Elbalta kanaville moottoria korjaamaan

Säät olivat täydellisiä ja vietimme upeat kaksi viikkoa purjehtien pikkuhiljaa kohti Port-Saint-Louisea ja kanavia. Uutiset kertovat, että purjehtiminen Kreikassa on hankalaa ja Italiassa suunnitellaan uusia rajoituksia, joten uskon, että suunnan ottaminen kohti kotia oli tässä tapauksessa hyvä valinta. Harmillista, mutta eipä sille oikein mitään voi.

Kotia kohti.

Autopilotti hajoaa jälleen

Lähdimme Elbalta purjehtimaan kohti Patricin paljon kehumaa Capraian saarta. Tuuli oli kevyt, mutta matkakin lyhyt, joten päättelimme kerkeävämme mukavasti illaksi Capraialle viettämään juhannusta. Loppumatkasta autopilotti alkoi pitämään jännittävää ääntä, eikä enää suostunut ohjaamaan kunnolla.

Edessä Capraia

Vietinkin siis juhannuksen purkamalla jälleen autopilotin osiin ja etsimällä siitä vikaa. Eihän asia nyt varsinaisesti yllätyksenä tullut, koska olihan se oletettavaa, että kaikki osat alkavat kulua loppuun samaan aikaan. Tällä kertaa ongelmaksi osoittautui löystynyt ja kulunut hihna.

Iltahuviksi pilotti palasiksi

Uusi hihna maksaa noin 20 euroa, joten korjaus olisi helppo ja halpa. Ainoa ongelma on, että hihna olisi pitänyt tilata Amerikasta tai Briteistä, jolloin toimitusajat olisivat olleet viikkoja. Päädyin kiristämään hihnaa nostamalla moottoria kuminpalaisella, jonka jälkeen pilotti toimi hienosti Port-Saint-Louisiin saakka. Kuoret eivät enää menneet kiinni tämän korjauksen jälkeen, vaan pilotti pysyi kasassa muutamalla kiristysremmillä.

Taas toimii.

Kanavilla pilottia ei tarvita, joten nyt on muutama kuukausi aikaa keksiä jokin ratkaisu. Ostan todennäköisesti Saksasta uuden pilotin ja korjaan vanhan ensi talvena varalaitteeksi.

Capraian kaunis saari, jossa aika on pysähtynyt

Capraia osoittautui mitä mainioimmaksi paikaksi. Sieltä löytyi useita suojaisia ankkuripaikkoja ja kanootilla pääsi melomaan suoraan satamaan. Satamasta löytyi myös ainoa Välimerellä näkemäni septitankin imutyhjennyslaite. Välimerellähän vain harvoista veneistä löytyy edes mahdollisuutta käyttää imutyhjennystä, koska eihän täällä ole tyhjennysasemiakaan. Käytännössä kaikki veneet tyhjentävät kakkatankkinsa mereen.

Septitankintyhjennysasema!

Suosituilla ankkuripaikoilla uidessa asiaa ei kannata ajatella. Veneethän saattavat lillua päiviä tai jopa viikkoja hyvillä paikoilla ja aika harvassa veneessä septiin mahtuu yli parin päivän jätökset. Kukaan ei kuitenkaan jaksa lähteä merille vain sen tähden, että tyhjentäisi tankin, vaan kakkitankki tyhjenee kätevästi yön pimeydessä ankkuripaikalle tai satama-altaaseen.

Paikalliset purjehtijat eivät pidä asiaa täällä mitenkään outona. Suomessahan ei nykyään edes tiskivesiä päästetä vesistöihin. Tosin Välimeri on yli kymmenen kertaa Itämeren kokoinen ja yhteydessä Atlantin valtamereen, joten kakkatankin tyhjennys mereen ei oikeasti täällä vaikuta samoissa määrin kuin Itämerellä. Suomen saariston suojissahan kaikki ylimääräinen jätös aiheuttaa pistekuormaa ja sitä kautta rehevöityminen vain pahenee.

Capraian satama

Septin tyhjennyksen lisäksi Capraiasta löytyi todella nätti kylä, jossa kaikki tuntui olevan samoin kun vielä 50 vuotta sitten. Itseasiassa saarella näkyi lähes poikkeuksetta vain Fiat Panda autoja. Siis niitä neliskanttisia pikkuautoja, joita tehtiin aina 80-luvulta vuoteen 2003 saakka. Autot näyttivät melko huonokuntoisilta, joten saattoivat olla niitä alkupään tuotoksia. Onkohan saaren 400 asukasta joskus muinoin saanut Fiatilta jonkun aivan uskomattoman hyvän diilin vai mikäköhän tähän oli syynä?

Ankkuri ylös ja menoksi!

Kohti manner-Ranskaa

Juhannuksen jälkeen päätimme lähteä ylittämään Ligurian merta kohti Ranskan etelärannikkoa. Tuulet olivat vastaisia ja hyvin vähäisiä. Alkuperäinen suunnitelma oli purjehtia suoraan St. Tropeziin, mutta aika nopeasti huomasimme tuulten vievän meitä joko Menorcalle tai Geneveen, joten luovuimme suunnitelmasta. Päätimme vain päästä johonkin Ranskan rannikolle.

Tertun vahtivuoro

Pääsimme välillä purjehtimaan useiden tuntien pätkiä mukavasti 3-4 solmun vauhtia ja välillä avittelimme koneella. Kevyeen vastatuuleen ajaessahan vauhdin saa helposti 4-5 solmuun, kun hieman puskee koneella lisäapuja. Näin vauhtituuli kasvaa ja vene kulkee 1-2 solmun sijaan 4-5 solmua, eikä dieseliä kulu kuin jokunen desi tunnissa.

Hyvin kulkee, vaikkei tuulekkaan.

Välillä tuuli tyyntyi kokonaan ja silloin otimme kaikki purjeet alas ja puskimme tyynessä kohti St. Tropezia. Puolentoista vuorokauden, noin 15 diesellitran sekä 137 mailin jälkeen päädyimme lopulta Saint Honorat -saaren suojaan ankkuriin Cannesin edustalle. Kerkesimme juuri ja juuri perille, ennen kuin oli pilkkopimeää.

Perillä!

Iles De Lerins saaristo

Välimeren asukkailla on hauska tapa kutsua kaikkia paikkoja saaristoksi missä on enemmän kuin yksi saari. Me olimme päätyneet ankkuriin kahden Cannesin edessä olevan saaren väliin. Saariryhmään kuului vielä muutama muukin kikkare ja näin ollen sitä kutsuttiin saaristoksi ja se oli valtava turistinähtävyys.

Melottiin rannalle.

Myös Sardinian La Maddelan seitsemää saarta kutsuttiin saaristoksi ja paikalliset pitivät sitä jotenkin uniikkina ihmeenä. Olen aina välillä koettanut kertoa Saaristomeren kymmenistä tuhansista saarista ja suojaisista vesistöistä, mutta paikalliset yleensä luulevat, että valehtelen tai olen hullu. Eihän sellaista paikkaa voi olla olemassakaan, koska Kreikassakin on lähemmäs 6000 saarta ja se on aina kaikkien mielestä maailma paras paikka purjehtia. En voi asiaa tietenkään kommentoida, koska se jäi meiltä nyt valitettavasti kokematta.

Saint Honorat

Saari on pieni 60 hehtaarin kokoinen kikkare, jonka omistaa 25 munkkia. He elelevät saarella omassa luostarissaan. Saarella he viljelevät viinirypäleitä ja valmistavat siitä överihintaista luostariviiniä. Kävimme munkkien kaupassa ja halvimmat pullot maksoivat 50 euroa kappaleelta, joten jätimme ostamatta. Ranskassahan viinilitra maksaa yleensä 1-3 euroa laadusta riippuen.

Ankkuripaikkamme oli todella suosittu ja sieltä löytyi monenlaista yrittäjää. Veneiden joukossa ajeli esimerkiksi drinkkivene, jäätelövene ja patonkivene. Lahdessa oli myös ankkurissa katamaraani, jossa valmistettiin pitsoja. Sitähän emme voineet jättää kokematta vaan tilasimme parit pitsat ja tunnin päästä ne meille tuotiin. Pitsat olivat matkan kalleimmat (yhteensä 35 euroa), mutta erinomaisen maukkaat.

Huomasimme myös saapuneemme takaisin Ranskan Rivieralle, koska joka paikka oli täynnä ökyveneitä ja kaikilla tuntui olevan liikaa rahaa. En tuntenut täällä oloani kotoisaksi viime kerralla ja sama olo oli jälleen. Koko Riviera tuntuu kovin teennäiseltä rikkaiden leikkikentältä. Hyvä puoli Rivieralla on siellä olevat lukuisat ankkuripaikat.

Meritähti

Meloimme kanootilla kilometrin päässä olevalle Marguerite -saarelle. Se osoittautui paikalliseksi Vepsäksi, johon venetaksit toivat turisteja Cannesista ryyppäämään kalliita drinkkejä rannan ravintoloihin.

Alkuperäiseen määränpäähän eli St. Tropeziin

Muutaman päivän levättyämme Iles De Lerinsin ”saaristossa” olimme valmiit jatkamaan. Matkaa oli vain 26 mailia ja tuulta ei nimeksikään, joten purjehdus muuttui konetushommiksi. St. Tropetzin edessä oleva lahti olisi muuten erinomainen ankkuripaikka, mutta jatkuvasti lahdessa ajavat moottoripellet tuottavat uskomattoman määrän aaltoja. Onneksi ne lopettavat yöksi, eli jos viettää päivän maissa ja yön veneessä on paikka erinomainen.

Patonkitäydennystä

Kävimme katselemassa paikkoja, ostamassa kallista ruokaa ja sikamaisen kallista dieseliä lähes kahden euron litrahintaan. Päätin, että emme osta mitään ennen Port-Saint-Louisia.

Uutisia norjalaisilta

Siirryimme mukavan kevyessä vastatuulessa 26 mailin päähän Ile De Port Crossille ankkuriin. Ankkuripaikka oli totuttuun tapaan aivan täynnä ja jouduimme ankkuroimaan 13 metrin syvyyteen. Onneksi tuuli tyyntyi yöksi täysin, joten pysyimme paikallamme ilman ongelmia. Ankkuripaikka oli todella nätti, mutta emme vaivautuneet käymään maissa. Olimme vielä vähän väsyneitä edellispäivän St. Tropezin kierroksen jäljiltä.

Ahdasta on.

Saimme norjalaisilta viestin, että he olivat saaneet veneensä myytyä 6000 eurolla. Mielestäni melko hyvä kauppa konevikaisesta veneestä, josta he maksoivat itse 8000 euroa. He olivat saaneet pitää ison osan tavaroista, joita olivat veneeseen hankkineet. He päätyivätkin ostamaan auton ja ajamaan omaisuuksineen takaisin Norjaan. Stefan ilmoitti minulle vain muutama päivä ennen veneen myyntiä, että on valmis myymään sen 4000 eurolla ja kahdella nutella-pitsalla.

Kesän yksi parhaimmista purjehduspäivistä

Ihme oli tapahtunut ja tuuli oli kääntynyt myötäiseksi. Jopa melkoisen mukavaksi sellaiseksi ja arvelin tämän olevan viimeinen mahdollisuus lennättää spinaakkeria Välimerellä. Sitähän ei oltu käytetty sitten Amsterdamin edustan, eikä Välimerellä vielä kertaakaan.

Pitäisköhän nostaa spinnu?

Nykäisimme spinnun ylös ja Alma lähti lentoon. Kaahailimme yli kuutta solmua koko päivän täydellisessä myötätuulessa ja päädyimme 35 mailin päähän Toulonin länsipuolelle ankkuriin. Olimme molemmat rättiväsyneitä päästyämme perille, joten emme taaskaan jaksaneet mennä rantaan.

Vauhdin hurmaa spinulla.

Kaikki vähänkään purjehtineet tietävät, että spinnulla ajo vähänkään kovemmassa tuulessa ei ole mitään leppoista lilluttelua. Se vaatii tarkkaa käsiohjausta ja jatkuvaa trimmaamista sekä vartioimista. Siitä huolimatta se on pahuksen hauska vehje ja vene kulkee sen kanssa todella kovaa.

En edes huomannut tuulen yltymistä, kun meno oli niin kivaa. Vasta laskettuamme spinnun ja käännyttyämme sivutuulen tajusin kuinka kovaa oikeasti tulee. Kuljimme sivutuuleen pelkällä isolla yli viittä solmua. En olisi ikinä nostanut spinnua, jos aamulla olisi tuullut yhtä kovaa.

Spinnun trimmailua.

Kohti kotinurkkia Marseillesin edustalle

Spinnuttelukelit näyttivät jatkuvan seuraavana päivänä, joten nostimme jälleen aamulla toiveikkaana leijan ylös. Valitettavasti tuuli oli paljon laimeampaa ja vaihtelevampaa. Jumppailimme spinnua monet kerrat ylös alas, kunnes lopulta kyllästyimme ja pöräytimme Marseillesin edustan Ile Ratounneaulle ankkuriin.

Spinnnu odottamassa tuulta.

Tämähän oli meille jo ennestään tuttu saari. Tämä oli ensimmäinen saari, mihin Välimerellä ankkuroimme ja koimme silloin myös ensimmäistä kertaa Välimeren oikukkaat tuulet ja ahtaat ankkuripaikat. Toinen kerta ei ollut poikkeus niin kuin arvelimme. Olihan jälleen viikonloppu.

Joka ikinen saaren ankkuripaikka oli aivan täynnä veneitä, mutta nyt olimme jo tottuneet ankkuroimaan aivan vierekkäin ja tiesimme suurimman osan häviävän yöksi takaisin satamaan. Näin kävi tälläkin kertaa.

Terttu löysi varjoisan paikan.

Lauma vesijetti-idiootteja pörräili ankkurissa olevien veneiden välissä ja yrittivät tappaa siellä olleita uimareita. Joku soitti varmasti poliisit, koska aika pian saavuttuamme paikalle saapui kolme poliisivenettä pitämään kuria yllä. Yleensä en pidä virkavallasta, mutta tällä kertaa olin oikein tyytyväinen. Ne kouluttivat ja sakottivat ahkerasti moottoripelleveneilijöitä.

Moottoriveneilijät vaikuttavat olevan kaikkialla maailmassa yhtä pölvästiä kansaa ja vähät välittävät muista ihmisistä tai veneilijöistä. On erittäin harvinaista tavata moottoriveneilijä, jolla olisi veneessään kunnon varusteet ja joka osaisi venettään käyttää. Koolla ei näytä olevan merkitystä, vaan isot superjahditkaan eivät tunnu osaavan väistämissääntöjä ja ohittavat röyhkeästi hyvin läheltä, vaikka Välimerellä olisi taatusti tilaa.

Poliisit kytiksellä.
Viimeistä kertaa turkoosiin veteen uimaan.

Koneongelmia Port-Saint-Louisissa

Tuuli näytti yltyvän illaksi voimakkaaksi vastatuuleksi, joten päätimme pöräyttää heti aamusta 23 mailin päässä olevalle Navy Service telakalle. Olin varannut sieltä maston kaadon tiistaiksi ja tiesin sen sunnuntaina olevan kiinni, joten voisimme kiinnittyä sinne ilmaiseksi.

Tästä alkaa kanavat.

Navy Servicen laiturissa saa olla 12 tuntia ilmaiseksi kylkiparkissa, mutta siellä on voimassa todelliset viidakon lait. Heti kun siirryt vaikka mastonosturille on varmaa, että joku vie paikkasi, koska paikkoja on vain muutama. Jos löydät vapaan paikan aivan nurkasta voi siinä könöttää ilmaiseksi pitkäänkin, kuten esimerkiksi yksi amerikkalainen vene, joka oli ollut satamassa jo yhdeksän kuukautta maksamatta mitään.

Vesi muuttui vihreäksi ja tasaiseksi.

Kaikki sataman palvelut ovat käytössä myös ilmaisen parkin veneille, koska ovet ovat aina auki. Maston kaato maksoi sata euroa, joten ajattelin, että sillä hinnalla voimme kyllä olla satamassa useammankin yön. Enkä koe asiasta huonoa omaatuntoa.

Ajaessamme kylkipakkiin ja lyödessäni pakin päälle, huomasin pakoputkesta tulevan roimasti mustaa savua ja mustaa vettä ulos. Kun olimme saaneet veneen kiinni, huomasin koneen myös savuttavan paljon antaessani vapaalla kierroksia. Kone kyllä kävi nätisti ja käynnistyi helposti.

Musta savu ja vesi viittaavat yleensä epäpuhtaaseen palamiseen, joten en ollut vielä kovin peloissani. Joskin Yanmar 1gm10 koneessa se voi viitata myös haljenneeseen kanteen, mutta Alman kone on siihen vaivaan yli 10 vuotta liian nuori.

Parin viikon ankkurissa killumisen aikana roskaa oli kertynyt melko paljon.

En saanut vikaa enää uusiutumaan, joten vian etsiminen olisi lähes mahdotonta. Toivoin, että suuttimessa oli ollut jotain likaa, mikä olisi aiheuttanut epäpuhtaan palamisen ja lika olisi sieltä jo poistunut. Juttelin asiasta Ilkan ja Hippi-Matiaksen kanssa enkä tullut yhtään viisaammaksi. Päätimme siis jatkaa suunnitelman mukaan.

Masto perattu.

Shoppailemaan

Seuraavana aamuna ajelimme Port-Saint-Louisin laivalaituriin ja lähdimme ostoksille. Yritimme päästä satamaan, mutta satama on kuuluisa siitä, että vain ranskankielen taitoiset pääsevät sinne, joten päädyimme useiden soittoyritysten jälkeen ilmaiseen parkkiin. Jouduimme toki kerran siirtymään laivan edestä pois, mutta säästimmepä 25 euron satamamaksun.

Port-Saint-Louisista löytyi aivan veneen vierestä puutavaraliike, iso marketti ja huoltoasema, joten saimme sieltä kaiken, mitä tarvitsimme. Ruoka ja diesel olivat todella halpoja, mutta puutavara oli kallista. Viisi kolmen metrin pätkää höyläämätöntä kakkoskakkosta maksoi 35 euroa, eli yli kaksi euroa metri. Suomessahan vastaava puu maksaa alle euron metri.

Puutavaraostoksilla

Siirryimme illaksi takaisin Navy Servicelle ja moottori oli toiminut aivan normaalisti. Tai savuttihan se vähän, mutta ainahan Alman moottori on vähän savuttanut. Kyllä siitä jotkut joskus ovat maininneetkin, mutta olen ajatellut sen olevan vain ominaisuus.

Ilmainen parkki.

Keppi alas ja koneongelmat jatkuvat

Kun mastotelineet oli rakennettu ja mastosta kuorittu kaikki ylimääräinen otimme sen satamassa alas. Se sujui odotuksien mukaan ilman mitään draamaa. Onhan Navy Servicen henkilökunta erittäin ammattitaitoista.

Keppi alas

Illaksi siirryimme ensimmäisen sulun eteen ajatuksena, että menemme illalla siitä läpi ja jäämme ulkopuolelle yöksi. Matka ensimmäiselle joen sululle ja ensimmäiseen pysähdyspaikkaan on 35 mailia ja sen puskemisessa vastavirtaan tulisimme tarvitsemaan kaiken valoisan ajan. Joellahan ei saa pimeään aikaan liikkua, eikä siellä silloin haluakkaan liikkua. Siellähän ajelehtii kaikenlaista puunrunkoa ja kuollutta sikaa vastaan.

Vääntäessäni venettä kylkiparkkiin sulun eteen samat viat toistuivat. Tällä kertaa vielä lisäksi ympärille tuli kunnon sateenkaarikuviot, eli pakoputkesta oli myös tullut dieseliä pihalle. Nopean pohdinnan jälkeen Terttu kielsi minua ajamasta sulkuun, koska jokeen olisi riskialtista mennä viallisella koneella. Siirryimme siis vähän sivummalle ihmettelemään mitä tehdä.

Koneremonttia

No mitä ihmettä tässä sitten pitäisi tehdä?

Vietin illan puhelimessa hovimekaanikkoni Hippi-Matiaksen kanssa maalaillen kauhukuvia päähäni. Hänellähän oli sama kone aikaisemmassa veneessään, minkä ajoimme päin jääpoijua ja hajotimme. Hän on purkanut kyseisen koneen osiin useamman kerran ja tuntee sen erittäin hyvin. Yön vietin lukien koko internetin läpi kyseisen moottorin sielunelämästä. Saatoin muutaman kaljankin nauttia harmistukseeni.

Aamulla olin tehnyt sotasuunnitelman ja olin valmis alkamaan etsimään vikaa. Ensin meidän piti kuitenkin jutella joidenkin tyyppien kanssa jotka tulivat valittamaan, että tässä ei saa olla vaan meidän pitäisi mennä satamaan. Sievässä krapulassa kerroin heille kovaan ääneen, että yritetty on useamman kerran ja meillä on kone rikki. Menemme ilomielin satamaan, jos sieltä tulee joku meidät sinne hinaamaan. Jättivät meidät rauhaan eivätkä tulleet toista kertaa häiritsemään.

Koneremontti jatkuu.

Lopulta vikoja paljastui useita. Näitä olivat lähes umpeen karstoittunut pakomutka, jonka vesiputki oli aivan puhki ruostunut, tukkeutunut dieselin ylivuotoputki ja öljyä täynnä oleva ilmansuodatin. Pakomutka minulla oli mukana, koska se on kyseisessä koneessa tyyppivika ja pitäisi vaihtaa viiden vuoden välein.

Tässä koneessa sitä ei ole varmasti ikinä vaihdettu. Alkuperäisosa maksaa 400 euroa, joten en ihmettele. Minulla oli mukana Raision ammattikoulussa teetetty tarvike osa, joka maksoi 25 euroa. Ei se aivan täydellinen ole, mutta ajaa asiansa.

Näiden korjausten jälkeen moottori tuntui käyvän täydellisesti. Kierroksia löytyi huomattavasti enemmän ja moottori kävi muutenkin tasaisemmin. Pakoputkesta ei tullut lainkaan savua taikka likaista vettä. Kävimme vielä tekemässä puolen tunnin testiajon ja totesin, että Alman moottori ei ole koskaan käynyt näin hyvin. Olimme valmiit Rhône-joelle.

Ensimmäinen ”sulku”.

Rhône virtaa pahuksen kovaa

Kerkesimme vielä samana iltana sulun läpi joen puolelle odottamaan seuraavan päivän pitää matkaa. Heräsimme neljältä odottamaan auringonnousua. Heti kun vastaranta alkoi näkymään, käynnistimme koneen ja lähdimme matkaan.

Ennen ensimmäistä varsinaista sulkua Rhône pääsee vapaasti virtaamaan Välimereen. Virtaukset voivat siis olla kovia. Vesi on nyt ennätyksellisen alhaalla, joten virtauksen pitäisi olla vain 1-3 solmua. Joen alapään virtaukset ovat silti aina arvoitus, koska siellä on kaikenmaailman pyörteitä ja hässäköitä.

Taustalla Arlesin kaupunki, missä ei ole pysähdyspaikkaa.
Välillä junnattiin paikallaan.
Ensimmäinen oikea sulku

Alkumatkan pääsimme ajelemaan mukavaa neljän solmun vauhtia. Sulkujen aloitettua toimintansa vauhtimme hidastui kahteen. Loppumatkan ajelimme täydellä kaasulla ja välillä meinasi epätoivo tulla.

Joidenkin siltojen kohdalla menimme välillä taaksepäin, ennen kuin sulku lopetti veden juoksettamisen ja pääsimme taas eteenpäin. Loppujen lopuksi kerkesimme sulun läpi ensimmäiseen kylään, mistä löytyi ponttonilaituri, johon pystyimme pysähtymään.

Täydellä kenkäkaasulla mentiin koko matka ja dieseliä paloi tolkuttomasti.

Olemme nyt tukevasti laiturissa Vallabreguesin kylässä ja odottelemme Mistralin tyyntymistä. Sataman pitäjät kielsivät meitä lähtevästä, koska virtaavaan joessa ajaminen 20m/s tuulessa pienellä koneella on todella vaarallista. Emme me sinne toki olisi lähteneetkään. Hinta oli 20 euroa yöltä, mutta toivon, että lopullinen hinta on neuvoteltavissa, koska saimme ainakin yhden yön olla jo ilmaiseksi.

Tarasconin linna, johon meitä ei päästetty unohdettuamme maskit veneeseen

Moottori jyskytti taukoamatta täydellä kaasulla 12 tuntia ja toimi hienosti. Muutama desilitra vettä oli jostain vuotanut koneen alle. Todennäköisesti jokin liitos on löysällä tai pakomutka vuotaa. Eipä tuo varsinaisesti mitään haittaa, mutta koetan paikallistaa vuodon kun seuraavan kerran liikumme.

Paikallinen kirjasto
Kuumuus pakottaa ulkoruokintaan.

Kuumuus hajottaa pään ja kehon

Välimerellä ankkurissa killuessa kuumuus ei juuri vaivannut. Olihan toki kylillä kuuma, mutta Almaan palattua tiesi aina meren olevan mukavan viilentävä, eikä sisälläkään ollut ahdistavan kuuma. Kanavilla tilanne on toinen. Täällä on aivan helvetillisen kuuma eikä mistään löydy helpotusta. Viime yönä nukuin muutaman tunnin kannella, koska sisällä oli vain liian kuuma.

Lämpömittari kohoaa päivisin lähemmäs 40 asteeseen, eikä likaiseen jokeen tee mieli pulahtaa. Sieltähän saa kaikki mahdolliset taudit kolerasta koronaan. Hyvä puoli makeassa vedessä on se, että pohjasta on kaikki vihreä parta tipahtanut pois. Eivät ilmeisesti pitäneet makeasta vedestä.

Kävimme eilen läheisessä kylissä Tarasconessa ja Beaucairessa . Sinnehän oli vain seitsemän kilometriä matkaa, joten miksipä ei. Lämpötila oli 38 astetta ja takaisin kävellessä luulin kuolevani.

8 vastausta artikkeliin “Elbalta kanaville moottoria korjaamaan

  1. Hei. Harmi että jouduitte tekemään päätöksen lähteä Suomeen. Tai siis harmi,että se on paras vaihtoehto.

    Kerroitte että Italiaan on tullut jo uusia rajoituksia koronan takia. Minkälaisia ja mistä mahtaisi saada niisyä tietoa. Meitä kiinnostaisi siksi koska ensi talvena on yksi vaihtoehto kierrellä Korsika ja Sardinia.
    Terveisin S/y Maria IV

    Tykkää

    1. Muutama pohjois Italian provinssi suunnitteli joidenkin rajoituksien aloittamista. En muista mistä luin, mutta suunniteluasteella vasta. Toisaalta provinssien kuvernööreillä on aika vapaat kädet tehdä alueellisia päätöksiä Italiassa. Talvella Korsikalla ja Sardinialla on aika kovat tuulet, mutta sehän on teille tuttua. Vielä jos pysyttelee saarten itäpuolella on siellä talvellakin pitkiä jaksoja nättiä keliä. Italiassa myös talvisatamadiilit erittäin halpoja. Kesällä siellä ei taas ole mitään asiaa satamaan. Olbiassa ja La Maddalenalla purjehti jonkun verran veneitä viime talvena. Kuulemma eteläosissa lepposammat tuulet ja lämpimämpää talvella. Mehän kävimme siellä vain junalla, joten purjehtimisesta en osaa sanoa.

      Tykkää

  2. Hei Alman miehistö
    Olisin kovin kiinnostunut Ranskan kanavien tilanteesta nyt tällä hetkellä. Yhteystietoni löytyvät kotisivuiltani/miehistö. Vaikkapa puhelimitse. Onnekasta matkaa!
    T. Ilkka, sykatariina.fi

    Tykkää

    1. Tilanne on se, että vettä on hyvin vähän, koska sateita ei ole ollut. Eli sama tilanne mikä ollut joka kesä viimeiset 5 vuotta. Koronarajotusten vuoksi altaissa on vielä hyvin vettä, joten ainakin osa kanavista pysyy toiminnassa. Jos ranska taipuu kannattaa soittaa VNF:n puhelimeen ja kysyä heiltä viimeisin tieto. Myös VNF:n nettisivuilla julkaistaan joka maanantai uusi ladattava tiedoksianto. Olet ilmeisesti tulossa Hollannin suunnalta, joten kannattaa yrittää selvittää asia etukäteen, jotta vältyt ylimääräisiltä lenkeiltä. Valitettavan usein se on vaan mahdotonta ja parhaimmat tiedot saat ranskan kanavien sulkujen henkilökunnalta. Olen kuullut muilta veneilijöiltä, että joitain kanavia idässä on jo suljettu. Jos Välimerelle mielit, saattaa parasta olla yrittää päästä Shampanja kanavalle ja tulla sitä kautta. Se pidetään aina viimeiseen saakka auki, koska siellä on rahtiliikennettä. Tosin vain muutamia laivoja viikossa, mutta silti.

      Tykkää

  3. Sain juuri tiedon Tanskasta tulleelta veneeltä, että Givetin kautta tuleva reitti ei ole auki. Jos masto on vielä pystyssä, paras reitti on purjehtia Le Havreen ja tulla Pariisin kautta alas Shamppanjakanavalle. Reitti on auki ja sieltä pääsee todennäköisesti jopa 1,70 syväyksellä tulemaan.

    Tykkää

  4. Hei, kiitos tiedoista. Masto on vielä pystyssä. Olen nyt Amsterdamissa ja koetan kovasti miettiä tulevia reittejä. T. IlkkaN, sykatariina.fi

    Tykkää

    1. Sain juuri tiedon, että shampanjakanava suljetaan viiden päivän päästä kuivuuden vuoksi. En tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta ainakin muutaman viikon kaikki etelään tulevat reitit tulevat olemaan kiinni. Viime vuonna oli vastaava tilanne ja taisi kestää kolme viikkoa, joten saatta olla jo auennut, kun pääset shampanjalle saakka.

      Tykkää

    2. Sain juuri uusimmat tiedot kanavilta. Kaikki etelään tulevat reitit on nyt kiinni. Eli Välimeren suuntaan menevien kannattaa valua alas hyvin hitaasti, koska tiedossa on viikkojen odotus.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s