Vihdoin Väilimerellä

Saint-Etienne-Des-Surs

Vivierissä saimme kuin saimmekin viimeiseksi yöksi ukosmyräkän päällemme, joten emme maksaneetkaan turhaa kolmen yön satamamaksua. Aamuksi keli oli hieman helpottanut ja jatkoimme navakassa pohjoistuulessa kohti Saint-Etienne-Des-Sursia.

Kylästä löytyi aivan täydellinen ilmainen ponttonilaituri. Valitettavasti lähes koko laiturin vei valtavan kokoinen vene nimeltä Sirius. Olimme jo aikaisemmin kironneet kyseistä mötikkää ja muitakin laivojen kokoisia huviveneitä. Ne vievät kaiken tilan hyviltä pysähdyspaikoilta ja pieniin sulkuihinkin niitä mahtuu vain yksi kerrallaan. Kaiken lisäksi Siriuksessa on vain kaksi ihmistä ja kaksi koiraa, mutta heidän veneensä vie neljän normaalikokoisen veneen tilan.

Sirius jättiläinen

Saimme kuitenkin Alman keulan kiinni laituriin ja perästä vietyä köyden kiinni läheiseen muuriin, joten mahduimme ponttoniin Siriuksesta huolimatta. Tarjolla oli jälleen myös sähköä, mutta tällä kertaa ei vettä.

Mahtuu, mahtuu

Pitsaa ja viiniä

Kylä oli pieni, mutta oikein kiva. Paras yllätys oli aivan veneen vieressä oleva viinitila. Kävimme tietenkin ihmettelemässä viinimarjapensaita ja saatoin salaa muutaman marjankin maistaa. Pääsimme myös katsastamaan itse viinin valmistuksen ja maistelemaan kaikkia viinitilan viinejä.

Parasta hommassa oli se, että viinitilavierailu ja viinien maistelu (joita muuten tarjottiin hyvin avokätisesti) ei maksanut mitään. Mehän emme Reimsissä tiloille päässeet, koska kierrokset olivat pahuksen kalliita. Viinipullot maksoivat tilalla 2-6 euroa riippuen laadusta. Litrahinta tonkissa oli 1-3 euroa, riippuen kuinka paljon viiniä osti. Viinit olivat erinomaista ranskalaista laatuviiniä, eikä mitään Lidlin mehulitkuja, joten hamstrasimme tietenkin hyvän valikoiman veneeseen. Itseasiassa kävimme vielä seuraavana aamuna hakemassa lisää.

Illalliseksi olimme suunnitelleet valkosipulipastaa, mutta laiturin viereen parkkeerannut food truck -pitseria muutti suunnitelmamme. Pitsat maksoivat kympin kappaleelta ja olivat yksiä parhaimpia pitsoja mitä olemme ikinä nauttineet.

Ruokajuoman valinnan vaikeus

Avingon

Jatkoimme Siriuksen kanssa lähes yhtä matkaa Avingoniin. Turistirysä Avingon ei kaupunkina varsinaisti kiinnostanut, mutta se oli ainoa järkevän matkan päässä oleva pysähdyspaikka. Varsinainen satama oli sivujoessa, jota joutui ajelemaan puolitoista mailia vastavirtaan. Pääsimme vajaata kolmea solmua voimakkaaseen vastavirtaukseen ja matkaan tuntui menevän ikuisuus.

Avingonin satama

Satama oli kivimuuri ison tien varrella. Olihan se pahimmilta aalloilta sivussa, mutta äänekäs ja ikävä. Ilmoitustaululla luki, että kiinnitys olisi maksanut 20 euroa yöltä Alman kokoiselta veneeltä. Emme käyneet etsimässä maksupaikkaa, eikä kukaan tullut kyselemään, joten säästyimme tältä kuluerältä.

Avingonin tosi vanha sillanraato

Kaupungissa olisi ollut jokin Paavin asunto ja ties mitä kaikkea muuta turistijuttua. Näihin kaikkiin nähtävyyksien katsomisiin yms. turistitoimiin alkaa vaan ennen pitkään kyllästyä. Ennemmin vietämme aikaa jossain pienessä kylässä, jossa ei ole ainoatakaan turistia ja nähtävyyttä. Kävimme siis vain kaupungilla kävelyllä ja hakemassa leipomosta patongin.

Tuoretta patonkia!

Port St-Louis

Olimme suunnitelleet pysähtyvämme Arlesissa ja jakaa viimeisen jokipätkän kahteen päivään. Valitettavasti Arlesissa ei enää ollutkaan laituria saatika mitään muuta pysähdyspaikkaa. Tai näkyi siellä muutama vene sidottuna näihin laivojen tukeutumispaaluihin, mutta niissä saattaa tulla hyvin epämiellyttävä herätys.

Viimeiset jokimaisemat

Tämä viimeinen 45 mailia on siis oikeastaan pakko suorittaa yhdessä nykäisyssä. Alaspäin mennessä se vielä menee, mutta takaisin tullessa tuota ei ole mitenkään mahdollista tehdä yhdessä päivässä. Siksi varmasti nämä veneetkin olivat Arlesissa laivojen paaluissa roikkumassa. Jopa viimeiseltä Rhonen sululta Port St- Lousin sululle on 35 mailia matkaa, joten senkin tekeminen vastavirtaan yhdessä päivässä on siinä ja siinä.

Me onnistuimme pääsemään Port St-Louisiin auringonlaskun aikoihin. Valitettavasti sulku Välimerelle toimii vain tiettyinä kellon aikoina päivässä ja tältä päivältä sulku oli jo kiinni. Sulun lähistöllä oli kivilaituri, johon pääsi kiinni, mutta se ei ollut suojassa oikeastaan miltään. Hyvällä kelillä tämä olisi ollut mainio ilmainen paikka, mutta tällä kertaa mistral-tuuli puhalsi tukan irti päästä ja joki oli tässä kohtaa hyvin leveä. Tiedossa oli siis hyvin epämiellyttävä yö.

Kaamea yöpymispaikkamme

Sidoimme Alman kiinni ja valmistauduimme höykytykseen. Kävimme vuoron perään kävelyllä katsomassa Välimerta ja peilityyntä satama-allasta. Toinen jäi katsomaan, ettei Alma uppoa. Tällä kertaa olisin ilomielin maksanut Port St- Louisin 25 euron hintaisen satamamaksun.

Kanavat ja joet suoritettu

Tässä koko kanavareittimme

Olimme päässeet Välimerelle, joten tässä vähän tilastoja matkanvarrelta:

  • Turusta Välimerelle kertyi matkaa 1909 merimailia
  • Aikaa kului 121 päivää, joista noin puolet moottoriveneenä kanavilla
  • Olemme vierailleet tähän mennessä seitsemässä maassa
  • Sulkuja suoritimme 286 kappaletta, nostosiltoja 66, yhden hissin ja 5 tunnelia
  • Dieseliä kului Turusta Välimerelle matkalla noin 300 litraa
  • Kanavat olivat yksi elämämme hienoimmista kokemuksista
Viimeinen sulku

Masto pystyyn

Olin viimeisellä jokimatkalla soittanut Navy Service marinaan ja sopinut maston pystytyksen jo ennakkoon. Olin myös sopinut, että voimme kiinnittäytyä satamaan valmistelemaan mastoa. Satamassa selvisi, että saamme olla satamassa vuorokauden ja käyttää kaikkia sen palveluita. Tämä kuului sadan euron maston noston hintaan. Olin hyvillä mielin, koska täällä etelässä tuo on jo erittäin edullinen hinta. Säästyisimme siis jälleen yhdeltä satamamaksulta.

Myös ruotsalainen Carmen saapui satamaan samaan aikaan ja myöhemmin heiltä selvisi miksi satama oli täynnä ruotsalaisia. Ruotsin purjehdusseura tarjosi Navy Serviseen mojovan alennuksen. He jättivät 32 jalkaisen paattinsa kuiville puoleksi vuodeksi ja hinta oli noin 1200 e sisältäen noston, laskun, pukin vuokran, maston pystytyksen, sähköt ja fasiliteettien käytön. Veneessä sai kuulemma asua kerrallan maksimissaan kahden viikon jaksoja ja kaiken työn sai tehdä itse.

Navy Servicen satama

Sataman henkiläkunta kävi meiltä aamupäivällä useamman kerran kyselemässä joskos pääsisimme jo maston nostoon. Aikamme oli kello 13.30, emmekä olleet lähimaillakaan valmiita. Sanoin vain, että tulemme paikalla sovittuna kellon aikana ja sillä selvä.

Valmiina maston nostoon.

Me olimme mastonosturilla kello 13.30, mutta henkilökunta saapui paikalle tuntia myöhemmin. Sitten neljä äijää hosui kauhealla kiirellä Alman maston pystyyn. Perseellenhän se meni, mutta olipahan pystyssä. Siinä vaiheessa kun päällemme alettiin ajelemaan isoa veneennostohärveliä, päättelimme, että meidän pitää siirtyä. Toivoin, että masto pysyy heiluvaisena pystyssä ja siirryimme pois jaloista.

Viimehetken säädöt ennen maston pystytystä.

Kiristelin falleilla maston tukevasti pystyyn ja rakentelin sen paikalleen kunnolla. Painoimme hommia pimeän tuloon saakka ja saimme Alman purjehduskuntoon vielä samana päivänä. Vaihdoimme vielä aamulla kaikki juomavedet uusiin, koska vanhimmat kanisterivedet olivat vielä Turun vettä ja olimme valmiit purjehtimaan.

Vihdoin purjehtimaan!!!

Mennään jo

Tuuli oli täydellinen kevyt myötäinen länsituuli. Aivan täydellinen keli harjoitella taas purjehdusta. Lähdimme liikkeelle pelkällä isolla ja aika pian huomasimme pelkän ison riittävän mainiosti. Välillä etenimme leppoisaa kolmea solmua ja välillä taas puuskissa nopeudet hipoivat seitsemää. Maininki ei päässyt kuitenkaan rannan läheisyydessä kasvamaan pelottavan isoksi ja purjehdus oli kaikin puolin mukavaa.

Carro

Päädyimme Carro nimisen kylän edustalle ankkuriin. Ankkuripaikalla oli jo yksi vene, eikä sinne meidän jälkeen enää muita mahtunutkaan. Moni kävi kyllä katsomassa, mutta jatkoi sitten muualle. Kolo oli hyvin tuulelta suojassa, mutta maininki pääsi ikävästi heiluttamaan venettä. Korkkasimme silti tähän hetkeen varatun shampanja-pullon ja kävimme sinisessä vedessä uimassa. Emme jaksaneet vaivautua rantaan, koska olimme työntäyteisen viikon ja huonosti nukuttujen öiden jäljiltä rättiväsyneitä.

Ile Pomegues

Jatkaessamme matkaa mistral- tuuli oli jälleen aloittamassa puhallusta. Aamupäiväksi oli kuitenkin luvattu ihan siedettävää tuulta ja se oli lisäksi myötäistä. Purjehdimme taas pelkällä isolla välillä senkin ollen jo vähän liikaa. En kuitenkaan jaksanut alkamaan reivaamaan, koska matka oli lyhyt vajaa viisitoista mailinen.

Ile Pomegues on Marseillesin edessä oleva hieno saari lukemattomine lahden poukamineen. Satuimme sinne hienona lauantaipäivänä ja niin oli moni muukin keksinyt tulla sinne. Jokainen kolo oli aivan täynnä veneitä ankkurissa.

Ankkuripaikan etsimistä

Löysimme kuitenkin saaren itäpuolelta kohtuullisen suojaisen paikan, johon mahduimme. Vettä oli tosin 10 metriä ja kettinkiä mahtui vain parikymmentä metriä. En uskaltanut edes ajaa koneella ankkuria kiinni, koska takana oli moottorivene ja ikäviä kiviä. Päätimme kuitenkin odotella siinä, että päiväveneilijät häviävät ja jokin parempi paikka vapautuu.

Katastrofi oli lähellä

Mistral-tuuli heittikin saaren eteläkautta meille mojovan etelätuulen, jolta emme olleet lainkaan suojassa. Ankkuripaikkaamme alkoi muodostua vaahtopäitä ja jonkin ajan kuluttua Terttu kysyi ovatko takana olevat kivet lähempänä, kuin hetki sitten. Hetken katseltuani varmistuin minäkin, että ankkuri perhana ei pidä. Eipä se yllätyksenä tullut, kun miettii naurettavan lyhyttä ketjua ja ylipäätänsä huonoa ankkurointia.

Äkkiä vaan kone käyntiin ja menoksi. Tässä kohtaa huomasin kuinka toivottoman hidas manuaalinen ankkuripeli on. Minulla ei ollut mitään mahdollisuuksi pumppailla ankkuria nopeasti ylös, Tertun yrittäen pitää meidät koneella poissa kiviltä. Sadasosasekunnin mietin koko ankkuriketjun upottamista, mutta samalla älysin, että minulla kestää aikansa rakentaa ketjuun jokin fendari kiinni merkiksi ja sukelluskaan ei tulisi kuuloon, koska syvyyttä oli se kymmenen metriä.

Päätin siis kokeilla tulevatko ketju ja ankkuri ylös ihan käsivoimilla. Huusin Tertulle, että ajaa täydellä kaasulla pois lahdesta. Samalla kiskoin ketjua kannella kaikilla voimillani. Peräsuoli meinasi pullahtaa pyllystä ulos, mutta sain ankkurin ylös. Tulipahan sekin kokeiltua ja testattua. Eniten jännitti ankkurin nappaaminen johonkin kiinni kaasutellessamme täysillä pois ankkurin roikkuessa vielä 10 metrin ketjun päässä.

Parempaan paikkaan

Huomasimme, että erinomaisen suojaisesta kolosta poistui vene ja suuntasimme sinne. Myös eräs ranskalainen huomasi sen ja puikkelehti täydellä kaasulla veneiden välissä kohti paikkaa. No me teimme tietenkin saman ja kerkesimme sinne ennen. Siinä saimme viettää yön mukavan tyynessä ja kunnolla ankkuroituneena.

Ihana suojaisa poukama

Iltaviihteenä ankkuripaikallamme viiden veneen ankkuriketjut sekaantuivat toisiinsa. Tämä antaa aika hyvän kuvan kuinka lähekkäin paikalliset ovat tottuneet ankkuroimaan. He laittavat vain fendarit väliin ja potkivat välillä veneitä irti toisistaan. Toista tuntia veneiden miehistöt ähelsivät, kunnes saivat ketjut selvitettyä. Minä join viiniä ja katselin touhua kiikareilla. Rantaan emme jaksaneen taaskaan mennä. Niin ja illalla juttelimme viedopuhelun välityksellä Teemulle ja Ninjalle. He olivat omalla veneellään purjehtimassa Turun saaristossa.

Toulon

Seuraavan päivänä tuuli oli tyyntynyt ja jatkoimme matkaa kohti Toulonia. Päivästä muotoitui täydellinen lillumispäivä. Aurinko paistoi niin kuin aina ja lämmintä oli. Tuulta ei ollut juuri laisinkaan, mutta pääsimme välillä aina tunnin pari purjehtimaan ja välillä taas auttelimme tunnin pari koneella.

Leppoisaa menoa

Touloniin halusimme, koska mistralin oli ennustettu seuraavana päivänä puhaltelevan 20 m/s ja Toulon oli todella hyvin suojassa. Ankkuroimme Toulonin eteläpuolella olevan marinan eteen aallonmurtajan suojiin. Paikalla oli paljon muitakin veneitä.

Terttu ja hiekkalinna

Seuraavana päivänä päätimme poistua jopa veneestä! Olimmekin veneessä jo aika monta päivää kökkineet. Toisaalta miksi sieltä poistua, kun siellä on niin mukavaa. Touloniin olisi päässyt lautalla käymään, mutta emme innostuneet suurkaupungista tällä kertaa. Ankkuripaikkamme läheltä löytyi vielä sopivasti pieni kauppa ja leipomo. Loppupäivän löhösimme rannalla ja katselimme ankkuripaikalla heiluvia veneitä. Siellä heilui myös Alma ja osasyy rannalla löhöilyyn oli juurikin melko raivokas veneen heiluminen. Yksi vene oli jopa ajautunut rannalle. Olisin kovasti halunnut käydä tutkimassa venettä tarkemmin, mutta en kehdannut, kun rannalla oli paljon yleisöä.

Hupsista

La Fafiere

Taas jo opitusti mistral tyyntyi seuraavaksi päiväksi ja tiedossa oli leppoisaa purjehdusta. 25 mailin purjehdus Toulonista La Fafiereen oli silkkaa juhlaa. Välillä purjehdimme viittä solmua, välillä paria kolmea ja välillä autoimme koneella.

Navigointi täällä on todella helppoa. Kunhan ei rantaan tai muutamiin saariin ja merimerkkeihin osu. Käytännössä pilotti hoitaa ohjailun koko päivän ja kurssia joutuu muuttamaan pari kolme kertaa. Siinäpä se. Itse voi vaikka istuskella keulakannella, siemailla kylmää juomaa ja hämmästellä turkoosia vettä.

Mahtavaa purjehdusta

La Fafiere valikoitu päämäräksi, koska se on yllätys yllätys suojassa mistral-tuulelta. Olemme muuten alkaneen kuunnella ranskalaista radiokanavaa nimeltä Mistral. Se sopii hyvin, koska kyseinen tuuli säätelee täällä elämää melko rankalla kädellä.

Purjevene tuli vastaan

Ankkuripaikka osoittautui täydelliseksi. Siellä oli vain yksi vene meidän lisäksi ja illalla saapui vielä toinen. Eli tilaa oli vaikka muille jakaa. Ankkuroiduimme kaksien aalonmurtajien väliin hiekkarannan eteen. Vesi oli vain viisi metriä syvää ja kristallin kirkasta.

Pohja näkyy viiden metrin syvyydestä

Kuuma ilta ja kirkas vesi huusi uimaan, joten päätimme jättää rantaan menemisen seuraavalle päivälle ja hyppäsimme veteen. Kaivoin jopa snorklauskamat esiin. Oli mahtavaa lillua vedessä ja katsella miten ankkuri oli asettunut hiekkapohjaan. Kävin myös tarkistamassa veneen vedenalaiset osat. Pohja vaatii jo pesua ja kölissä on melkoisia naarmuja joko Norderneyn episodin jäljiltä tai jostain muista lukemattomista pohjan kyntämisistä. Potkuri oli ehjä, vaikka onkin tehnyt läheisempää tuttavuuttaa muutamien oksien kanssa. Sinkkiäkin oli vielä runsaasti jäljellä.

Tuulee niin perhanasti

Heräsimme aamulla vanttien ujellukseen ja päättelimme mistralin aloittaneet. Olimme pysyneet hienosti paikallamme, mutta päätin lisätä vielä varuiksi toisen ankkurin. Meinasi kädet irrtota, kun meloin kanootilla toista ankkuria vastatuuleen. Hyvä, että pääsin enää takaisin veneeseen saakka. Vastaranta olisi ollut jossain Italiassa. Olisi tullut pitkä melonta-matka.

Vene oli nyt kiinnitetty vyöllä ja henkseleillä, eli tulisimme taatusti pysymään paikoillamme. Kaikki 45 metriä ketjua oli vedessä ja lisäksi 10 kiloinen Bruse ja 50 metriä köyttä. Ankkurit olivat V-mallissa veneen keulasta tuuleen. Pysyimme hienosti paikallamme, emmekä heiluneet juuri laisinkaan. Ankkuripaikalle ei muodostunut juuri lainkaan aallokkoa, eikä maininkikaan päässyt häiritsemään. Tuulenpuuskat kävivät parissa kympissä, joten melominen rantaan oli riskialtista ja päätimme viettää päivän veneessä.

Mikäpä siinä nauttia aurinkoisesta kesäpäivästä sprayhoodin suojassa ja kirjotella plogia. Terttu innostui siivoamaan koko veneen ja kehitti kilometrin mittaisen listan mitä pitäisi korjata. Onneksi kohta olisimme poissa mistralin pahimmalta vaikutusalueelta ja voimme keskittyä purjehtimiseen vaikka joka päivä.

Tuuli senkuin yltyy

Yöllä alkoi tuulemaan niin kovaa, etten ole ikinä eläessäni moista kokenut. Ennusteet sanoivat 20 m/s, mutta voin vannoa, että tuulta oli huomattavasti enemmän. Tuuli kallisti Alman sellaiseen tiukkaan kryssikallistukseen ja vantit huusivat niin, ettei ajatuksia enää kuullut. Kiitin luojaani, että olin laittanut toisen ankkurin ja harmittelin, etten jaksanut laittaa kolmatta. Pysyimme tosin paikallamme kuin sementtiin valettuna kahdellakin.

Ankkuripaikalla ollut toinen vene ei pysynyt yhtä hyvin kiinni ja lähtikin ajelehtimaan. Miehistökään ei ollut veneessä, koska he eivät olleet päässeet kovan tuulen vuoksi illalla rannasta veneeseen.

Vene olisi varmasti ajelehtinut Italiaan saakka, ellei se olisi törmännyt toiseen veneeseen. Olimme silloin hereillä ja näimme koko tapahtuman. Oli ikävää, kun ei voinut tehdä mitään, tai varoittaa toista venettä. Katselimme vain, kun yksinpurjehtija mies hädissään säntäsi kannelle herättyään törmäykseen ja alkoi sullomaan fendareita veneiden väliin.

Aamulla hän tuli käymään kylässä ja annoin oman lausuntoni vakuutusyhtiölle mitä oli tapahtunut. Ajelehtija veneen hän oli saanut aamulla tuulen hellitettyä potkittua itri omasta veneestään ja nyt se oli hyvin lähellä meitä. Onneksi omistaja oli jo ilmaantunut paikalle. Valitettavasti omistaja kunnon sikaniskana laski vain muutaman metrin lisää ketjua ja lähti takaisin rantaan. Teki mieli heittää vinssin kammella päähän moista pölvästiä.

Kaupan kautta jatkamaan matkaa

Päivä oli täysin tyyni ja muutenkin hieno, joten päätimme käydä rannassa vähän käpyttelemässä ja hakemassa täydennyksiä. Tullessamme takaisin maininki oli kasvanut melkoiseksi ja ajelehtija vene oli kiusallisen lähellä meitä. Päätimme siis vaihtaa paikkaa.

Ankkurit olivat todella hyvin kiinni ja matkalla kovaa vauhtia kohti Kiinaa. Niiden irroitus osoittautui kovin hankalaksi, mutta koneella ja ankkuripelillä pikkuhiljaa nylpyttäen saimme molemmat kannelle. Olisivat taatusti pitäneet vielä kovemmassakin tuulessa.

Dieseliä ja vettä hakemaan

Pointe du Brouis

Tuulta ei ollut laisinkaan, mutta maininki oli todella isoa. Siirryimme koneella kymmenen mailin päähän, jossa oletin olevan hieman vähemmän maininkia.

Laitoimme Alman perästä ja keulasta ankkuriin, jotta saimme keulan kohti pientä maininkia. Tämän jälkeen olimmekin mukavasti paikallamme ja ihan omassa rauhassa keskellä luontoa.

Paikka oli todella kiva. Vesi oli tajuttoman kirkasta ja vedessä uiskenteli kaiken maailman kaloja ja ökkimönkiäisiä. En uskaltanut mennä uimaan, koska pelkäsin niiden purevan.

Saimme oikein rauhalliset ja mukavat unet.

Melkein Saint Tropeziin

Seuraavaksi yöksi oli jälleen luvattu voimakkaita länsituulia ja päätimme suunnata Saint Tropezin lahden perukoille ankkuriin, koska se olisi erinomaisen suojainen.

Maisemia matkanvarrelta

Valitettavasti käynnissä oli jokin iso regatta ja pelkästään lahden ulkopuolella oli niin paljon veneitä, ettei meinannut sekaan mahtua. Lahden ankkuripaikat olivat aivan piukassa ja todennäköisesti diskot pauhaisivat, koska olihan vielä perjantai. Päätimme siis jatkaa matkaa.

Oli kyllä hienoa purjehtia näiden jättiläiskilpapursien joukossa, valitettavasti kymmenet moottoriveneet pörräsivät aallottamassa ympärillä ja tekivät purjehtimisesta lähes mahdotonta. Taas teki mieli viskellä vinssinkampia.

Frejus

Päädyimme hieman pohjoisempana olevaan Frejusin lahteen. Olimme jo ennakkoon tutkineet, että siellä oli edullisia marinoita, jos hyvää ankkuripaikkaa ei löytyisi. Kokeilimme hetken ankkurissa oloa lahden perällä, mutta kokeilu jäi vain eväsleipien syömiseksi. Mainki ja navakka tuuli tulivat täysin eri suunnista ja vene heilui aivan mahdottomasti. Päätimme siirtyä marinaan.

Ensimäinen ja halvin paikka oli valitettavasti täynnä ja kiukkuinen henkilökunta käski meidän painua muualle, kun veneemme ensimäiseen vapaaseen paikkaan kiinnitimme.

Seuraavaan paikkaan soitin ja sain varattua paikan. Hintakin oli vain 15 euroa. Ajelimme satamaan ja Alma oli ensimmäistä kertaa Välimerellä tukevasti laiturissa kiinni.

Patonkia ja laituria

Huoltohommia

Olimme lopulta Port Cantonin marinassa kaksi yötä. Sää olisi ollut mitä mainioin purjehdukseen, mutta meillä oli paljon erinäisiä huoltohommia veneessä. Oli myös niin hienoa voida jättää tavaroita pöydälle ja elää heilumattomassa veneessä, että halusimme nauttia siitä vielä toisenkin päivän. Kanavilla olo opetti minulle huonoja tapoja. Aikaisemmin ei olisi pieni heiluminen häirinnyt.

Makeavesipumppu oli hajonnut pari päivää sitten ja olimme olleet kanistereiden varassa. Satamassa olleessa venetarvikeliikkeestä löytyi onneksi uusi samanlainen sopivaan sadan euron hintaan. Mielestäni se ei ole pahan hintainen, jos tämäkin kestää saman 44 vuotta mitä vanha kesti. Oli vain hieman malli muuttunut, eikä mennyt ihan heittämällä vanhan paikalle.

Mitäs se pumppu on oikein syönyt

Sain myös siirrettyä keittiön merivesipumppua 30 senttiä alaspäin ja uskon korjanneeni sitä vaivanneet ärsyttävän ilmaantumisvaivan.

Siinä samalla, kun työkalut olivat esillä teimme muitakin pikkujuttuja. Lisäsin muunmuassa hupiakkuun pari litraa vettä ja Terttu paranteli keittiön muki/lasi telinettä.

Muumimukeille kunnon paikat

Nyt kun olemme pari yötä lepäilleet laiturissa ja venekkin on taas kunnossa olemme valmiit jatkamaan matkaa uusille ankkuripaikoille.

8 vastausta artikkeliin “Vihdoin Väilimerellä

    1. Moi Nils! Kiva, kun tykkäät. Vakuutuksena on Op pohjolan halvin mahdollinen venevakuutus. Jotta siihen sai Välimeri laajennoksen mukaan, piti lisäksi ottaa kaksi muuta vakuutusta lisäksi. Otin matkavakuutuksen ja pysyvänhaitan vakuutuksen. Yhteensä kokonaishinta on noin 150€/vuosi. Venevakuutus on täällä pakko olla. Satamista heitetään heti ulos, ellei vakuutukset ole kunnossa. Toivottavasti vastaus oli riittävän kattava.

      Tykkää

      1. Moi. Juu, kyllä tuo avarsi. Ei ole mitenkään kallis, ei ollenkaan. Luin tuossa palstoja, niin on joillain vaikeuksia saada vakuutuksia sinne ja itseasiassa ihan kaikille muillekin vesille, paitsi tänne itämerelle. Jopa liian vanha riki on ollut esteenä. en tiedä, voihan niinkin olla. Oma on vuodelta 1972-73 ja epäilen että korkeintaan toinen kierros vanteissa. Mukavaa sillä nyt olis olla.. saa nähdä, ehtiikö milloin, hyvä että menette edellä 🙂

        Tykkää

      2. Kysyin aikoinaan Panteniukselta ja muutamalta muulta isolta venevakuutuspuljulta. Suurin osa sanoi heti, että ei kiitos, kun on niin vanha vene. Suomalaiset vakuutusyhtiöt antavat aika kiltisti vakuutukset vaikka pallonkiertoon. Harva Suomessa ikinä vaihtaa veneeseen vantteja. Ei ne Itämerellä ja muutaman kuukauden vuosikäytöllä ihan heti loppuun kulu. Meilläkin on alkuperäiset vuodelta 1975. Mutta tosiaan täällä niitä tupataan vaihtamaan 10 vuoden välein. En tiedä onko se vakuutusten vuoksi vai tehdäänkö nykyään todella huonoja vantteja. Tuo sinun Tur80 on todella kiva vene. Kivahan sillä olisi lähteä matkaan. Eräällä kaverilla on samanlainen ja hän on ainakin kovasti pitänyt. Olen ollut sillä muutaman reissun tekemässä ja pahuksen tukevalta vehkeeltä vaikuttaa.

        Liked by 1 henkilö

  1. Olisko maailmalla tosiaan sen mukaan mitoitettu vaihtoväli, että masto on jatkuvasti käytössä, eikä makaa puolet kaudesta veneen päällä, niikuin pohjolassa? Sitten ei osata edes miettiä, vaan toimitaan yleisen ohjeistuksen mukaan. Sama saapas sopii kaikille. Niin, Tur 80 on minun mielestä jäänyt vähän vaille arvostusta, vaikka Turkryssare ja bovenäskryssare ovat itseasiassa lähtöpiste Albin vegalle. Tykkäsin purjehtia sillä ja jotenkin kaipaan edelleenkin sitä venettä, vaikka nykyinen veneeni on ehkä vieläkin jykevämpi, kestävämpi ja painavampi kuin Tur 80 – ja nopeampi.
    Vaikka – sanaa käytän siksi, että minä edustan kyllä sitä käsitystä, että painosta ei ole haitaa purjehduksessa. Päinvastoin. Mikään ei arvelluta vesikulkuneuvossa yhtä paljon kuin se, että se tuntuu kaatuvan painosi vaikutuksesta ja kansi notkuu kuin pakasterasian ikään. Vanhat veneet ovat muotoilultaan sitä kieltä, jota minun silmäni osaa lukea ja ymmärtää kauniiksi. Siksi toiseksi, luulen, että lähiaikoina toppirikatut veneet ovat ihan hyvä valinta myös saarten suojassa purjehtimiseen.
    Palataan toisen kerran siihen, miksi luovuin ”Day off” veneestäni.
    Täällä tullut lunta koko päivän.. että toivottavasti kauden valmistelut sujuvat siellä ilman enempiä ylläreitä.
    ..

    Tykkää

    1. Kiitos taas mukavasta kommentista. Alma on lähtökunnossa, mutta jokin harmillinen myrskyrintama pyörii päällä. Näyttää siltä, että lähtö siirtyy viikolla eteenpäin.

      Tykkää

  2. Moi taas. Oliko Navy Servicellä vielä punainen Citroen BX van käytössä? Jätin heille sellaisen silloin 2010 ja he ottivat sen telakan käyttöön.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s