Vihdoin vapaita! Seikkailu alkakoon… taas

Kesäkuun kolmas päivä se tapahtui, Italia lopetti kaikki koronakiusaamiset ja olimme vapaita purjehtimaan. Ennen sitä olimme viimeiset viikot valmistautuneet kuumeisesti lähtöön.

Viime hetken valmistelut

Almahan oli oikeastaan lähtökunnossa, koska mehän lähdimme jo kerran matkaan. Valitettavasti jouduimme koronan vuoksi luimailemaan kaksi kuukautta La Caletassa. Päätin kuitenkin testata konetta käyttämällä sitä muutaman tunnin rannassa ja tarkistamalla sen kunnon muutenkin. Tarkistin jopa sinkit, mutta niitä ei vielä tarvinnut vaihtaa. Kone kävi muutaman tunnin hienosti ja vaihde pelasi kiltisti. Vaihteistoöljy pysyi kirkkaana, eikä käyntihäiriöitä ilmennyt, joten päätin koneen olevan kunnossa.

Kanootti oli jälleen ratkennut saumoistaan, joten kaivoin ompelukoneen esiin ja korjailin jälleen kanootin kuvatuksen käyttökuntoon. Korjailin samalla muutamia muista ratkenneita saumoja purjesuojista, pussukoista ja sprayhoodista. Purjeet ovat pysyneet ehjänä, joten niitä en joutunut paikkailemaan.

• 

• 

Kanootti on toiminut mainiosti, mutta miinuspuoli on Sevylor kanoottien ala-arvoinen laatu. Ne ovat aivan lasten leluja. Seuraavaksi hankin parempilaatuisen kanootin, mihin saa pienen sähkömoottorin perämoottoriksi. Nykyinen lelu saa tosin luvan kestää Suomeen saakka.

Vinssit olivat huollon tarpeessa, joten eräänä kauniina päivänä huolsin kaikki Alman vinssit. On huomattavasti mukavampi purjehtia, kun vinssit toimivat. Innostuin jopa puunaamaan pilssin puhtaaksi. Olihan viime kerrasta vierähtänyt jo reilusti yli puolivuotta.

• 

• 

Kaapit täyteen ruokaa ja menoksi

Olimme La Caletan Sea Shopin vakioasiakkaita. Tietysti asiaan vaikuttaa se, että se oli kylän ainoa ruokakauppa. Valitettavasti kauppa oli myös sikamaisen kallis. Olemme siis koko oleskelumme ajan joutuneet maksamaan sapuskasta jopa enemmän mitä Suomessa ruoka maksaa. Onneksi satama oli lähes ilmainen ja paikalliset pitseriat tarjosivat laatupitsoja 5-7 euron hintaan. Söin muuten eräänä päivän kolme pitsaa vuorokauden aikana. Ravintoloiden auettua pitsasyöminen lähti vähän käsistä. Onneksi nyt olemme jo ankkurissa kaukana pitserioista.

Kävimme tyhjentämässä Sea Shopin ja ostimme niin paljon ruokaa, että Alma hädin tuskin enää kellui. Ostimme myös tolkuttoman määrän pullovettä, koska Sardinian vesi ei ole kovinkaan juomakelpoista. Vielä kun saimme dieseltankin täytettyä, olimme valmiit killumaan ankkurissa vaikka seuraavan kuukauden.

Ennen lähtöä vietimme vielä mukavan illan uusien ystäviemme kanssa. Emme olleet aivan pelkästään venettä puunailleet viimeisinä viikkoin, vaan olimme myös tutustuneet uusiin tuttavuuksiin. Olihan se ollut taas sallittua jo useamman viikon.

ADHD-norjalaiset

Tutustuin tähän nuoreen pariin Facebookin Med Sailor ryhmän kautta. He pyytelivät vinkkejä Sadiniassa purjehtimiseen ja ylipäätänsä vinkkejä purjehtia Norjaan. Juttelin Julian kanssa ja kerroin heille, että myös kanavien kautta on mahdollista mennä ja he voivat liittyä meidän seuraamme. Viikon kuluttua sain puhelimeeni viestin, että he ovat nyt La Caletan sataman ilmaisella laiturilla. Kävelin tietysti heti tervehtimään uusia tuttavuuksia ja tutustumaan heidän viinivalikoimaansa.

Viimekesäinen tuttavuus norjalaisen Bilitis veneen kanssa oli saanut minut hieman varautuneeksi norjalaisista, mutta Julia ja Stefan osoittautuivat lähes normaaleiksi ihmisiksi.

Purjehtimaan ilman kokemusta

Kummallakaan heistä ei ollut minkään näköistä purjehduskokemusta, mutta he päättivät ostaa viime talvena pienen 27-jalkaisen veneen Kreikasta ja mennä purjehtimaan. Kysyin heiltä, että miksi ihmeessä talvella, koska silloin on kylmä ja tuulet ovat myrskyisiä. Sain tähän vastaukseksi, että he kuvittelivat Välimerellä aina olevan kesän. Eli he eivät olleet ottaneet mistään asioista selvää ja samalla mentaliteetilla he ovat purjehtineet tänne saakka.

Heidän tarinoita kuunnellessa niskakarvat nousivat pystyyn. Tietämättömän on helppo purjehtia, kun ei osaa pelätä mitään. Uskomattoman hyvä tuuri heillä on matkalla ollut. Minun tuurillani ja samalla mentaliteetilla Alma olisi jo palanut kolme kertaa ja uponnut kaksi kertaa.

He esimerkiksi purjehtivat Kreikasta Maltalle ja sieltä Sisilian kautta tänne Covid-19 -rajoitusten aikana täysin omine lupineen. Maltalla heitä oli kielletty lähtemästä sakkojen uhalla, mutta he lähtivät silti. Sardiniassa he olivat tehneet rannalle nuotion, josta täällä voi saada jopa 5000 euron sakon, mutta he selvinneet vain toruilla. Heidän ainoa navigaatiovälineensä on kännykässä oleva Navionics -sovellus. Siitä he käyttävät tietysti automaattista reititystä ja seuraavat viivaa orjallisesti, koska eiväthän he osaa lukea karttaa. Veneessä ei ole edes kompassia.

Norjassa kaikki on paremmin

He muuten syövät vain pelkkää lihaa. Siis kirjaimellisesti pelkkää lihaa. Stefan on diabeetikko ja välttelee näin kaikkea hiilihydraattipitoista. Insuliinia heillä ei ole mukana, eikä myöskään toimivaa jääkaappia. He siis käyvät kaupassa lähes joka päivä, eivätkä kykene suunnittelemaan mitään etukäteen. Purjehduksen he rahoittavat rikkaiden vanhempien lompakosta, ja heillä on myös nettikauppa jossa he myyvät vegaanisia ravintolisiä. Julian äiti pyörittää kauppaa heidän purjehtiessaan täällä.

Illanvietoissa olen oppinut, että Norjassa on maailman parhaat eläinlääkärit, lääkärit, liha, koulutus ja terveydenhuolto. Oikeastaan ihan kaikki on Norjassa parasta. He ovat oikein mukava nuoripari ja olemme viihtyneet heidän seurassaan. Heidän kanssaan purjehtimesta on taatusti tulossa lystiä.

Ranskalainen yksinpurjehtija (jälleen kerran)

La Caletassa tutustuimme myös 71-vuotiaaseen Patriceen. Hän asuu upeassa Hanse 4000 veneessä ja purjehtii sillä ympäri Välimerta. Kesäisin hän tekee yleensä pari kolme kuukautta charteria ja rahoittaa sillä elämisensä. Hän saa myös 400 euroa kuukaudessa eläkettä ja on ahkera taiteilija. Silloin tällöin hän saa lisätuloja myymällä maalauksiaan.

Hän on purjehtinut koko ikänsä ja asunut veneessä vuodesta -87 lähtien. Hänen tarinoitaan on huima kuunnella. Hän on purjehtinut lähes kaikilla maailman merillä. Kerran hän oli ollut kipparina veneessä johon tuli iso vuoto Tyynellä valtamerellä ja miehistö nousi kapinaan. Kuulemma nyrkkejä oli tarvittu asioiden selvittelyyn. En tiedä paljonko tarinaa oli väritetty, mutta mistä sitä tietää. Hän oli myös kerran (kuulemma) tavannut ihan oikeita merirosvoja, mutta oli selvinnyt hengissä. Patrice on ikäisekseen varsin hyvässä kunnossa ja vetäisi minua varmasti helposti turpaan, joten en ole alkanut kyseenalaistamaan hänen kertomuksiaan.

Patricilla on valtavan hyvät paikallistiedot koko Välimerestä. Olenkin viettänyt monta iltaa kuunnellen hänen oppejaan paikallisista sääilmiöistä, ankkuripaikoista ja ylipäätänsä purjehtimisesta Välimerellä.

Vielä on pakko mainita, että Patricilla on 35-vuotias saksalainen tyttöystävä. Purjehtiminen näyttää pitävän kehon kunnossa ja mielen nuorena. Olen selkeästi valinnut oikean harrastuksen.

Sardinialainen koodarityttö

Esittelin jo aikaisemmin Golden Globe purjehtija Fransiscon. Christina on hänen tyttöystävänsä, joka asuu vanhempiensa veneessä La Caletan satamassa. Työkseen hän tekee graafista suunnittelua ja koodailua. Taisi hän jotain opiskellakin. Hän on yksi mukavimmista ja avuliaimmista ihmisistä mitä tällä matkalla on tullut vastaan. Valitettavasti aina hymyilevä ja iloinen äitihahmo Christina jäi La Caletaan, emmekä varmaan tule häntä enää tapaamaan.

Saimme häneltä kaiken maailman marmeladeja, oliiviöljyjä ja ties mitä. Kaikki olivat aina jonkun serkun tai kummin kaiman tai sedän tekemiä. Oikeaa lähiruokaa.

Kuulin muuten häneltä, että hän ja Fransisco menevät ensiviikolla siirtämään jonkun katamaraanipurjeveneen Kroatiasta Venetsiaan. Matka kestää viisi päivää ja he saavat korvaukseksi tuhat euroa. Kaikki heidän kulunsa matkan aikana korvataan tietenkin myös. Tässä jälleen hyvä vinkki miten kartuttaa purjehduskassaa matkanvarrella.

Vihdoin purjehtimaan!

Lähdimme norjalaisten ja ranskalaisen kanssa keskiviikkona yhteistuumin matkaan. Tai no me lähdimme pari tuntia aikaisemmin ja Patrice kiisi silti Hansellaan meidän ohi puolessa välissä matkaa. Norjalaiset lähtivät väärään suuntaan ja ajelivat loppujen lopulta koneella puolet matkasta.

Tuuli oli täydellinen itätuuli ja purjehdimme koko päivän leppoisaa 3-5 solmun vauhtia aina ankkuripaikalle saakka. Cala Gircoulun ankkuripaikan olimme valinneet paikaksi, koska tiesimme itätuulen yltyvän seuraavana päivänä jopa 20 m/s puuskiin.

• 

• 

Näinhän siinä sitten kävi ja seuraavan päivän nautiskelimme auringonpaisteesta ja odottelimme tuulen tyyntymistä. Illalla siirryimme mailin päähän parempaan suojaan, koska mistral oli aloittamassa puhallusta lännestä. Illaksi tuuli kuitenkin tyyntyi ja onnistuimme pitämään mukavat illanistujaiset.

Seuraavana päivänä pää oli tullut kipeäksi illanvietosta ja Mistral puhalsi 20 m/s. Päätimme levätä päivän veneessä. Norjalaiset kävivät läheisessä (5km) kaupassa hakemassa lihaa. Päädyimme nauttimaan mainiosta suojaisesta ja heilumattomasta ankkuripaikasta vielä toisenkin päivän, koska mistral puhalsi edelleen melko voimakkaana. Myös maisemat olivat suorastaan mykistäviä, korkeiden vuorien kohotessa ympärillä.

Pohjan pesua

Kävin vihdoin sukeltamassa ja tarkistamassa pohjan kunnon. Potkuriin oli pesiytynyt kaiken maailman mereneläviä ja se muistutti enemmän palloa kuin potkuria. Se selittää miksi koneella ajaessa on tuntunut, ettei potkuri oikein pure. Akselin sinkkiä oli vielä puolet jäljellä, joten en alkanut vaihto-operaatioon.

Kalsarikalat tulivat taas kosketusetäisyydelle tuijottamaan puuhiani. Ne söivät tyytyväisenä kotiloita ja simpukoita mitä rapsuttelin potkurista irti.

Ihmettelin, että miksi maali on lähtenyt pois ja primeri on monessa kohtaa näkyvillä. Läheisempi tutkinta osoittikin niiden olevan pienen pieniä valkoisia simpukoita. Ne olivat pahuksen piukassa ja pahuksen teräviä. Tunnin ähellyksen jälkeen olin siklillä ja harjalla putsannut 1/5 osan pohjasta ja olin sydänkohtauksen partaalla. Nuo pienet simpukat ovat varmasti syy siihen, miksi Alma kulkee noin puoli solmua hitaammin mitä normaalisti.

Saimme uusia lemmikkejä

Kalsarikalojen lisäksi läheisempää tuttavuutta ovat tehneet kärpäset. Niitä ei ole yksi tai kaksi vaan satoja. 30 kun lätkii hengiltä, on tunnin päästä taas uudet 30 pörräämässä veneessä. Epäilen, että syynä saattaa olla vessassa kuivikkeena käyttämämme multa.

Emme löytänet La Caletasta kookoskuitua taikka sahanpurua, joten ostimme rautakaupasta kukkamultaa. 25 litran säkki maksoi 1,90 euroa ja päivän auringossa kuivuttuaan se toimii erinomaisesti vessan kuivikkeena. Veikkaan, että mullassa on ollut kärpäsen vauvoja, jotka nyt kansoittavat venettä.

Kärpäset ovat kisallisia otuksia, kun ne tulevat yöllä kutittelemaan nenää ja naamaa. Aion yön pimeinä tunteina kipata mullat ja vessan sisällön mereen. Toivottavasti ongelma ratkeaa sillä. Terttu on kovasti halunnut koiranpentua. Ajattelin, että kalsarikalat ja kärpäset ajavat varmasti saman asian.