutustumassa Pommeryn shamppanjatilaan, joka oli mielenkiintoinen. Pääsimme kiertelemään maanalaisia käytäviä, joissa shampanja kypsyi.

Pommeryn shampanjatila
Namia

Ennen shampanjatilaa aamuamme häiritsi melun lisäksi myös Bilitiksen saapuminen aivan meidän viereen. Satamassa oli kymmenkunta vapaata paikkaa, mutta Nils halusi meidän viereemme. Maggie ja Colin olivat nähneet Bilitiksen Reimsissä ja jatkoivat suoraan Silleryyn. Me lähdimme nopeasti perään.

Colin lähetti minulle tämän kuvan ja totesi, että kivat naapurit teillä.

Sillery

Sillery oli todella kiva pikku kylä vain 10 kilometrin päässä Reimsistä. Eli Reimsin vierailua ajatellen mitä mainioin paikka. Me emme halunneet maksaa satamasta, joten parkkeerasimme sataman viereen. Capitanere kävi kyllä juttelemassa, mutta ei pyytänyt rahaa, joten en antanutkaan. Saimme Maggielta ja Colinilta koodit suihkuihin ja vietimme viimeisen illan yhdessä. He jatkoivat Aisne -joen kautta Pariisiin ja me kohti Välimerta.

Canal lateral a la Marne

Tämä kanava oli nopeasti hoidettu siirtyminen viimeiselle kanavaosuudellemme. Pysähdyimme kuitenkin Chalon en Champagnessa, mikä oli kiva kaupunki.

Tämä oli kiva kanavaosuus missä kaikki toimi niinkuin pitää, eikä meillä ollut mitään ongelmia kalastajia lukuunottamatta.

Perkeleen kalastajat

Kalastajat ovat ikuinen riesa kanavilla. Nämä häiskät kökkivät aamusta iltaan kalassa ja narraavat kaloja säkkiin. Kaiken lisäksi illan lopuksi he paiskovat kalat takaisin kanavaan. Käsittämätöntä touhua.

Sulkujen vieressä ei saisi kalastaa, mutta ilmeisesti nämä ovat hyviä apajia ja usein he kalastavat täällä silti. Sulkujen edessä on myös hankalaa olla veneellä, koska virtaukset ovat kovat ja tilat ahtaat. Siihen kun lisää huitovan ja kiukkuisen kalastajan on päivä pilalla.

Kalastajat käyttävät todella pitkiä vapoja mitkä ulottuvat keskelle kanavaa. Nämä onget ovat myös mustia eikä niitä näe kuin juuri kohdalla. Usein vielä itse kalastaja on jossain pöpelikössä piilossa tai onki on vain yksinään keskellä kanavaa.

Toimenpiteet kalastajien lähistöllä

Alkuun hidastin lähes pysähtymiseen saakka kalastajien kohdalla ja koitin väistää parhaani mukaan. En vain voi hirmuisesti poiketa kanavan keskilinjasta, koska muuten köli kyntää mutaa. Kohtaaminen päättyi yleensä kalastajan huitoessa ja kiroillessa minulle jotain. Hehän eivät ole eläessään nähneet purjevenettä kuivalla, eivätkä voi ymmärtää miksen mene aivan kanavan reunaan niin kuin muutkin veneet. Yritä siinä sitten ranskalaiselle huutaa englanniksi, etten voi kun köli ottaa pohjaan.

Olenkin kehittänyt aivan uuden ratkaisun ongelmaan. Kun näen kalastajan, potkaisen kaasun pohjaan ja suuntaan suoraa kohti onkea. Yanmar on aika äänekäs täysillä kierroksilla ja tämä jo yleensä herättää kalastajan. Myös 5,5 solmua kohti tuleva vene ja minä imitoimassa vavan kelaamista auttaa asiaan. Yleensä viimeistään metriä ennen kohtaamista onki nousee kiroilujen saattamana pois edestä.

Lopputulos on kannaltani sama. Kalastaja on kiukkuinen ja huitoo minulle jotain, mutta minun ei tarvitse jatkuvasti hidastella ja pujotella.

Taas noita pahuksen kiusankappaleita kalassa.

Canal entre Champagne et Bourgogne

Viimeinen kanavaosuutemme oli ainoa reitti mikä oli auki Välimeren suuntaan. Kuivuus, tekniset ongelmat ja rahan puute ovat vaivanneet jo usean vuoden Ranskan kanavaverkostoja. Mehän olimme alunperin tekemässä huomattavasti lyhyemmän ja nopeamman reitin, mutta se ei edellä mainituista syistä onnistunut. Minua ei toisaalta ole vaivannut lainkaan, että jouduimme viettämään aikaa kanavilla hieman pidempään, koska ne ovat hienoja, helppoja ja kaikin puolin mukavia paikkoja.

Champagne / Bourgogne -kanava on reitti, joka pyritään pitämään viimeiseen saakka auki valuttamalla sinne vettä muilta kanavilta ja suurilta tekojärviltä. Näin ollen se tulee todennäköisesti olemaan reittimme myös takaisin tullessa.

Olin jo saanut tiedon ennakkoon, että kanavan vesi on hyvin matalalla ja matkanteko saattaa olla hankalaa. Kanavassa kasvaa myös paljon erinäisiä kasveja, jotka sekaantuvat potkuriin tai tukkivat jäähdytysveden oton. Tämä osoittautui paikkansa pitäväksi tiedoksi, mutta kovin suurta ongelmaa siitä ei meille ollut.

Nam

Saint Dizier

Ensimmäinen pysäkkimme oli Saint Dizier, joka oli ihan kiva pikku kylä. Sieltä löytyi ilmainen parkkipaikka keskustasta ja kauppa. Kävimme hamstraamassa ruokaa, koska koko loppu kanava kulkee aika pitkälti keskellä ei mitään. Sen vuoksi blogin päivityskin hieman venähti, koska internet oli lähes koko matkan käyttökelvoton. Myös dieseliä hamstrasimme kanavan alussa, koska matkan varrella ei ole edes huoltoasemia, mistä kantaa menovettä kanistereilla.

Tällä ilmaisjakelukartalla ajelimme koko Champagne/Bourgogne kanavan.

Samaiseen parkkipaikkaan saapui myös ranskalainen vene, jolta saimme jännittäviä uutisia. Kuulemma kanavan alussa odottaa viisi laivaa ja sunnuntaihin mennessä meidän pitäisi päästä korkeimmassa kohdassa olevaan tunneliin, koska sen jälkeen kanava menee kiinni.

Voihan tulehtunut finni sentään. Olin juuri asennoitunut tekemään tämän pätkän kaikessa rauhassa, mutta nyt joudumme tukka putkella taas etenemään. Laskeskelin, että kerkeämme juuri ja juuri tunneliin, jos kaikki menee hyvin. Olin jopa saanut tiedon muilta veneilijöiltä Bilitiksen sijainnista ja norjalaiset olivat meitä monta päivää perässä, eli senkään vuoksi ei tarvitsisi kiirehtiä.

Kaiken kukkuraksi takana oli tulossa viisi laivaa. Laivat kulkevat kyseistä kanavaa aivan ryömimisvauhtia ja niitä mahtuu sulkuun vain yksi kerrallaan. Eli jos jäisimme letkan taakse emme ikinä kerkeäisi tunneliin saakka.

Jälkeenpäin sain tiedon, että kanava ei sulkeutunutkaan, eli kiirehtiminen oli loppupeleissä turhaa.

Laiva tulee syliin

Lähdimme seuraavana aamuna työstämään kanavaa ja päivä oli totutusti lähes täydellisyyttä hipova. Jossain vaiheessa huomasin, että edessä on laiva tulossa meitä kohti. Nopeudethan ovat hitaita, mutta tilaa ohittaa ei oikeastaan ole.

Näin, että edellä menevä moottorivene ajoi kanavan reunaan ja piti puunoksista kiinni, kun laiva meni ohi. No kiva hänelle, mutta meiltä se ei onnistu, koska köli on edessä.

Ajelin niin lähelle kanavan reunaa, kun uskalsin ja toivoin parasta. Laivan ollessa kohdalla tunsin, kun köli tunkeutui mutaan. Laivan potkurien imu oli valtaisa ja keula alkoikin kääntymään laivan kylkeen. Huudatin konetta täysillä, yritin ajaa venettä syvemmälle mutaan ja kääntää sivuun, mutta voima ei vain riittänyt. Terttu oli jo sännännyt keulaan valmiina potkimaan meitä laivan kyljestä irti. Tiedä sitten olisiko operaatiossa irronnut koko Tertun jalka, mutta onneksi siihen saakka ei jouduttu. Laiva kerkesi menemään ohi ja tilaakin jäi vielä ruhtinaallinen puolimetrinen.

Ennen laivaa elämä oli täydelistä

Suunnittelimme, että seuraavalla kerralla ajamme veneen hyvissä ajoin syvälle mutaan ja kahlaamme rannalle köysien kanssa pitämään veneen sivussa. Irtihän veneen saa, kun ui köyden kanavan vastarannalle ja vinssaa veneen sillä irti. Onneksi emme enää toista laivaa kohdanneet.

Myös minua hämmentänyt kanavan kovaan virtaukseen löytyi myöhemmin syy. Kanavan vettä lisättiin, jotta ne takana olevat laivat pääsevät etenemään. Tämä oli meidän kannalta hyvä, koska loppumatkan eteneminen oli näin myös meidän kannalta taattu. Vastaan tullut laiva oli myös siivonnut kivasti pahimmat vesikasvit pois edestä.

Terttu suunnittelemassa seuraavan päivän reittiä.

Viimeinen tunneli

Heuilley-Coton oli meidän viimeinen tunneli ja myös merkkipaalu ylöspäin menemisen loppumiselle. Tunnelissa olimme noin 350 metriä merenpinnan yläpuolella ja tunnelin jälkeen loppumatka on pelkkää alamäkeä. Sulut ovat miljoona kertaa helpompia alaspäin mennessä, joten olinkin jo innolla odottanut matkan tätä vaihetta.

Menimme tunneliin erään toisen veneen kanssa, joka meni meitä ennen sisään. Jostain syystä valot vaihtuivat kuitenkin punaisiksi juuri, kun olimme ajamassa sisään. Odotimme hetken ja pohdimme, että mitä hittoa. Venettä ei mahdu kääntämään ympäri ja olemme keskellä ei mitään. Totesin, että samapa tuo, edessä menee vene ja tunneli on sille vihreä, joten sännätään perään. Ajelin siis taas jo totutusti viisikilometrisen tunnelin pimeässä, ylinopeutta, pieni pelko raastaen takaraivoa. Pääsimme kuitenkin hengissä ulos.

Jälkeenpäin luin VNF:ältä saamasta ohjeesta, että veneiden välillä tulee olla 800 metriä ja siksi valo oli punainen. Tosimieshän ei ohjeita lue vaan tekee mitä tahtoo.

Pitää syödä, että jaksaa

Kanavat oli siinä

Loppupätkän Champagne / Bourgogne -kanavaa suoritimme alamäkeen muutamassa päivässä ja päädyimme aivan Saone- joen nurkille. Välimerelle on siis enää kaksi jokea ja 21 sulkua. Matka on myös myötävirtaan ja kaikki sulut alaspäin. Voin jo melkein haistaa Välimeren.

Olemme jääneet pahasti koukkuun näihin joka kylästä löytyvien leipomoiden herkkuihin.

8 vastausta artikkeliin “Cambraista Saone-joelle

  1. Terve!
    Kiitoksia hauskasta kirjoituksesta. Asiaakin on. Ette varmaan hirveästi siellä samppanjan vesistöissä ole AIS- laitetta tarvinnut mutta kysäisen kuitenkin sen toimivuudesta. Eli miten on toiminut? Olen tilaamassa sitä kalliimpaa vekotinta kun ajattelin, että jos jossain välissä haluan muitakin ulosottoja kuin wifin. Toimintaperiaatehan niissä lienee sama. Huomasin, että Navionicsin tabletyiversioon saa yhdistettyä AIS:n wifillä jos osaa. En kyllä ole varma osaanko, menee nähtäväksi. Tai sitten insinöörin (metsätalous) pitää kysyä neuvoa.
    Hyvää matkaa merelle, nauttikaa veneilystä. Täällä kausi alkaa pelottavasti kääntyä lopuilleen.

    Vettä kölin alle,

    Hemmo S

    Tykkää

    1. Huomasin saman, että Navionicsiin oli tullut AIS kytkös. Kaverini sitä koitti juurikin tällä kalliimmalla laitteella, eikä ollut saanut toimimaan. Ilmeisesti toimii vain jollain tietyillä Navionicsin hyväksymillä laitteilla. Eipä ole tullut kanavilla AIS:sia käytettyä, eikä paljon muutenkaan. Samainen kaveri kytki tuon kalliimman laitteen maston huipussa olevaan VHF-antennin ja kertoi sen toimivan mainiosti. Toi meidän kotikutoinen antenni on melko suuntaava, mutta ajaa asiansa. Rehellisesti täytyy myöntää, että hyvin harvoin on ollut edes päällä koko vehje. Kikkailuahan toi palikka tosiaan vaatii ja mielenkiintoa asiaan. Melkein sijoittaisin johonkin valmiiseen näytölliseen vehkeeseen, jos helpolla haluaa päästä. Toisaalta, jos yhtään on propelihattua päässä, niin toi satkun palikka ajaa ihan saman asian.

      Tykkää

      1. Palikka tuli tilattua. Tilasin siihen Kiinasta pienen vhf-antennin magneettikiinnityksellä. Ajattelin liimata yläluukun päällä olevan levyn alapintaan rautaisen levyn magneettien (vhf ja gps antennien) vastakappaleeksi. Tarpeen mukaan antennit siihen ja sitten taas sisään veneeseen kun en tarvitse. En tiedä onko kovin järkevä mutta ei ainakaan kallis eikä vaikea ratkaisu. Voipi olla jos ais alkaa toimimaan niin viritän kunnollisen antennin mastoon ja hankin vhf: n myös. Tiedäpä tuota kun suurimmin osin purjehditaan kännykän kantamassa mitä nyt Hesasta Viron puolelle luikahtaa. Ais on kyllä hyvä varsinkin sumussa. Viimeksi Pranglista tullessa hernerokka Kasuunilta Harmajalle, yritettiin marinetrafficilla katella mutta ei se oikein oikeata aisia korvaa. Minua kiinnostaa lähinnä noin mailin päässä tapahtuva liikennöinti niin ajattelin sillä Kiinalaisella antennilla yltää niihin etäisyyksiin. Senpä näkee kun kokeilee, panostus oli pari kymppiä.
        Terveisin propellihattua sovitteleva,
        Hemmo S

        Tykkää

  2. Lisää S/Y inkan matkasta. Mehän käytiin Pariisissa (Vene 2010 joulukuun numero lukijankuva). Me Lähdimme 10.6 nousemaan Välimereltä ja ST Dizierissä olimme7.7. Matkalle sattui myrskyn aiheuttama ”tulva” GPS antoi yhtenä päivänä keskinopeudeksi alle 5km/h täydellä kaasulla, kun loki näytti 6,2 solmua.Seisoimme odottelemassa virran laantumista Port de Cruasissa 2pv, Heti perään jouduimme pysähtymään päiväksi Mistralin takia naapuriveneen mittari näytti pahimmillaan puuskissa 30m/s. Lisäksi matkalla useita puoli/ 3/4 päiviä viallisten sulkujen takia. Lemmerissä olimme 2.8.2010. Meillähän tuo ei varsinaisesti ollut ”lomailua” vaan siirtopurjehdus. Lisäksi vielä Ranskan viimeinen sulku lähellä Givet ei halunnut päästää meitä pois Ranskasta vaan odottelimme siellä sen korjaamista n.5h.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s