Takaisin Korsikalle ja sieltä Elballe

Cala Gircoulun ankkuripaikalta purjehdimme kolmen veneen letkassa viimeiseen yhteiseen ankkuripaikkaamme Golfo Arangille, eli suomalaisittain appelsiinigolfiin.

Purjehdus oli lyhyt, mutta keli oli täydellinen ja saarten suojassa mainingit eivät kiusanneet. Tuuli oli myötäistä ja nopeutemme pyöri jälleen 3-5 solmun välillä.

Huomasin matkalla, että VHF- puhelimemme ei toimi, kun yritin soittaa Patricelle. Harmillista, koska se on täällä tärkeä yhteydenpitoväline ja oikeastaan ainoa väline, millä saisimme tarvittaessa apua. Onneksi viaksi paljastui vain yksi vääntynyt akun pinni, jonka sain varovasti väännettyä takaisin suoraksi.

Meillähän ei ole kuin käsi VHF-puhelin, ja jos joku kysyy, ei meillä ole sitäkään. Enhän ole pihiyttäni ikinä hankkinut lupakirjaa, vaikka kurssit olenkin käynyt. Eipä kyseistä lappua kukaan ole ikinä halunnut nähdäkään.

Golfo Arangi

Golfo Arangi on Olbian pohjoispuolella oleva kaikilta tuulilta suojassa oleva lahti, jossa on mukava parintuhannen asukkaan kylä. Sieltä löytyy kaikki veneilijää kiinnostavat palvelut, kuten pizzeria, pesula ja kapakka.

Appelssiini Golfin hassu vedestä nouseva patsas ja upea purjevene.

Golfo Arangista löytyi myös Italiassa hyvin harvinainen luontopolku. Patikoimme ylös vuorille katsomaan maisemia, jotka olivat jälleen mykistäviä. Olisimme jatkaneet pidemmälle, mutta polulla oli ampiaispesä ja vedetkin olimme jo litkineet. Lähdimme siis laskeutumaan takaisin kaupunkiin.

Illalla saimme vielä Patricelta viimeiset vinkit Korsikan itärannikolle. Tämä oli viimeinen kerta, kun ranskalaista yksinpurjehtijaa näimme. Aamulla tuuli alkoi höykyttää ja halusimme siirtyä parempaan suojaan.

Terttu kävi pulikoimassa.

Baia Caddinas

Samaisen lahden toisella puolella vain mailin päässä sijaitsi todella suojaisa pieni poukama. ADHD-norjalaiset kävivät kumiveneellään tarkistamassa paikan. Heidän alkuperäinen kumiveneensä oli varastettu Maltalla ja nykyään heillä oli isukin ostama iso alumiinipohjainen RIB-vene isolla moottorilla. Sillä pystyi ajelemaan kelissä kuin kelissä.

Paluumatkalla he meinasivat ajaa sukeltajaa päin ja saivatkin siitä hirmuiset huudot rannikkovartiostolta myöhemmin, viedessään roskia rantaan.

Herkkulounasta

Joka tapauksessa lahdenpoukama osoittautui erinomaisen suojaiseksi paikaksi ja kauppakin oli aivan vieressä. Norjalaiset kävivät ostamassa säkillisen jäitä ja kutsuivat meidät drinkeille. He olivat molemmat ammatiltaan baarimikkoja, joten drinkit olivat erinomaisia. Jatkoimme drinkkien nauttimista pikkutunneille ja hädin tuskin pääsimme takaisin Almaan.

Seuraavana päivänä norjalaiset sanoivat hyvästit ja lähtivät jatkamaan kohti Korsikaa. Me katsoimme säätietoja ja totesimme, ettei 15 m/s vastatuuli kiinnosta ja päätimme viettää lahdessa toisenkin päivän. Päätäkin vähän särki.

Norjalaisten kreikkalainen löytökissa
Jäimme yksin…vihdoinkin.

Suojassa Mistralilta

Mistral oli aloittamassa pahuksen kovaa puhallusta, mutta ennen sitä oli tiedossa leppoisa purjehdus Golfo Salinen lahteen ankkuriin. Siellä ei ollut muuta kuin suojaisa ankkuripaikka ja keinotekoinen hiekkaranta. Tuntuu järjettömältä, että La Maddalenaan, joka on täynnä upeita rantoja, on tehty tuollainen kummallisuus. Kaiken lisäksi hiekka lähenteli sepeliä, eikä siinä todellakaan ollut mukava pötköttää.

Siellä kaukana se Alma odottaa ihan yksinään.

Seuraavana aamuna tuuli rauhoittui ja päätimme siirtyä parempaan suojaan Cannigione nimisen kylän eteen. Matka oli lyhyt viisimailinen, joten emme vaivautuneet nostamaan purjeita. Vietimme tuulisen päivän kylää tutkien. Veneelle takaisin meloessa kädet meinasivat irrota, kun yritimme 18 m/s tuulessa meloa vastatuuleen takaisin Almaan. Pääsimme kuitenkin lopulta puuskuttavina ja läpimärkinä perille.

Hullut myrskyjollailijat

Kohti Korsikaa

Sardinian ja Korsikan välinen Bonifacion salmi on kinkkinen ylitettävä, koska siinä rännissä tuulen voimakkuudet voivat jopa tuplaantua. Sääennusteet näyttivät, että Mistral puhaltaa vielä ainakin viikon todella kovaa, eli alkoi näyttämään pahasti siltä, että olisimme jumissa Sardinian puolella.

Yöksi tuulen piti kuitenkin tyyntyä, joten päättelimme kerkeävämme yön aikana Korsikan itäpuolelle suojaan Mistralilta. Lähdimme siis auringon laskiessa mukavasti purjehtimaan kohti Korsikaa. Muutaman tunnin kuluttua tuuli tyyntyi ja jatkoimme koneella.

Ajelimme koko 50 mailin matkan koneen ja purjeiden yhteisvoimin välillä tyynessä ja välillä ryskyttäen navakkaan vastatuuleen. Likaisen pohjan, vastavirran ja vastatuulen vuoksi jouduimme ajamaan täydellä kaasulla, päästäksemme edes 3-4 solmun nopeuteen. Dieseliä paloi paljon ja lompakko keveni.

Melkein perillä.
Italian kohteliausuuslippu vaihtuu ranskalaiseen.

Katastrofi lähellä

Olimme tulleet aamulla Korsikalle Porto-Vecchion eteen ankkuriin. Olimme nukkuneet mukavasti pitkän yön jälkeen ja heräsimme siihen, kun tuuli alkoi jälleen puhaltaa. Jälkeenpäin tarkistin, että puuskat olivat olleet 23 m/s, vaikka ennustus lupaili vain leppoisia 17 m/s puuskia. Yksi tällainen puuska tulikin yhtäkkiä lähes 90 astetta eri suunnasta kuin vallitseva tuuli ja kallisti meidät lähes kryssikallistukseen.

”Suojainen” ankkuripaikkamme.

Nytkähdimme voimalla ankkuria vasten ja aloinkin heti miettiä, että mahtoikohan ankkuri irrota pohjasta. Menin ulos istumaan ja laitoin Navionicsin trackingin päälle. Melko nopeasti huomasin, että kyllä, me todellakin liikumme kohti rannan kivikkoa.

Kovassa tuulessa Alman pitäminen paikallaan pienellä koneella on todella vaikeaa, ellei jopa mahdotonta. Myös ankkurin nostaminen nopeasti manuaalisella ankkuripelillä on mahdotonta. Ainoa vaihtoehto on repiä ketju ja ankkuri käsin kannelle tai tiputtaa se pohjaan ja soittaa vakuutusyhtiöön.

Tällainen tilanne on haasteellinen, koska Tertulla ei riitä voimat ankkurin nostamiseen käsin loppuun asti, eikä taidot veneen hallintaan näissä olosuhteissa, joten minun pitäisi olla molemmissa päissä samaan aikaan.

Viimeinen lukema minkä kaiusta kerkesin näkemään, oli 1,9 metriä, eli olimme jo todella lähellä rantaa. Saimme kuitenkin ankkurin ylös ja pääsimme puskemaan täydellä kaasulla huimaa kahden solmun vauhtia kohti parempaa suojaa. Pääsimme kuitenkin lahden toiselle puolelle mukavaan suojaisaan koloon.

Valitettavasti sielläkin ankkurin pito oli huono ja jouduimme kokemaan saman ruljanssin vielä uudestaan. Joskin silloin meillä oli tilaa, joten kerkesimme juomaan rauhassa kahvit loppuun ennen uutta ankkurointia.

Lämmintä riittää.

Olin toki lukenut ja kuullut varoituksia kyseisen lahden huonosta pidosta, mutta uskoni Bugel-ankkuriin oli horjumaton. Pohja oli hiekan, mudan ja levän sekoitusta, eli todella huonosti pitävää höhhöä. Viimeisellä kerralla löysimme sopivan mutapaakun, emmekä enää hievahtaneetkaan, vaikka puuskat olivat viedä hiukset mennessään. Luulen, että tämä on myös syy hiusrajani jatkuvaan nousuun ja pääkarvoitukseni vähenemiseen.

Rannat ovat aina täynnä näitä ”kalojen asuntoja”.

Solenzara

Illaksi tuuli tyyntyi lempeään 10-14 m/s myötätuuleen, joten päätimme siirtyä 20 mailin päähän Solenzaran satamaan. Se olisi riittävän kaukana Bonifacion salmesta, joten sinne Mistral- tuulet eivät enää vaikuttaisi. Purjehdimme pelkällä reivatulla genoalla ja lensimme 5-6 solmua määränpäähämme.

Matka oli oikein mukava ja oli hauskaa purjehtia vauhdikkaasti isossa aallokossa. Tästä eteenpäin Korsikan itäpuolella ei olisi ainuttakaan suojaisaa ankkuripaikkaa, joten tulisimme olemaan satamien armoilla.

Tuon kärjen jälkeen alkaa reipas tuuli.

Norjalaisten moottori hajoaa

Saimme norjalaisilta viestin, että he ovat jo Solenzarassa. Heidän öljynpainehälyttimensä oli alkanut huutaa juuri satamaan tullessa todella kovassa tuulessa. He eivät olleet sammuttaneet konetta, vaan olivat vain toivoneet sen kestävän.

Leppoisaa menoa kohti Solenzaraa.

No eihän se kestänyt. Moottorit harvoin pitävät siitä, että niitä käytetään ilman öljyä, joten norjalaisten kone oli leiponut itsensä täydelliseen jumiin. Onneksi he olivat saaneet nopeasti satamasta apua ja heidät oli hinattu rantaan.

He ovat edelleenkin Solenzarassa ja pohtivat mitä tekevät. Kone on leikannut kiinni ja Julian koulu alkaa elokuussa. Todennäköisesti he joutuvat jättämään veneensä Solenzaraan ja myymään veneensä pilkkahintaan pois. Tällä hetkellä he odottavat vakuutusyhtiön päätöstä. Ovat kyllä saaneet runoilla aika hyvän tarinan, jos kyseinen konerikko ei muka ole käyttäjän vika.

Hehän yrittivät löytää Golfo Arangissa uutta öljynpaineanturia, koska epäilivät siinä olevan vikaa. Yritin heille silloin sanoa, että aika harvoin paineanturit hajoavat ja saattaisikohan koneen öljynkierrossa olla ihan oikeasti jotain vikaa. Eivät ne hälytykset moottoreissa aivan turhaa meinaan ole. Ilmeisesti öljynkierrossa tosiaan oli jotain vikaa.

Outoja rantakasveja.

Yllättävä yöpurjehdus

Purjehduksemme venähti tuulen tyyntymisen vuoksi ja saavuimme satamaan vasta pimeän aikaan. Vihaan tulla tuntemattomaan satamaan pimeässä ja meinasin Solenzarassakin ajaa päin aallonmurtajaa, koska karttaan merkittyä punaista valoa ei ollut olemassakaan.

Tulee pimeää.

Satamatoimiston katolla taas oli punainen valo, joka kaukaa katsottuna näytti aivan siltä portilta, mikä aallonmurtajan edessä olisi pitänyt olla. Onneksi Terttu kyttäili silmäkovana Navionicsia ja kysäisi minulta ennen rysäystä, että mihinkä herra meinaa ajella.

Parkkeerasimme Alman kylkiparkkiin polttoainelaituriin ja totesimme, että siinä on hyvä. Kävimme katsomassa mihin aikaan huoltoasema aukeaa ja päätimme jatkaa ennen sitä matkaa. Näin vältimme yhden kalliin satamamaksun.

Porto Taverna

Seuraavana päivänä purjehdimme leppoisissa tuulissa Porto Tavernan satamaan. Yritin tavoittaa satamaa radiolla ja puhelimella, mutta kukaan ei vastannut, joten ajelimme vain tyynesti vastaanottolaituriin kylkiparkkiin.

Jee, ilmainen parkki.

Satamatoimiston ikkunassa oli lappu, jossa kerrottiin sataman olevan tänään suljettu, koska henkilökunta on jonkun tärkeän ihmisen hautajaisissa. Olivat ystävällisesti jättäneet suihkut ja vessat auki, joten säästyimme jälleen kerran ryöstöhintasilta satamamaksuilta.

Kävimme vielä illalla etsimässä kauppaa ja kävelemässä rannalla. Kauppaa emme löytäneet, mutta ranta oli hieno ja sitä jatkui kilometrikaupalla.

Missä se kauppa oikein on?

Bastia

Jatkoimme totuttuun tapaan aikaisin aamulla ennen satamakonttorin aukeamista matkaa kohti seuraavaa satamaa. Emmehän tietenkään halunneet maksaa oleilustamme, ellei ole aivan pakko.

Purjehdimme täydellisessä myötätuulessa Alman kiitäessä mukavaa viiden solmun vauhtia. Kaivoin jopa spinaakkerin esiin, mutta pupu tuli pöksyyn, kun huomasin Alman kulkevan viittä solmua pelkällä isolla ja spiiratulla genoalla. Spinnulla olisimme lisäksi menneet jo niin kovaa, ettei autopilotti olisi pystynyt ohjaamaan.

Täydellistä purjehdusta.

Soitin Bastian marinaan ja kyselin, onko tilaa pienelle veneelle. Vastaus oli hämmentävä. Ranska oli aukaissut rajansa vasta päivää ennen, eivätkä he olleet varmoja saammeko tulla satamaan. Odottelimme piissä marinan edessä ja pohdimme vaihtoehtoja.

Päätimme, että ainoa vaihtoehtomme on jatkaa suoraan Elballe, jos emme pääse satamaan. Yöpurjehdus ei pitkän päivän jälkeen oikein kiinnostanut, joten alkoi jo vähän kiukuttamaan, kun satamasta soittivat ja kielsivät meitä tulemasta satamaan.

Piissä marinana edessä ja tiukkaa keskustelua.

Olin vasta saanut kiukunpuuskani laantumaan, kun he soittivat satamasta uudestaan ja ilmoittivat, että saamme tulle sittenkin. Hintakin olisi ”vain” 40 euroa plus 5 euroa suihkujen käytöstä. Hampaita kiristellen ajelimme satamaan ja kävimme maksamassa matkamme kalleimman satamamaksun.

Sikamaisen kuuma ja kallis Bastian Port Toga.

Bastia oli ensimmäinen oikea kaupunki kuukausiin. Se tuntui jopa pelottavan isolta, kun olimme tähän saakka käyneet vain parintuhannen asukkaan pikkukylissä. Sieltä löytyi myös ihan oikea supermarketti, joten kävimme tietysti ostamassa kaapit täyteen ruokaa.

Bastian satama.

Tankkasimme myös tankit täyteen dieseliä, koska olimme polttaneet sitä jo 30 litraa La Caletasta lähdön jälkeen. Kävimme tietysti katsomassa myös pakolliset turistinähtävyydet.

Oodi ranskalaiselle patongille.
Hirveästi ruokaa.

Kohti Elbaa

En suostunut maksamaan enempää kuin yhdestä yöstä Bastiassa, joten johonkin oli mentävä. Alkuperäisenä ajatuksena oli odotella Bastiassa tulevan viikonlopun täydellisiä leppoisia tuulia ja ylittää sieltä manner-Ranskaan. Korsikan pohjois-osissa olisi ankkuripaikkoja, mutta Mistral puhalsi sinne vielä yli 20 m/s tuulia, joten se ei oikein kiinnostanut.

Päätimme siis lähteä takaisin Italiaan ja purjehtia 35 mailia itään kohti Elbaa. Elba on täynnä suojaisia ankkurilahtia ja siellä voisimme odotella rauhassa sopivaa ylityskeliä.

Iltapalaksi kauan kaipaamaani ranskalaista patonkia.

Autopilotti hajoaa

Lähdimme purjehtimaan mukavassa sivutuulessa ja pääsimme viiden solmun vauhtia kohti määränpäätämme. Yhtäkkiä autopilotti alkoi pitämään hassua ääntä, eikä enää ohjannut. Taikasavuja ei kuitenkaan tullut ulos ja moottori toimi edelleen, joten arvelin vian olevan korjattavissa.

Mukavaa menoa

Onneksi hätä ei ollut suuri, koska venettä voi aina ohjata käsin, eikä matka ollut pitkä. Varajärjestämänä Almasta löytyy myös jo aikaisemmin mainittu Sheet-To-Tiller ohjaushärdelli. Virittelin kyseisen rakennelman ja hämmästyin kuinka hyvin se tällä kertaa toimi.

Keliolosuhteet olivat ilmeisesti täydelliset härvelille ja se ohjasi viivasuoraa kohti Elbaa, jopa paremmin, mitä autopilotti tai ihminen.

Muutaman tunnin kuluttua tuuli tyyntyi ja kääntyi, jolloin myös Sheet-To-Tiller lopetti toimintansa. Olisihan sen saanut taas säädettyä toimimaan, mutta olin jo purkanut, löytänyt vian ja korjannut autopilotin. Viaksi paljastui irronnut hihnapyörä.

Muinaisen Navico merkkisen pinnapilottimme rakentajat eivät ole vaivautuneet asentamaan siihen rajakytkimiä. Näin ollen sitä pystyy ajamaan puolelta toiselle loputtomasti ja ennen pitkää jotain siellä tietenkin hajoaa.

Luulen, että näin pääsi käymään, kun laitoin veneen piihin Bastian edustalla ja unohdin sammuttaa autopilotin. Tipalla kierrelukitetta ja pitkällä kärsivällisyydellä sain sen kuitenkin toimimaan. Ainakin se ohjasi kiltisti loppumatkan.

Iltauinnit Marcianan kylpylälämpöisessä vedessä.

Marciana

Löysimme oikein mukavan ja suojaisan ankkuripaikan Marcianan aallonmurtajien suojista. Myös muutkin veneet löysivät paikan, joten illalla olimme kuin sillipurkissa. Onneksi tuuli tyyntyi täysin, joten hyvin lähellä olevat toiset veneet eivät vaivanneet yöuniani.

Elba on erittäin kaunis saari, täynnä lukuisia ankkuripaikkoja. Se on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka ja olen tyytyväinen, että tänne tulimme. Tänään käymme vielä nauttimassa viimeiset italialaiset pitsamme ja heti, kun sää sallii, ylitämme manner Ranskaan. Saatamme tosin matkalla pysähtyä paljon kehutulle Capraia saarelle.

Aina on aikaa datailla.

2 vastausta artikkeliin “Takaisin Korsikalle ja sieltä Elballe

  1. Miksei autopilotilla voi ajaa kanavilla? oli kiva istuskella kannella ja ohjata kauko-ohjaimella venettä. Rhonella pystyi kulkemaan pitkiä aikoja koskematta kakeen.

    Tykkää

    1. Juu noilla isoilla joilla voi ajella pilotilla ihan hyvin. Ranskan kapeilla pikkukanavilla missä vaikka mitä terässiltoja yms. häiriöitä en kyllä uskaltaisi.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s