Vauhdilla Tukholman saaristoon

Saimme voimakkaat lounaistuulet ja purjehdimme viikossa Etelä-Ruotsista Tukholman saaristoon. Alkuaan suunnitelmamme oli purjehtia suoraan Utöseen joko Öölannista tai Gotlannista. Tuulet pysyivät kuitenkin niin kovina, että päädyimme tulemaan kotiin rantoja pitkin Ahvenanmaan kautta.

Terttu Ruotsin kivisellä hiekkarannalla

Idyllinen Hanö

Simrishamnista ajelimme tyynessä kelissä seitsemän tuntia koneella Hanö nimiselle saarelle. Ilman autopilottia koneella ajelu oli melko puuduttavaa. Matkasta ei jäänyt muuta kerrottavaa, kuin hirmuinen vesisade, joka tuli niskaan.

Kerkesin juuri ja juuri viritellä pinnasta muutaman blokin kautta narut sisälle. Näin pystyimme istumaan sateen ajan sisällä hörppimässä kuumaa teetä ja ohjaamaan venettä naruista vetelemällä. Ulkona ei sateen aikana nähnyt metriä pidemmälle muutenkaan, joten ajattelin tähystämisen olevan joka tapauksessa turhaa. Olimme kaukana rannikosta ja olin ennen sadetta katsonut, ettei missään näkynyt laivoja tai muita veneitä.

Naruohjaus pilotin puutteessa.

Hanö oli erittäin söpö pieni saari. Saarella asuu vain yhdeksän vakituista asukasta, mutta kesällä väkimäärä moninkertaistuu mökkeilijöiden ja veneilijöiden vuoksi. Saarella oli jopa hotelli ja useampi ravintola. Siellä oli myös paljon bambeja ja hieno majakka. Kehuttu sauna jäi kokematta, koska se olisi pitänyt varata erikseen ja olisi maksanut kymppejä lisää jo maksamamme 25 euron satamamaksun lisäksi. Kuuluihan satamamaksuun erinomaiset suihkut.

Karlskronaan myrskyä turvaan

Pohjoisen puoleinen tuuli oli aloittelemassa puhaltamistaan ja sen ennustettiin nousevan seuraavina päivinä myrskylukemiin. Halusimme nopeasti johonkin suojaan pohjoiselta. Päätimme suunnata Karlskronaan, koska siellä oli iso satama ja kaupungista löytyisi myös kunnon kauppa. Lisäksi sieltä pääsisi junalla Kalmariin hakemaan uuden autopilotin.

34 mailin purjehdus 10-13 m/s tuulessa sujui mainiosti. Reivatuilla purjeilla kuljimme mukavasti sivutuuleen ja sheet-to-tiller hoiti ohjailun koko matkan. Vettäkään ei satanut, joten purjehduksesta tuli oikein nautinnollinen.

Sheet-to-tiller toiminnassa.

Maakuntamatkailua ja saunomista

Karlskronan 20 euron satamamaksu maksettiin automaattiin ja sillä sai käyttöön kaikki herkut. Satamasta löytyi pesukoneet ja kuivurit joita sai käyttää niin paljon kuin halusi, mutta satamasta löytyi myös ihka oikea sauna. Saunan sai laittaa itse päälle ja sitä sai käyttää ihan mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Istuskelin siellä kolmen päivän pysähdyksestämme kutakuinkin puolet ajasta.

Karlskronan satamassa ihemttelemässä jumiutunutta Windexiä.

Viimeisen saunasessioni tuli pilaamaan saksalaiset karavaanarit. He makoilivat lauteilla, eivätkä ollenkaan ymmärtäneet, että kiukaalle on tarkoitus heittää vettä ja saunassa kuuluu hikoilla. En jaksanut alkaa heitä opettamaan vaan totesin nauttineeni jo oman osuuteni kyseisestä saunasta ja poistuin takaisin veneelle.

Päätin käyttää myrskyn aiheuttaman pysähdyksen hyödyksi ja kävin Kalmarista hakemassa uuden autopilotin. Bussilippu maksoi 10 euroa ja pääsin vielä vaihdolla takaisin. Matka kesti puolitoista tuntia suuntaansa ja bussi pysähtyi kätevästi Kalmarin turistitoimiston kohdalle.

Eli katsoin bussissa leffan, kävin hakemassa pilotin ja hyppäsin samaan bussiin takaisin, kun se oli käynyt pääteasemalla kääntymässä. Paluumatkalla katsoin jotain aivotonta scifi-sarjaa. Terttu oli samaan aikaan kuurannut veneen ja käynyt ostamassa Lidlin tyhjäksi.

Pilotti matkalla Kalmarista Karlskronaan.

Asentelin seuraavana päivänä uuden autopilotin paikalleen ja vain muutaman sulakkeen poltettuani oli laite valmis kalibroitavaksi ja käyttöön.

Tertun tekemät ostokset.

Uuden autopilotin koekäyttö

Tuuli oli kääntynyt ja tyyntynyt navakaksi lounaistuuleksi, joten pääsimme jatkamaan matkaa kohti Kristianopelia. Pyörimme satama-altaassa vaaditut kierrokset autopilotin kalibroinnin suorittamiseksi ja nostimme purjeet.

Purjehdimme melkein koko matkan pelkällä keulapurjeella ja uusi pilotti ohjasi mainiosti. Simrad TP22 on tehokkaampi ja hienompi malli kuin vanha pilottimme. Edistystä on selvästi tapahtunut parissakymmenessä vuodessa.

Uusi pilotti käärittiin vielä varmuuden vuoksi muoviin.

Kyseisen mallin moottori on huomattavasti voimakkaampi ja tehoa laitteessa riittäisi jopa 34 jalkaiseen veneeseen saakka. Moottori myös toimii paljon nopeammin mitä vanhan pilotin eli korjausliikkeet ovat todella nopeita, jolloin Alma ei kerkeä menemään paljoa sivuun kurssista.

Pilotti tuntui kyllä näissä kovissa tuulissa ja aallokoissa työskentelevän lähes koko ajan, joten kovin virtapihi se ei ole. Olisikin mielenkiintoista kytkeä pilottiin ah-mittari ja mitata kuinka paljon se oikeasti virtaa kuluttaa. Laite imaisee lähes 10 ampeeria moottorin käydessä, joten epäilen kulutuksen olevan kovassa aallokossa aika paljon enemmän mitä väitetty 1-3 ampeeria tunnissa.

Sheet-to-tillerin palikka, joka ottaa keulapurjeelta voiman.

Olemme nyt kokeilleet uutta autopilottia kaikenlaisissa keliolosuhteissa, ja kunhan nopeuden pitää maksimissaan viidessä solmussa, on se aina ohjannut viivasuoraan. Avotuulilla kuuden seitsemän solmun nopeuksissa Almaa on vaikea pitää suunnassa käsiohjauksellakaan, joten epäilen ettei mikään pilotti pystyisi sitä kovin hyvin niissä olosuhteissa ohjaamaan. Viiden solmun nopeudessa meno on muutenkin mukavampaa, joten olen pyrkinyt pitämään sitä maksiminopeutena. Toki joskus on hauska hurjastella, mutta useimmiten haluan vain nauttia menosta rasittamatta itseäni tylsällä veneen käsinohjailulla.

Kaveri kylässä.

Kristianopel

Kävimme Kristianopelissa menomatkalla Matiaksen ja Siirin kanssa, joten paikka oli ennestään tuttu. Satama oli jo sulkenut ovensa, joten mitään palveluita emme saaneet veden ja sähkön lisäksi, mutta emme myöskään joutuneet mitään maksamaan. Kristianopelissa alkoi jo tuntumaan kuin olisi kotivesillä, koska tästä eteenpäin paikat olisivat hyvinkin tuttuja ja jo moneen kertaan koluttuja.

Kapusin vielä rannalla olevien mummojen huviksi mastoon ihmettelemään mikä Windexiä vaivaa. Se ei näet näyttänyt kuin yhteen ja samaan suuntaan, riippumatta siitä mistä tuuli puhalsi. Syyksi paljastui hirmuinen hämähäkinseitti. Seitin tekijä ei ollut paikalla, joten saattaa olla, että siivousoperaation joutuu vielä uusimaan.

Mastohommia

Borgholm, Öölanti

Syyskuun ensimmäisen perjantain kunniaksi Terttu herätti minut kello 5.30 ja kertoi tuulen olevan suotuisa pidempään matkaan. Terttukin halusi jo kovasti Suomeen ennen syysmyrskyjä, joten jätimme aamukahvit juomatta ja lähdimme menemään.

Kohti Öölantia.

Purjehdimme 46 mailin matkan raikkaassa 13 m/s myötätuulessa pelkällä keulalla, pilotin ohjaillessa viivasuoraa. Kerkesimme juomaan aamukahvit ja iltapäiväkahvit matkan aikana ennen rantautumista Borgholmiin. Matka sujui niin leppoisasti, että mietimme jopa jatkavamme samantein suoraan Suomeen, mutta lähipäivien ennusteet olivat hieman turhan jännittäviä pitkään avomeripurjehdukseen.

Moi vaan.

Borgholmissakin kävimme jo menomatkalla Taikatuulian miehistön kanssa, joten sekin oli tuttu paikka. Joskin tällä kertaa menimme sisempään satamaan paremman suojan toivossa. Suojaisa se olikin, mutta myös matala ja pois lähtiessämme kolistelimme kölillä poijupainoon. Onneksi Alman on pitkäkölinen uppotukki, eikä moinen sitä häiritse. Kovemmalla vauhdilla olisi saattanut poijupainoon tulla jotain jälkeä.

Satamamaksu maksettiin täälläkin automaattiin (20 e), ja se oikeutti myös hotellin kylpyläosaston käyttöön. Poreallas oli koronan vuoksi pois käytöstä, mutta pääsimme saunaan löylyille. Eihän se aivan samalta tuntunut kuin Taikatuulian kanssa. Viime kerralla oli vielä hieno lähdön fiilis ja mukana kavereita sekä lavallinen olutta (saattoi olla useampikin). Kaikki kiva loppuu aikaan.

Borgholmin satama.

Byxelkrok

Seuraavana aamuna purjehdimme jälleen pelkällä keulalla vaihtelevassa 7-14 m/s myötätuulessa 31 mailin päähän Byxelkrokiin. Sataman yhteydessä on kiva saaristokylä ja ravintoloita, sekä 20 euron hinnalla saimme suojaisan laituripaikan kaikilla mukavuuksilla. Saunaa ei tosin ollut tarjolla.

Byxelkrokin satama-altaasta oli nostettu uponnut kalavene ylös.

Tulimme Öölannin pohjoiskärkeen Byxelkrokiin, koska siitä olisi hyvä suunnata Gotlantiin, suoraan Suomeen tai Tukholman saaristoon. Kaikkiin pääsisi vuorokaudessa tai puolessatoista. Aamulla säätiedot näyttivät lopulta siltä, että paras vaihtoehto olisi suunnata kahdessa pitkässä päivässä Tukholman saariston eteläosiin ja tehdä sitten uusia suunnitelmia.

Terttu löysi puuhevosen.

Kohti Tukholman saaristoa

Lähdimme auringonnousun aikaan liikkeelle kohti suunnittelemaamme ankkuripaikkaa puolessa välissä matkaa. Reivatuilla purjeilla matka sujui vauhdikkaasti 8-13 m/s länsituulessa. Tuuli oli todella vaihtelevaa, joten välillä matelimme, mutta puuskan pelossa en uskaltanut avata enempää purjeita.

Saimme matkalla myös hetkellisen sade- ja tuulirintaman päällemme. Näin mustan mörön tulevan päällemme ja nykäisin saman tien keulan kokonaan sisälle. Kakkosreivissä olevan ison päästin sivulle täysin vapaaksi. Hetken päästä tuulta oli varmasti lähemmäs 20 m/s ja kiidimme yli kuutta solmua hurjasti kallistuneena. Autopilotti ohjaili johonkin suuntaan ja me olimme sprayhoodin alla piilossa vesisadetta.

Tilanne kesti vain vartin verran, eikä aallokkoa kerennyt muodostumaan. Tilanne ei ollut lainkaan pelottava, koska olimme kaukana kaikesta mihin voisimme törmätä, vaikka emme rankan sateen vuoksi eteemme nähneetkään.

50 mailin hassun purjehduksen jälkeen pudotimme ankkurimme Bokön suojaiseen ja erittäin kauniiseen lahteen. Illalla lämmitin kaminan ja öljylampun valossa nautimme olostamme, sekä valmistauduimme seuraavaan päivään.

Tyyntä ennen myrskyä

Seuraavana päivänä jatkoimme matkaamme kohti Tukholman saaristoa olemattomassa tuulenvireessä. Ajelimme koko 55 mailin matkan koneella, isopurje ylhäällä tukemassa menoa ja parantamassa Alman näkyvyyttä. Laivaliikennettä alkoi jo olemaan aika paljon, joten näkyvyydestä ei ollut ainakaan haittaa.

Pötköttelin lähes koko päivän sisällä ja seurailin matkan edistymistä Navionicsista, sekä laivoja AIS:ista. Terttu viihtyi ulkona, koska aurinko paistoi. Mielestäni aurinko menee hukkaan, koska vain nenänpää saa siitä hyötyä paksun vaatetuksen vuoksi, joten yhtä hyvin voi makoilla sisällä peiton alla lukemassa kirjaa. Poltin aamulla jopa muutaman pesällisen kaminassa ja kytkin sängyn alla olevan lämpöpeiton invertterin avulla päälle, jotta sängyssä oli mukavan lämmintä.

Tunti ennen perillepääsyä tuuli alkoi yltyä ja otin isopurjeen alas. Tuuli tuli vähän joka suunnasta, enkä halunnut mitään purjeita ylös, ennen kuin tuuli päättää mistä se alkaa tuulemaan. Tuuli päätti alkaa tuulemaan oikein urakalla etelästä ja melkoinen maininki alkoi nousemaan. Emme jaksaneet enää alkaa purjehtimaan vaan runnoimme koneella Öja saaren pohjoiseen satamaan.

Perillä Tukholman saaristossa, eli aivan kotivesien naapurissa.

Öja, Norrhamn

Tuuli oli jo melko kovaa navigoidessamme ahtaaseen satamaan. Meitä ennen satamaan meni saksalainen purjevene, joka oli parkkeerannut itsensä kylkipakkiin vieden koko laiturin. Se oli tosin aivan ymmärrettävää, koska satama ei ollut lainkaan suojassa aallokolta ja poijussa ollessa aallot tulivat suoraan kylkeen.

Kiinnitimme Alman poijuun ja jotenkin sakemannien perän taakse. Molemmat veneet heiluivat kauheasti ja aloin odottamaan innolla tiedossa olevaa etelämyräkkää. Kävin kävellen tutkimassa syvemmällä satamassa ja varmistin vielä saksalaisten satamaoppaasta veden riittävän.

Öjän pässit olivat mukavia, toisin kuin satamaisäntä.

Siirsimme Alman kylkiparkkiin yhteysaluslaiturin niin, että yhteysalukselle jäi vielä tilaa. Siinä oli huomattavasti mukavampaa. Ei täydellistä, mutta parasta mitä tähän hätään oli tarjolla. Suunnittelin, että jos tuuli yltyy myrskyksi, voimme päästää Alman heilumaan keskelle lahtea ja olla kiinni vain pitkällä keulaköydellä laiturissa ja perästä rannan puissa. Silloin emme hakkaisi kylkeä laituriin ja elämä olisi siedettävää. Pahimmassa tapauksessa voisimme vaikka nukkua sataman suihkutiloissa.

Jos keli äityisi kovin pahaksi ei yhteysaluskaan olisi tulossa tänne, joten olimme suhteellisen turvallisessa paikassa. Kirosin silti mielessäni, ettemme olleet kerenneet Nynashamnin suojaiseen satamaan ennen myräkän alkua.

Öjan satamaisäntä on mulkku

Tuuli yltyi yli 20 metriseksi ja vietimme Öjanissa kaikkiaan kolme yötä. Jokainen yö (ja päivä) oli hyvin epämiellyttävää laiturin hakkaamista ja veneen hajoamisen odottamista. Onneksi meillä oli paljon alkoholia ja riipaisimme kunnon kännit, jolloin elämä ei tuntunut niin ikävältä.

Tullessamme satamaan saksalaiset soittivat satamaisännälle ja kertoivat, että täällä on kaksi venettä. Saimme koodin pesutiloihin ja kuulemma vielä illalla joku tulisi rahastamaan. Illalla meiltä katkesi yhtäkkiä sähköt. Menin ulos katsomaan ja huomasin sähköjohdon irronneen. Hämmentyneenä menin laittamaan sen takaisin paikalleen.

Aamulla kävi jälleen sama juttu, mutta tällä kertaa välistä oli hävinnyt adapteri. Arvelin satamaisännän ottaneen sen pantiksi, joten soitin hänelle saman tien. Hän kertoi, että adapteri on hänellä ja hän tulee selvittelemään asioita.

Öjalla oli iso tykki ja bunkkeri.

Satamaisäntä tuli paikalle ja oli hyvin kiukkuinen, kun emme olleet soittaneet hänelle. Sanoin, että saksalaiset soittivat ja olin siinä vieressä, kun he kertoivat, että mekin ollaan täällä. Hän sanoi, että ovat monta kertaa käyneet veneellä, eikä kukaan ole vastannut koputuksiin. Kehotin jatkossa koputtamaan kovempaan, koska olemme olleet koko ajan paikalla.

Kaiken lisäksi hän kertoi olevan laitonta kytkeä sähköjohtoa ennen maksua ja näytti kylttiä, missä näin sanottiin. Kyltti oli ruotsiksi ja valehtelin, etten puhu ruotsia ja kehotin tekemään myös englanninkielisen kyltin. Mieleni teki myös sanoa, että myös toisten omaisuuden ottaminenkin on ymmärtääkseni laitonta, mutta sain pidettyä mölyt mahasta. Kävin keskustelun jälkeen (koko ajan hymyillen) maksamassa 50 euroa kahdelta yöltä. Kolmannesta yöstä saimme jostain syystä maksaa 30 euroa.

Sataman suihkut ja vessat olivat ällöttäviä, eikä satamasta saanut vettä. Myös sähkö oli täysin alimitoitettu, koska sulakkeet paukkuivat jatkuvasti vain yhden veneen käytöstä. Saari on sympaattinen ja kiva, mutta satamaisännän vuoksi en suosittele sitä kenellekään.

Öjan kylä.

Nynashamn

Myrskyn hieman hellitettyä purjehdimme pelkällä reivatulla keulalla 15 m/s tuulessa 11 mailin päähän Nynashamniin. Siellä oli ihanan suojaista ja tasaista. Vene ei heilunut mihinkään ja saimme nukuttua. Kävin hakemassa pitsat läheisestä pitseriasta palkkioksi Öjan koettelemuksista.

Vastaan purjehti robottipurjevene, joka ei osannut kovin hyvin purjehtia vastatuuleen.

Satama oli mennyt kiinni ennen saapumistamme, joten emme saaneet mitään palveluita, mutta emme joutuneet mitään maksamaankaan.

Jokin linnan kaltainen juttu Nynashamnin edustalla.

Ruotsin hienoin sauna

Purjehdimme Nynashamnista Bullandöhön jälleen pelkällä keulapurjeella, melko navakassa tuulessa. Halusin mennä Bullandöhön, koska olen saanut siellä Ruotsin hienoimmat löylyt.

Se on myös sisäsaaristossa, jossa kovat tuulet eivät häiritse matkantekoa. Ainoa häiriöntekijä matkalla oli muut veneilijät. Tuntui ettei kukaan osannut väistämissääntöjä ja jatkuvasti moottoripellet ajelivat aivan vierestä ohi. Koko päivä meni kirotessa muita vesilläliikkujia ja aloin jo kaivata Etelä-Ruotsin tyhjiä vesiä.

Bullandön laiturilla joku herra pyysi minua auttamaan keulapurjeensa poistamisen kanssa. Hetken päästä hän kysyi suomeksi, että olenko se suomalainen, josta oli Ilta-Sanomissa juttu. Vastasin, että olenhan minä ja seuraava tunti vierähti suomeksi purjehdusjuttuja rupatellen. Kyseinen herra oli suomalainen ja asunut Ruotsissa lähes koko ikänsä. Hän oli jäämässä vuoden päästä eläkkeelle ja oli käynyt Tanskasta hakemassa hienon 40 jalkaisen veneen eläkepäivien iloksi.

Sain muuten Ilta-Sanomalta korvauksen jutun valokuvista ja kuittasin niillä puolet uudesta autopilotista.

Illan päätteeksi kävimme Tertun kanssa nauttimassa Ruotsin hienoimmasta saunasta. Bullandön, eli kavereiden kesken pullasaaren, sauna on kukkulalle rakennettu aurinkoenergialla toimiva rakennus. Saunassa on lasiseinä josta aukeaa hieno näköala saaristoon. Vettä kiukaaseen saa vetämällä katossa olevaa narua. Löylyt eivät ole parhaimmasta päästä, koska varpaat palelevat ja pää palaa, mutta sauna itsessään on hieno.

Pullasaaren hieno sauna.

Sadetta karkuun

Seuraavana aamuna jatkoimme matkaa, mutta säätiedot lupasivat kovaa länsituulta ja rankkasadetta. Halusimme siirtyä vähän lähemmäksi Furusundia, josta pääsisimme sieltä ylittämään Ahvenanmaalle ja kotivesille. Valitettavasti kaikki lähistön satamat olivat länsituulelle auki ja vesisade alkoi jo olemaan uhkaavan lähelle.

Kurvasimme johonkin suojaisaan venekerhoon, jossa Googlen mukaan saattaisi olla vieraspaikkojakin. Vieraspaikkoja emme löytäneet, mutta kiinnitimme Alman kylkiparkkiin niin, ettei se ole kenenkään paikalla tai haittaa liikennettä ja päätimme kökkiä siinä seuraavaan aamuun saakka. Kulutin päivän päivittämällä blogia ja tutkimaan säätietoja. Ensiviikon alku näyttää vielä hyvältä ja pääsemme varmasti Suomeen. Loppuviikoksi on luvassa melko mielenkiintoista myräkkää, joten saapa nähdä mihin päädymme myräkkää pitämään. Seuraava blogikirjoituksen kirjoitankin todennäköisesti Suomessa kotisohvalla.

Sarvihäiskät ottavat rennosti.

6 vastausta artikkeliin “Vauhdilla Tukholman saaristoon

  1. Hei, tervetuloa takaisin kotivesille! Huomasin että tuo teidän ”yhteydenotto” sivu ei toimi? Eli jos haluaa enemmän kysellä reissusta ja reiteistä niin onko siihen tapaa?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s