Baltic Challenge 2021 kuulumiset

”Kisa” pidettiin kesäkuun alussa ja se oli kokonaisuudessaan erittäin onnistunut. Lopulta tapahtumaan osallistui kuusi venettä, joka oli noin viisi venettä enemmän mitä oletin kisaan osallistuvan. S/Y Snorkfröken ei valitettavasti päässyt konerikon vuoksi kuin Korppooseen saakka. Ilman konerikkoa meitä olisi ollut seitsemän.

Kisa oli samalla myös häämatkani ja erittäin onnistunut sellainen. Tuore vaimoni ei tosin päässyt mukaan, koska olihan kyseessä yksinpurjehduskisa.

Lähtöviivalla

Kilpailussa olivat mukana seuraavat veneet:

S/Y Andeena, Degerö 28
S/Y Aava, IW31
S/Y Cirosa, Sundwind 26 (miehistönä pariskunta)
S/Y Katariina VII, Degerö 35 (sallittua isompi vene)
S/Y Alma, Tetis 29
S/Y Taikatuulia, Albin Delta 31

Kohti lähtölinjaa

Lähdin Pansiosta hyvissä ajoin jo keskiviikkona kohti Maarianhaminaa. Kisahan oli tarkoitus aloittaa vasta maanantaina, joten minulla oli yllin kyllin aikaa päästä perille ja käydä vielä viinaristeilylläkin.

Tuuli oli melko voimakasta ja suoraan lännestä. Orhisaaren kohdalla aloin jo harmittelemaan edessä olevaa kryssimistä. Onneksi Taikatuulian kippari lähetti viestiä, että hän pääsee torstaina lähtemään, joten päätin kurvata Seiliin odottelemaan häntä.

Menin jälleen kirkkolaituriin kylkiparkkiin yöksi, eikä kukaan tullut minulle valittamaan. En tiedä saako siinä olla yötä ja pitäisikö siitä maksaa jotain satamamaksuja. En kuitenkaan sataman palveluita käyttänyt ja laituri on ollut siinä melko kauan ennen maksullista satamaa, joten en tunne maksamatta jättämisestä huonoa omaatuntoa. Kävin tällä kertaa yksinään juttelemassa hautausmaalla edesmenneille Seilin asukkaille.

Seilissä parkissa.

Seuraavana päivänä sovin Taikatuulian kanssa, että näemme Jungfruskärissä. Tuuli oli kääntynyt lounaaseen, joten pääsin suhteellisen helposti perille. Kävin jälleen yksinään katselemassa paikkoja. Aamulla Taikatuulia oli ilmestynyt samaan laituriin.

Taikatuulia oli tullut Raisiosta suoraan Jungfruskäriin. Melkoisen pitkä veto yksinään ja vielä työpäivän jälkeen.

Alma Jungfruskärissä odottamassa Taikatuuliaa.

Kaksin aina hauskempaa, kolmestaan vielä kivempaa

Perjantaina jatkoimme kimpassa kohti Maarianhaminaa. Päätimme pitää lounastauon Gåsholmen lahdessa. Ei mennyt kauan niin meitä olikin kolmen veneen lautta viettämässä lounastaukoa, koska Aavan kippari oli AIS:ista nähnyt meidät ja tuli tervehtimään.

Aavan kapu osoittautui erittäin leppoisaksi mieheksi ja tulimme hyvin juttuun. Olemme tavanneet kisan jälkeen jo useaan otteeseen. Tältä kipparilta löytyy kaksi hauskaa piirrettä, häntä ei saa juotettua humalaan, eikä häntä saa suuttumaan. Lisäksi hänellä on erinomainen musiikkimaku, lupsakka koira, sekä oikein mukava tyttöystävä.

Yöksi päädyimme Degerön edustalle kolmen veneen lauttana ankkuriin. Pidimme pienimuotoiset pirskeet, jottei aamuherätys olisi ollut liian helppo.

Aava liittyi seuraan.

Melkein määränpäässä

Aamulla lähdimme purjehtimaan kohti Kobba Klintarnia. Tai oikeastaan ajelemaan koneella. Tuuli oli vastaista ja innostus hukassa, edellisen illan bileiden johdosta, joten suurimman osan matkasta ajelimme kaikki koneella.

Taikatuulia oli tietenkin nopeimpana veneenä ensimmäisenä perillä. Hän infosikin meitä ystävällisestä VHF-puhelimella, että satama on täynnä moottoriveneitä, joten meidän tulee odottaa ulkona pari tuntia, että ne lähtevät pois.

Ette kai te jätkät mua oikeesti uskonut

Taikatuulian kippari

Lilluttuamme tovin sataman edessä infosikin hän meitä uudestaan, että tämä olikin vitsi. Aloimme suunnittelemaan Aavan kipparin kanssa erinäköisiä tapoja päästää mies hengestään.

Kobba Klintarnilla oli meitä odottamassa Cirosa miehistöineen. He olivat kisan ainoa pariskuntamiehistö, joten he tulisivat saamaan sormella osoittelua saunassa. He olivat ajaneet koneella Naantalista kahdessa päivässä Kobba Klintarnille. Kuulostaa suorastaan miellyttävältä kokemukselta. He olivat myös porukan untuvikkoja ja tämä oli heidän ensimmäinen pidempi purjehdusmatka. He olivatkin valmistautuneet matkaan koko talven ja odottivat kisaa innoissaan.

Cirosan upea autopilottiasennus. Tämä värkkäys lähentelee jo minun tekeleitäni.

Cirosan varustukseen kuului myös jääkaappipakastimen kokoinen bluetooth-soitin, jolla siitä lähtien viihdytettiinkin lähestulkoon kaikkia Länsi-Suomen mökkeilijöitä ja veneilijöitä. Toisin sanoen kyseisestä ämyristä irtosi lähes laittoman kova meteli. Mutta mikäpä sen mukavampaa saariston rauhassa, kuin kuunnella teknoa talon kokoisesta kaiuttimesta.

Melkein kaikki veneet kasassa Kobba Klintarnilla.

Vihdoin Maarinahaminaan

Sunnuntaina lähdimme kaikki neljä venettä köröttelemään neljän mailin päässä olevaan Maarianhaminaan. Hiukan ennen rantaa Cirosan moottori päätti sammua, eikä enää suostunut käynnistymään. Otin heidät kylkihinaukseen ja ajoimme rantaan.

Ounastelin, että tankista oli vain löpö loppunut. Emme kuitenkaan saaneet enää konetta käymään vaikka kaikkemme porukalla yritimme. Saimme kyllä polttoaineen tulemaan suuttimille saakka, joten teoriassa koneen olisi pitänyt käynnistyä. Päättelimme vian olevan joko suuttimessa tai ruiskupumpussa. Kumpaakaan emme pystyneet kenttäolosuhteissa korjaamaan.

Jälkeenpäin selvisi, että toinen suodatin oli ollut aivan tukossa. Suodattimen vaihdon ja usean ilmauksen jälkeen kone oli saatu jälleen käymään.

Ryhmäpaineen alla Cirosan miehistö päätti silti lähteä kisaan mukaan. Sanoimme, että helpompi nyt on tulla porukassa, kun jäädä tänne yksin märehtimään. He saivat lisäksi erään kaverinsa tuomaan Utöseen perämoottorin, jolla he pääsisivät Utöstä Naantaliin melko mukavasti.

Aavan kipparin kanssa polttoainetta hakemassa.

Kaikki paikalla

Katariina VII oli jo ehtinyt hyvissä ajoin Maarianhaminaan. Kippari oli ottamassa meitä vastaan ja hän osallistui myös ahkerasti kisan järjestelyihin. Hän oli vanhassa työpaikassaan teettänyt upeita lippuja ja tarroja veneisiin, sekä järjestänyt oikein pokaalin tapahtuman voittajalle. Katariinan blogista löytyy myös turinaa Baltic Challenge kisasta.

Lippujen askartelua ennen kisaa.

Viimeisenä paikalle saapui Andeena. Naureskelimme jo heti ensitapaamisessa, että Degerö 28 saattaa olla hieman hidas vene luvattuihin todella leppoisiin tuuliin.

Kävin vielä sunnuntaina Taikatuulian ja Aavan kipparien kanssa kaljanhakuristeilyllä. Risteily ei ollut aivan täydellinen menestys, koska unohdimme ostaa kaljaa. Kävimme toki katsomassa, että lavallisen olisi saanut kymmenellä eurolla. Se oli harvinaisen hyvin kulutettu kuusituntinen. Lääkitsimme myöhemmin kiukkuamme Maarianhaminan vähän arvokkaimmilla oluilla.

Kisa alkaa kevyessä tuulessa

Päätimme kevyiden tuulien johdosta lyhentää kisaa. Reitiksi valittiin noin 60 mailin purjehdus Utöseen. Ounastelimme sen olevan mahdollista suorittaa vuorokaudessa vähän kevyemmissäkin tuulissa.

Lähdimme kello 11.00 Maarianhaminasta kohti lähtöviivaa. Tosin mitään viivaa ei ollut sovittu vaan keksimme matkalla jonkun sopivan kohdan. Katariina VII otti ystävällisesti konerikkoisen kilpatoverin hinaukseen.

Seurue matkalla lähtöviivalle.

Lähtöviivalla oli mukava tuuli ja pääsimme kaikki kivasti etenemään. Adeena jäi odotetusti melko nopeasti jonnekin taivaanrantaan. Noin tunnin kuluttua lilluimme kaikki tyvenessä kuka mihinkin suuntaan.

Minä jätin ison ylös piukalle skuutattuna sekä peräsimen lukittuna keskelle ja menin sisälle katselemaan Netflixiä. Ne harmistukseen nautitut oluet painoivat, joten muutaman tunnin lepo ei haitannut minua laisinkaan. Luulen, että ainakin kaksi muuta venettä teki saman tempun.

Katariina VII onnistui löytämään pitkällä mastollaan tuulta ja katosi johonkin kauas näkyvistä. Myös Taikatuulia löysi spinnulla tuulta ja teki minuun päivän aikana 10 mailin kaulan. Jäin siis Cirosan ja Aavan kanssa peränpitäjiksi. Itse asiassa nämäkin kaksi painelivat karkuun koska olin selkeästi liian keskittynyt Netflixin tarjontaan.

Katariina VII viilettää karkuun.

Kisa jatkui mukavassa pohjoistuulessa

Jossain kohtaa iltaa Adeena ilmoitti radiossa, että jatkaa koneella ja on näin ollen diskattu kisasta. En ihmettele lainkaan päätöstä, koska Degerö 28 ei vain ole tehty kevyisiin tuuliin. Samoihin aikoihin jaksoin itsekin askarrella spinnun ylös ja sain Almaan vähän vauhtia.

Ensin ohitin Aavan ja ennen pitkää saavutin Cirosan. Kummallakaan ei tosin ollut spinnua, joten olin hieman ylilyöntiasemassa. Koska kyseessä ei ollut varsinainen kisa tasoitussäännöillä, päätin olevani vain parempi purjehtija.

Alma ohittaa Aavan.

Illalla (tai yöllä, en enää muista) kuuntelin radiosta, kun Cirosan miehistö kysyi voisiko Adeena ottaa heidät hinaukseen, koska vene ei oikein tahdo enää liikkua. Heillä oli tiukka aikataulu ja lapsi pitäisi hakea hoidosta keskiviikkona. Pohdiskelin, että saattaa tulla Utöstä kiire, kun siellä ollaan vasta joskus tiistaina.

Vanhana merikapteenina Adeenan kippari kurvasi ystävällisesti kohti Cirosaa ja otti heidät hinaukseen. Olin heihin näköyhteydessä ja katselin toimitusta huvittuneena. Alma kulki heidän vieressä spinnun vetämänä mukavaa neljän solmun vauhtia. Aikani heille radiossa kuittailtuani hekin päättivät alkaa purjehtimaan. Tässä kohtaa myös Cirosa oli diskattu kilpailusta, koska heitä oli hinattu moottorilla.

Aava saapui viimeisenä maaliin. Kippari jaksoi kunnialla purjehtia koko matkan, vaikka spinnu oli unohtunut kotiin.

Saimme jonkun hienon maa-merituuli-hässäkän, joka jatkui koko seuraavan päivän. Tuuli oli reipasta pohjoistuulta, jolloin manner esti kaiken mainingin sekä aallokon. Loppumatkan purjehdus oli silkkaa juhlaa. En meinannut nukkumaan päästä, kun oli niin hienoa spinnutella viittä solmua tyynessä vedessä.

Taikatuulia oli yön aikana jäänyt tyveneen ja sain sen 10 mailin etumatkan lyhennettyä vain viiteen mailiin. Minulla oli siis vielä hyvä mahdollisuudet. Aava oli jäänyt noin neljä mailia taakseni. Jos Aavalla olisi ollut spinnu, olisimme saaneet hienon kaksintaistelun aikaiseksi.

Taikatuulia kiitää peilityynessä vedessä.

Unet jäivät vähäisiksi

Nukuin yöllä puolen tunnin pätkiä ja sain kokonaisuudessa noin kolme tuntia unta matkan aikana. No yhdet unet vierähtivät vähän pidemmiksi, koska en herännyt kellon soittoon. En kehtaa tässä kertoa kuinka kauan nukuin. Sanotaan, että ikinä en ole niin paljon pelästynyt, kun herätessä vilkaisee kelloa.

Viimeisiltä unilta heräsin, kun huomasin makaavaani pikemminkin selkänojan päällä enkä sängyssä. Päättelin, että tuuli on noussut ja on aika laskea sivutuulessa lentävä spinnu. Utön sisäänajon kryssin Cirosan kanssa. Tai oikeastaan lopulta Adeena tuli hinaamaan raukat rantaan, kun kryssiminen ei oikein enää maistunut. Itse ajelin purjeilla aivan laiturin viereen.

Alma kiitää spinnulla peilityynessä.

Katariina VII oli jäänyt Utön lahteen ankkuriin ja Taikatuulia mennyt Utön puolelle, koska kipparin piti käydä kaupassa. Me loput menimme sovittuun Ormskärin laituriin Utön pohjoispuolelle. Nukuimme kaikki muutaman tunnin, jonka jälkeen huomasimme, että tuuli osui ikävästi Ormskäriin. Siirsimme siis päätösbileet Utöseen.

Utön majakkaa katsomaan.

Kaikki kiva loppuu aikanaan

Utössä muut osallistujat olivat käyneet kaiverruttamassa Alman nimen pokaalin laattaan ja julistivat minut voittajaksi. Yritin vähän vastustella, koska järjestäjänä en ollut mielestäni kelvollinen voittamaan. Nimi oli kuitenkin jo kaiverrettu, eli näin ollen voitin itse järjestämäni kisan.

Olin kaikkeni antanut, joten saunan jälkeen en enää jaksanut osallistua päätöskekkereihin. Iltapuuhana nostimme Taikatuulian kipparin Aavan mastoon asentamaan Windexin. Ehkä se olikin syynä Aavan hitaaseen etenemiseen.

Kotia kohti

Utössä vietetyn yön jälkeen lähdimme kaikki suuntaamaan kuka mihinkin. Minä, Taikatuulia ja Aava lähdimme kohti Björkön laguunia, mistä lopulta päädyin perjantaiksi kotiin. Cirosa lähti kaveriveneensä kanssa ajelemaan kylki kyljessä kohti Naantalia. Heillä oli molemmilla vanhat kaksitahtiset perämoottorit ja olivat kuulemma ajaneet pysähtymättä perämoottorien kanssa Naantaliin. Voin vain kuvitella kuinka kovasti korvat ovat soineet tuollaisen suorituksen jälkeen.

Huutelimme tietenkin vielä kisankin jälkeen toisillemme törkyjä radiossa niin kauan kuin kuuluvuuksia riitti. Jossain kohtaa kisaa Viron poliisi vastasi meille ja pyysi meitä vaihtamaan kanavaa, koska mölinämme häiritsee heidän operaatioita. Taisi jollain osallistujalla olla erittäin hyvä antenni ja suuret lähetystehot.

Toivottavasti ensi vuonna tapahtuma onnistuu yhtä hyvin ja saadaan vielä lisää osallistujia. Kaiken kaikkiaan oli todella kivaa ja suuri kiitos kaikille osallistuneille.

Yksi vastaus artikkeliiin “Baltic Challenge 2021 kuulumiset

  1. Pokaali meni täysin oikealle veneelle ja kipparille. ”Pokaalin tarkoitus on innostaa seikkailuhenkisiä purjehtijoita merkittäviin suorituksiin.” (Ote pokaalin luovutustekstistä.) Tuomas, sinähän tämän suunnittelit ja toteutit!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s